Vuoden 2015 Talousguru Otso Kirveskari löytyy Kuninkaantien lukiosta Espoosta

Otso Kirveskari Kuninkaantien lukiosta on voittanut lukiolaisten vuoden 2015 Talousguru-kilpailun. Kilpailun toiseksi tuli Touko Hakahuhta Järvenpään lukiosta ja kolmanneksi tuli Miki Toivonen Kauniaisten lukiosta. Helsingissä 25.-26.2.2015 pidettyyn loppukilpailuun valittiin 10 alkukilpailussa parhaiten menestynyttä opiskelijaa. Alkukilpailussa oli mukana yli 1700 oppilasta 116 lukiosta. Jo 18. kerran järjestetyn kilpailun tavoitteena on edistää lukiolaisten talousosaamista.

Loppukilpailu muodostui kirjallisesta ja suullisesta osiosta. Kirjallisessa osiossa finalistit joutuivat pohtimaan Suomen talouden nykytilannetta ja tarvittavia toimenpiteitä seuraavan hallituksen avuksi. Kilpailun väittelyosiossa finalistit väittelivät pareittain muun muassa siitä onko asuntovelan ottaminen tällä hetkellä hyvä vai huono idea ja pitäisikö perintövero poistaa vai säilyttää.
Loppukilpailun kolme parasta palkittiin rahapalkinnoin (1 000 euroa, 500 euroa ja 250 euroa). Voittajan lukio saa lisäksi vuodeksi haltuunsa kilpailun kiertopalkintona toimivan aidon tohtorinhatun. Kaikki finalistit saivat talousaiheiset lehtipalkinnot.
Kilpailussa menestymisen kautta on mahdollista saada myös opiskelupaikka korkeakoulussa ilman sisäänpääsykoetta. Kolme parasta voi hakea suoraa opiskelupaikkaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun, Jyväskylän ylipiston kauppakorkeakouluun tai Tampereen yliopistoon (kauppatiede). Tämän lisäksi kaikki kymmenen finalistia voivat hakea opiskelupaikkaa Helsingin yliopistoon (taloustiede) sekä kielikokeen läpäistyään Svenska handelshögskolaniin.
Talousgurun järjestävät yhteistyössä Finanssialan Keskusliitto, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry ja FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailua tukevat myös Taloustoimittajat ry ja Suomen Lukiolaisten Liitto.
Loppukilpailijat aakkosjärjestyksessä:
Hakahuhta Touko, Järvenpään lukio
Kirveskari Otso, Kuninkaantien lukio, Espoo
Kuntze Visa, Turun Suomalaisen yhteiskoulun lukio
Laakso Tomi, Oulunkylän yhteiskoulun lukio, Helsinki
Peltola Johannes, Puolalanmäen lukio, Turku
Peltonen Henri, Etelä-Tapiolan lukio, Espoo
Pitkänen Karri, Ressun lukio, Helsinki
Sirviö Tom-Henrik, Kallaveden lukio, Kuopio
Tarkka Valpuri, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu
Toivonen Miki, Kauniaisten lukio

Lisätietoja:
Finanssialan Keskusliitto, viestintäpäällikkö Kristiina Siikala, puh. 020 793 4273
Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry, toiminnanjohtaja Kirsi Ruhanen, puh. 044 303 1789
FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, viestintäpäällikkö Elina Antila, puh. 040 548 3838