Yritysten SEPA-valmiudessa vielä parantamisen varaa

 

Vasta 43 prosenttia yrityksistä lähettää tällä hetkellä SEPA-maksuja. Paljon on siis vielä tekemistä, sillä 51 prosenttia yrityksistä ilmoitti Finanssialan Keskusliiton ja Elinkeinoelämän Keskusliiton yhteisessä kyselyssä, etteivät ole vielä SEPA-valmiudessa. Kysely tehtiin maaliskuun aikana verkkokyselynä 1700:lle EK:n jäsenyritykselle. Vastaajien määrä oli 474. Vastaava kysely toteutetaan seuraavan kerran kesäkuussa.

Erillisessä Taloustutkimuksella teetetystä kyselystä selviää, että lapsiperheet käyttävät eniten e-laskua. Maaliskuussa tehdyssä selvityksessä haastateltiin 1000 suomalaista.

Suomi on siirtymässä yhtenäiseen euromaksualueeseen SEPAan (Single Euro Payments Area) yhdessä 31 muun Euroopan maan kanssa. Siirtymäaika SEPA-maksuihin päättyy Suomessa 31. lokakuuta 2011. Tämä tarkoittaa, että Suomessa toimivat pankit eivät välitä maksuja suomalaisilla tilinumeroilla ja maksuaineistoilla lokakuun lopun jälkeen.

Teollisuusyrityksistä kaikki näyttivät tutkimuksen mukaan tuntevan SEPAn. Suurilla yrityksillä SEPA-maksujen lähettäminen on pieniä yrityksiä huomattavasti yleisempää. Ylivoimaisesti eniten SEPA-maksuja lähettävät teollisuusyritykset, 58 prosenttia kaikista teollisuusyrityksistä. Kauppa ja rakennusteollisuus joutuvat kirimään eniten valmistautumisessaan SEPAan. Rakennusalan yrityksistä vain 25 prosenttia on valmiudessa lähettää SEPA-maksuja, eikä 13 prosenttia rakennusalan yrityksistä tiedä asiasta vielä mitään.

SEPA- alueella kaikki maksettavat maksut ovat kuin kotimaanmaksuja. SEPAan siirtyminen merkitsee suuria järjestelmämuutoksia pankeille, mutta myös yritykset joutuvat tekemään muutoksia omiin maksamisen järjestelmiinsä sekä järjestelmiin, joissa käsitellään tilinumerotietoja.

Verkkolasku käytössä vasta kolmasosalla yrityksistä

Verkkolasku on käytössä vasta 32 prosentilla kaikista yrityksistä. Mitä suurempi yritys on kyseessä, sitä varmemmin sillä on verkkolaskutus käytössä. Tulokset selviävät FK:n ja EK:n kyselystä. Vähintään 250 henkilöä työllistävistä yrityksistä verkkolaskutus on käytössä 75 prosentilla. Alle 10 henkilöä työllistävistä yrityksistä vain 29 prosenttia käyttää verkkolaskutusta.

Yrityksistä 46 prosenttia suunnittelee kuitenkin verkkolaskutuksen käyttöönottoa vielä tämän vuoden aikana. Teollisuus on verkkolaskutuksen, kuten SEPA-maksujenkin, lähettämisessä edelläkävijä. Niillä, jotka eivät vielä verkkolaskutusta käytä, käyttöönotto on suunnitelmissa 62 prosentilla.

Tutkimuksen mukaan yritykset, joiden pääasiallisena kohderyhmänä ovat yritykset ja yhteisöt, ovat ottaneet verkkolaskun parhaiten käyttöön. Sellaisissa yrityksissä, joiden pääasiallisena kohderyhmänä ovat kuluttajat, on verkkolaskutus käytössä vasta 20 prosentilla. Aikeita verkkolaskutuksen käyttöönottoon on kuitenkin 39 prosentilla.

Lapsiperheet suosivat e-laskua

Finanssialan Keskusliitto selvitti yritysten SEPA- ja verkkolaskuvalmiuden lisäksi myös kuluttaja-asiakkaiden kiinnostusta sähköiseen maksamiseen. Taloustutkimuksen maaliskuussa tekemiin puhelinhaastatteluihin osallistui 1000 suomalaista.

Joka viides suomalainen saa e-laskuja suoraan verkkopankkiinsa, naiset enemmän kuin miehet. Ikäryhmistä innokkaimmin e-laskua käyttävät 35–49 -vuotiaat suomalaiset, joista 26 prosenttia käyttää e-laskua. Alle 25-vuotiaat ja yli 50-vuotiaat käyttävät e-laskua muita vähemmän.

Lapsiperheet näyttävät suosivan e-laskun käyttöä muita enemmän. E-laskun käyttöönotto helpottaa lapsiperheen arkea maksamisessa, kun muun muassa pitkät viitenumerot ovat jo laskussa valmiina verkkopankissa hyväksyttäväksi.

Kotitalouden tulotaso näyttää yllättäen vaikuttavan e-laskun käyttöön muita taustatekijöitä enemmän. E-laskun käyttö kasvaa tulotason mukaan siten, että yli 45 000 euroa vuodessa ansaitsevista 27 prosenttia käyttää laskuja maksaessaan e-laskua. Vähemmän ansaitsevista e-laskua käyttää 18 prosenttia suomalaisista.

Seuraavan kerran e-laskun käyttöä kuluttajien keskuudessa selvitetään kesäkuun alussa.

 

Lisätietoja:
E-lasku- ja verkkolaskuasiat: Kehityspäällikkö Pirjo Ilola puh. 020 793 4262
Viestintä: Viestintäpäällikkö Kristiina Siikala puh. 020 793 4273