Sota muutti toimintaympäristöä – pankkien ja vakuutusyhtiöiden vakavaraisuudet säilyivät hyvällä ja vakaalla tasolla

Finanssiala ry:n katsauksista ilmenee, että sekä pankeilla että vakuutusyhtiöillä oli maailmanpolitiikan mullistuksista huolimatta kohtalainen vuosi 2022 Kuva: Shutterstock
  • Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2022.
  • Pankkisektorin vakavaraisuus laski hieman mutta pysyi eurooppalaisen keskitason yläpuolella.
  • Pankkien keskimääräinen ydinvakavaraisuussuhde oli 17,2 prosenttia ja kokonaisvakavaraisuussuhde 20,6 prosenttia.
  • Vakuutusyhtiöiden maksutulo kasvoi 4 prosenttia ja oli 27,2 miljardia euroa.
  • Vakuutusyhtiöiden sijoitukset tuottivat tappiota 6 prosenttia. Suurimmat tappiot tulivat osakesijoituksista.

Finanssiala ry:n Pankkivuosi-julkaisussa käydään läpi Suomen pankkimarkkinoiden rakennetta, kehitystä sekä siihen olennaisesti vaikuttaneita toimintaympäristön muutoksia. Vakuutusvuosi-julkaisu on katsaus vakuutusyhtiöiden tulokseen ja tunnuslukuihin. Kumpikin julkaistaan kerran vuodessa. Linkit julkaisuihin uutisen lopussa.

Vuosi 2022 oli Euroopassa sodan vuosi. Tämä näkyi myös pankki- ja vakuutussektoreilla muun muassa talouden näkymien heikentymisenä, asuntokaupan hiljenemisenä ja sijoitustuottojen hiipumisena.

Venäjän hyökkäyssodan aikana pankit ovat olleet talouden kehityksessä ja vakaudessa keskeisessä asemassa. Vakavaraisuudella mitattuna suomalaiset pankit ovat hoitaneet asiansa hyvin. Suomalaispankkien riskiasemaa ja riskinsietokykyä parantavat kertyneet voittovarat, ylimääräiset pääomapuskurit sekä hyvä likviditeettiasema.

”Kuuluminen euroalueeseen ja osaksi EKP:n pankkivalvontaa lisää toimintaympäristön ennustettavuutta sekä edistää tasapuolisia kilpailuolosuhteita suhteessa eurooppalaisiin kilpakumppaneihin. Tämä mahdollistaa pankeille hyvät edellytykset kasvaa ja kehittää palveluja. Tämä lisää vakautta rahoitusmarkkinoilla”, muistuttaa Pankkivuosi 2022 -raportin laatinut asiantuntija Jussi Kettunen.

Pankkien kyvystä myöntää luottoja sekä joustaa yritysten ja kotitalouksien lainanhoidossa tilapäisten ongelmien ilmetessä on siis syytä pitää huolta jatkossakin. Myös ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan vaikutukset pankeille ja muulle finanssialalle ovat alkaneet konkretisoitua. Siirtyminen vähähiilisempään talouteen edellyttää runsaasti investointeja, joiden rahoituksessa pankkien rooli on merkittävä.

”Vakaat pankit ja hyvin toimivat rahoitusmarkkinat, jotka hinnoittelevat riskit oikein, ovat edellytys vihreän siirtymän kustannustehokkaalle toteutukselle”, Kettunen toteaa.

Suomalaisen pankkisektorin vakavaraisuus pysyi vahvana. Vaikka vakavaraisuus laskikin aavistuksen edellisvuodesta, oli se edelleen vuodenvaihteessa eurooppalaisen keskitason yläpuolella. Ydinvakavaraisuussuhde oli 17,2 prosenttia ja kokonaisvakavaraisuussuhde 20,6 prosenttia.

Sota iski vakuutusyhtiöiden sijoituksiin

Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksuista saatu maksutulo kasvoi 4 prosenttia vuonna 2022 ja oli 27,2 miljardia euroa. Työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöiden maksutulo kasvoi, henkiyhtiöiden väheni.

Sijoitusvuosi 2022 oli vakuutusyhtiölle hankala. Koko sijoitusomaisuuden nettotuotto jäi 6 prosenttia miinukselle. Osakesijoituksista yhtiöt kirjasivat lähes 5 prosentin tappion, ja joukkovelkakirjalainojen tappio oli vielä suurempi, yli 7 prosenttia. Vuotta aiemmin sijoitustuotto oli erinomainen, yli 13 prosenttia.

”Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan pudotti noteerattujen osakkeiden kursseja. Sodan kiihdyttämä inflaatio taas sai keskuspankit nostamaan markkinakorkoja, mikä alensi joukkovelkakirjojen tuottoja. Osakkeet ja joukkovelkakirjat ovat vakuutusyhtiöiden suurimmat sijoitusluokat, ja niiden tuottamat tappiot heikensivät yhtiöiden tuloksia”, avaa Vakuutusvuosi-julkaisun laatinut Finanssiala ry:n analyytikko Kimmo Koivisto.

Heikenneistä sijoitustuotoista huolimatta vakuutusyhtiöiden vakavaraisuustasot ovat edelleen hyvällä tasolla. Henki- ja vahinkoyhtiöiden vakavaraisuus nousi vuonna 2022, ja työeläkelaitosten vakavaraisuus on laskusta huolimatta vahva.

Vuoden 2022 lopussa Suomessa toimi 47 kotimaista vakuutusyhtiötä, jotka työllistävät 10 264 työntekijää. Henkilöstömäärä lisääntyi edellisvuodesta 116 ihmisellä. Luottolaitoksia toimi Suomessa vuoden 2022 lopussa yhteensä 196 kappaletta, kun ryhmärakenteita ei oteta huomioon. Suomalaisissa pankeissa ja ulkomaisten talletuspankkien sivuliikkeissä työskenteli vuoden 2022 lopussa yhteensä 19 922 henkilöä eli 227 enemmän kuin edellisvuonna.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan