Työeläkevarat kasvoivat kaksi miljardia euroa – kasvua siivitti kansainvälisen osakemarkkinan kehitys

Varojen heilahtelu kuuluu normaaliin sijoitustoimintaan. Kuva: Shutterstock
  • Suomalaisten työeläkevarat kasvoivat kahdella miljardilla eurolla vuoden toisella neljänneksellä, kertoo Työeläkevakuuttajat Tela.
  • Varoja oli kesäkuun päättyessä yhteensä 243 miljardia euroa.
  • Kasvu oli pitkälti kansainvälisen osakemarkkinan hyvän kehityksen ansiota.

Työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat kasvoivat huhti-kesäkuussa kahdella miljardilla eurolla, kertoo Työeläkevakuuttajat Tela. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla varat ovat kasvaneet yhteensä viidellä miljardilla.

Telan analyysista ilmenee, että tuottoja siivitti erityisesti kansainvälisen osakemarkkinan hyvä kehitys alkuvuoden aikana.

”Pohjoisamerikkalaista osakemarkkinaa ja erityisesti sen teknologiasektoria vauhditti tekoälyn potentiaali. Myös korkomarkkinoilta saatiin tuottoja. Samaan aikaan kiinteistömarkkinat ja vaihtoehtoiset sijoitukset polkivat kutakuinkin paikallaan”, kuvaa Telan analyytikko Kimmo Koivurinne tiedotteessa.

Eläkevarat ovat nyt olleet kasvussa vuoden 2022 viimeisestä neljänneksestä saakka. Vuosi 2022 oli työeläkevakuuttajille huonoin sitten finanssikriisin aikojen. Varojen heilahtelu kuuluu kuitenkin normaaliin sijoitustoimintaan.

Riskitason kasvattamista hyvä selvittää

Tela peräänkuuluttaa tiedotteessaan, että tulevassa eläkeuudistuksessa tulee parantaa eläkesijoitusten tuottoja. Tuottojen parantamisessa on kyse sijoitusriskin lisäämisestä. Finanssiala ry:n (FA) eläkeasioista vastaava johtaja Mikko Kuusela pitää järkevänä, että riskitason kasvattamista selvitetään.

”Sijoitusten riskitason kasvattaminen parempien tuottojen saavuttamiseksi on yksi keino parantaa eläkejärjestelmän rahoituksellista kestävyyttä pitkällä aikavälillä”, Kuusela toteaa.

FA selvitti vuonna 2022 työeläkejärjestelmän riskejä ja niiden kantamista.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan