Läheisen ihmisen kuolema syöksee omaiset lomakerumbaan, sillä juuri mikään asia ei tapahdu automaattisesti. Millaisia hallinnollisia ja tietojärjestelmistä johtuvia esteitä omaiset kohtaavat hoitaessaan kuolleen läheisensä asioita?
Osa esteistä on lainsäädännöllisiä, osa johtuu siitä, että eri tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään. Ongelmia voitaisiin välttää ja surevien ihmisten asiointia helpottaa, mikäli luotaisiin järjestelmä, joka kokoaisi tietoja automaattisesti yhteen kuoleman jälkeen. Iso osa tarvittavista tiedoista on jo olemassa sähköisessä muodossa. Tarvitaan rajapintoja, jotka yhdistäisivät järjestelmät toisiinsa ja lainsäädännöllisten esteiden purkua.
Asiaa on viime vuosina hahmoteltu Digi- ja väestötietoviraston, Verohallinnon ja Finanssialan kesken. Millaisesta ilmiöstä on kyse ja mitä pitäisi tehdä, jotta byrokratia helpottuisi?
Tilaisuuden ohjelma 23.11.
9.00 Haastattelussa Satu Hassi: Millaisia vastuksia omainen kohtaa läheisen kuoltua?
- Kansanedustaja Satu Hassi menetti puolisonsa noin kaksi vuotta sitten. Omaisena Hassi törmäsi lukuisaan joukkoon byrokratiaongelmia. Hassia haastattelee tilaisuuden juontava FA:n kehityspäällikkö Jussi Karhunen.
9.10 Kun sielu taivaaseen vilahtaa, tiedot järjestelmään kilahtaa – miten automatisoida kuoleman jälkeistä byrokratiaa?
- Heidi Hietala, väitöskirjatutkija, Oulun yliopisto.
- Hietala on tehnyt vaikuttavuusarvioinnin siitä, millaisia hyötyjä kuolintiedon sähköisellä ilmoittamisella, sähköisellä perukirjalla ja osakasrekisterillä sekä kuolinpesän sähköisellä asiointipalvelulla olisi saavutettavissa.
9.35 Paneeli: Millaisia esteitä lainsäädännössä ja tietojärjestelmissä täytyisi ylittää, että asiointi lähiomaisen kuoleman jälkeen olisi vaivatonta?
- Pekka Rehn, ylijohtaja, Digi- ja väestötietovirasto
- Mikael af Hällström, kehittämisen asiantuntija, Verohallinto
- Sampo Lapila, varainhoidon lakimiesten johtaja, Nordea
- Satu Hassi, kansanedustaja
10.00 Mitä poliitikot sanovat kuoleman ekosysteemistä? Tuloksia FA:n kyselytutkimuksesta
- Tuomo Yli-Huttula, johtaja, Finanssiala ry
Webinaaria voit seurata teamsin välityksellä. Saatavilla on myös tallenne. Ilmoittautumalla saat myös jälkikäteen linkin tallenteeseen ja tilaisuuden materiaaleihin.
Finanssiala ry:n pyöreän pöydän keskustelut ovat tapahtumasarja, jonka aiheina ovat moninaiset finanssialaa koskettavat kiperät asiat. Puhujina ei ole vain finanssialan edustajia, vaan laajasti sidosryhmiä kunkin käsiteltävän aiheen tiimoilta. Kokonaan verkossa järjestettävät Pyöreän pöydän webinaarit ovat avoimia kaikille.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja