Sijoitusrahastojen esitteet uudistuvat – tuottoa arvioidaan jatkossa historiatiedon sijaan erilaisten tuottoskenaarioiden perusteella

Keskeisin muutos sijoitusrahastojen ja muiden sijoitustuotteiden esitteiden uudistumisessa on sijoittajan saaman tiedon sisältö. Aiemmin rahastosijoittaja on saanut käteensä avaintietoesitteen, josta on voinut tarkastella rahaston tuoton muutoksia aikaisemmilta vuosilta. Kuva: Shutterstock.
  • Sijoitustuotteista sijoittajalle annettavat esitteet uudistuvat vuoden 2023 alusta.
  • Vastedes sijoitustuotteista, kuten sijoitusrahastoista, tehtävät avaintietoesitteet laaditaan saman mallin mukaisesti.
  • Mallien yhdistyminen helpottaa eri sijoitustuotteiden vertailua mutta saattaa hankaloittaa tuottojen arviointia.

Uudessa esitemallissa kuvataan rahaston tuottonäkymiä eri aikahorisonteissa ja erilaisissa skenaarioissa. Asiakirjassa esitetään sijoittajan kannalta keskeiset tiedot tuotteesta ja sen riskeistä. Asetuksen tavoitteena on parantaa sijoittajansuojaa.

EU:n vuonna 2014 antama PRIIPS-asetus velvoittaa, että vähittäissijoittajille markkinoitavista sijoitustuotteista on laadittava yhtenäinen avaintietoasikirja. Asiakirjassa esitetään sijoittajan kannalta keskeiset tiedot tuotteesta ja sen riskeistä. Asetuksen tavoitteena on parantaa sijoittajansuojaa. Vuoden 2023 alusta myös sijoitusrahastoista laaditaan PRIIPS-avaintietoasiakirja.

Keskeisin muutos sijoitusrahastojen ja muiden sijoitustuotteiden esitteiden uudistumisessa on sijoittajan saaman tiedon sisältö. Aiemmin rahastosijoittaja on saanut käteensä avaintietoesitteen, josta on voinut tarkastella rahaston tuoton muutoksia aikaisemmilta vuosilta. Uudessa esitemallissa kuvataan rahaston tuottonäkymiä eri aikahorisonteissa ja erilaisissa skenaarioissa: suotuisan, kohtuullisen ja epäsuotuisan näkymän skenaarioissa sekä kriisitilanteessa.

”Siirtyminen uuden PRIIPS-sääntelyn mukaisen avaintietoasiakirjan käyttöön helpottaa eri tuotteiden vertailua. Samaan aikaan tuoton arviointi saattaa vaikeutua, sillä sijoittajan on itse tehtävä omat johtopäätöksensä esitteen skenaarioista”, avaa Finanssiala ry:n johtava lakimies Jari Virta.

Virta korostaa, että skenaarioiden ennusteet lasketaan suoraan sääntelystä tulevilla kaavoilla. Ne eivät siis ole tuotteen tarjoajan omia arvioita tai laskelmia. Virta on hieman huolissaan, meneekö sijoittajalla sormi suuhun erilaisten skenaarioiden edessä: Kuinka moni osaa arvioida, ovatko kyseisen rahaston näkymät yhden tai viiden vuoden aikahorisontilla suotuisat vai kohtuulliset? Vai peräti epäsuotuisat? Entä kymmenen vuoden aikajänteellä?

”Mahdollinen tuotto esitetään plus- tai miinusmerkkisenä rahasummana sekä vuosittaisena tuottoprosenttina. Suomessa on noin 1,3 miljoonaa rahastosijoittajaa, joista jokainen tuskin osaa tehdä valistuneita johtopäätöksiä pelkkien lukujen pohjalta.”

Historia ei aina toista itseään

Toki rahaston historiallinen tuottokaan ei ole oikotie onneen. Vanhaa mallia on kritisoitu siitä, että menneisyydessä tapahtuneet tuotot tai tappiot eivät välttämättä ole tae tulevasta. Historiallisen tuoton tiedot eivät katoa kokonaan, mutta niitä ei enää ole avaintietoesitteessä. Ne löytyvät pankin tai rahastoyhtiön verkkosivuilta.

Sijoittajan kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että uudistuksen myötä rahaston riskiluokitus saattaa muuttua. Rahastosta on esitteessä aina mainittu riski-tuotto-indikaattori asteikolla 1–7.

”Ei pidä hämmentyä, jos oman rahaston luokitus muuttuu vuodenvaihteessa. Se ei johdu riskin todellisesta muutoksesta vaan laskentasäännösten uudistumisesta”, Virta muistuttaa.

Yli neljännes suomalaisista sijoittaa rahastoihin

Tilastokeskuksen vuoden 2020 varallisuustutkimuksen mukaan noin 1,3 miljoonalla suomalaisella oli rahastosijoituksia. Sijoitusrahastovarallisuuden mediaani on 4 000 euroa. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli maaliskuun lopussa 150 miljardia euroa.

Rahaston kotimaalla on merkitystä: Suomalainen rahastoala tuo työpaikkoja ja verotuloja ja siten hyödyttää koko yhteiskuntaa. Rahastot voivat olla myös vientituote: jo nyt viidennes suomalaisten sijoitusrahastojen pääomista tulee Ruotsista.

Sijoitusrahastot antavat kaikille halukkaille mahdollisuuden sijoittaa varansa suunnitelmallisesti ja hallitusti.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan