- Kesä on huijareiden kulta-aikaa – jokaisen tulisi olla valppaana huijausyritysten varalta.
- Uusia huijausmuotoja ilmaantuu jatkuvasti.
- Yleisempien tekstiviesti- ja sähköpostihuijausten lisäksi puhelin- ja sijoitushuijaukset ovat lisääntyneet.
Uusia huijausmuotoja on ollut liikkeellä koko kesän, joka tuntuu olevankin huijareiden kulta-aikaa. Poliisi on varoittanut sijoitushuijauksista, joissa ihmisiä painostetaan sijoittamaan alati suurempia summia voittojen kotiuttamiseksi. Lopulta pienestä summasta liikkeelle lähtenyt sijoitushuijaus voi pahimmillaan viedä ihmiseltä kymmeniä tuhansia euroja.
Lisäksi tekstiviesti- ja sähköpostihuijausten rinnalle on tullut uudenlaisia, puhelimitse tehtäviä huijauksia. Näissä kaksiosaisissa huijauksissa huijari väittää, että vastaajan nimissä olisi tehty lainahakemus. Kun vastaaja kieltää lainahakemusta tehneensä, lupaa huijari kääntää puhelun pankkiin. Todellisuudessa huijari kääntää puhelun huijaritoverilleen, joka kertoo auttavansa pankkitunnusten sulussa, vaikka todellinen tarkoitusperä on anastaa vastaajan verkkopankkitunnukset taloudellisen hyödyn toivossa.
Vaikka uusia huijaustapoja ilmenee tasaisin väliajoin, ei tilanne ole toivoton. Mitä enemmän tietoa erilaisista huijausyrityksistä on, sitä helpompi ne on tunnistaa ja välttää. Jokaisen olisi tärkeä keskustella läheistensä kanssa erilaisista huijausyrityksistä, ja kuinka mahdollisen huijauksen jälkeen tulisi toimia.
Huijauksen uhri, ota rohkeasti yhteyttä omaan pankkiin ja viranomaisiin
FA lanseerasi toukokuussa huijausten torjuntakampanjan ”Huijarille luu kurkkuun – Tunnista huijaukset, ennen kuin ne tunnistavat sinut”. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa suomalaisia siitä, etteivät huijarit katso ikää tai sukupuolta, vaan kuka tahansa voi joutua huijauksen uhriksi. Kampanjalla halutaan myös rohkaista huijausten uhreiksi joutuneita olemaan yhteydessä omaan pankkiin ja viranomaisiin. Huijauksen uhrin ei pidä jäädä yksin ja kärsiä häpeästä, vaan apua on saatavilla. Kampanjasivuilta www.huijaamaton.fi löytyy ohjeita huijausten varalle.
Nyrkkisäännöt – muista ainakin nämä
- Varo sähköpostilla tai tekstiviestillä tullutta linkkiä. Älä avaa epäilyttävää linkkiä. Ylipäätään linkkien kautta ei tulisi kirjautua pankkitunnuksilla mihinkään.
- Älä luovuta verkkopankkitunnuksiasi tai salasanojasi kenellekään – muista, että pankki tai viranomainen ei koskaan pyydä pankkitunnuksiasi eikä tarvitse niitä mihinkään.
- Pankkitunnuksesi on tarkoitettu vain sinun käyttöösi. Älä anna niitä kenellekään.
- Älä mene pankin, viranomaisen, postin, verottajan tms. verkkopalveluun hakukoneen avulla.
- Varmista, että päädyt oikealle sivulle kirjoittamalla itse koko verkko-osoite selaimen osoitekenttään tai käyttämällä palveluntarjoajan mobiilisovellusta.
Jos epäilet tulleesi huijatuksi
- Ota ensimmäiseksi yhteys pankkitunnusten ja korttien sulkupalveluun (24/7) tai oman pankkisi asiakaspalveluun. Nopealla toiminnalla voidaan parhaassa tapauksessa rajoittaa tai estää vahinkoja.
- Tee rikosilmoitus poliisille.
- Älä jää yksin. Uhriksi voi joutua kuka vaan eikä sitä tarvitse hävetä. Hae rohkeasti apua läheisiltäsi ja tarvittaessa ammattilaisilta.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja