- Ulkomailta muuttaneet saavat Suomessa pankkipalveluita asianmukaisesti, selviää Finanssivalvonnan (Fiva) selvityksestä.
- Peruspankkipalveluiden sisällössä ei havaittu lainsäädännön vastaisia tai muuten epäasianmukaisia rajoituksia.
- Fiva kehottaa pankkeja kiinnittämään huomiota muun muassa palveluiden avaamiseen kuluvaan aikaan sekä asiakkaalta edellytettyyn dokumentaatioon.
Suomeen muuttavilla ihmisillä on pääsääntöisesti mahdollisuus saada käyttöönsä perusmaksutili ja siihen liittyvät vähimmäispalvelut luottolaitoslaissa säädetyssä laajuudessa, toteaa Finanssivalvonta (Fiva). Fiva on selvittänyt pankkien käytäntöjä pankkipalveluiden tarjoamisessa ulkomaalaisille.
Fiva ei selvityksessään havainnut lainsäädännön vastaisia tai muuten epäasianmukaisia rajoituksia asiakkaille tarjottavien peruspankkipalveluiden sisällössä. Fiva myös muistuttaa pankkeja, että peruspankkipalveluiden avaamisessa ei voi edellyttää suomalaista henkilötunnusta ja tuntemistietojen on oltava kohtuullisia ja oikeassa suhteessa riskiin.
”Rahanpesulaki edellyttää EU-sääntelyä laajempaa tuntemistietojen keruuta, mitä emme pidä perusteltuna. Asiakkaalta vaadittavat tiedot tulisi kaikissa olosuhteissa voida rajata välttämättömään, eikä ylimääräisten tietojen keruuta tulisi edellyttää vain sillä perusteella, että niistä saattaisi joissain tilanteissa olla hyötyä viranomaisille”, toteaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Mika Linna.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja