Sijoitusrahastoihin lähes miljardi euroa uusia sijoituksia

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin syyskuun aikana nettomääräisesti 951 miljoonaa euroa. Sen sijaan rahastopääomaa supisti epäsuotuisa markkinakehitys noin 97 miljoonalla eurolla. Yhteenlaskettu rahastopääoma nousi kuitenkin kaikkien aikojen ennätykseen, 102,6 miljardiin euroon. Rahastopääomaa kasvatti lisäksi syyskuulle ajoittunut pohjoismainen rahastofuusio, jonka seurauksena noin 528 miljoonaa euroa rahastopääomaa siirtyi Ruotsista Suomeen.

​Eniten uutta pääomaa kertyi osakerahastoihin, joihin sijoitettiin 363 miljoonaa euroa. Pitkän koron rahastoihin sijoitettiin 346 miljoonaa euroa, yhdistelmärahastoihin 187 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin 78 miljoonaa euroa. Lunastuksia tehtiin lyhyen koron rahastoista, joista lähti nettomääräisesti 22 miljoonaa euroa.

milj. EUR

Nettomerkinnät,
syyskuu 2016

Nettomerkinnät,
tammi-syyskuu
2016

Pääoma 31.9.2016
Osakerahastot 363 -419 36 825
Yhdistelmärahastot 187 558 19 268
Pitkän koron rahastot 346 701 30 489
Lyhyen koron rahastot -22 638 13 316
Vaihtoehtoiset rahastot 78 656 2 711
Yhteensä 951 2 135 102 609

Syyskuussa kotimaiset ja eurooppalaiset osakkeet jatkoivat hienoisessa nousussa. Markkinoita varjosti kuitenkin Yhdysvaltain presidentinvaalit sekä eri keskuspankkien tulevat kokoukset. Erityisesti Yhdysvalloissa korkosykli on kääntymässä ja Yhdysvaltain keskuspankin odotetaan nostavan korkoja joulukuussa. Euroopassa EKP:n rahapolitiikan arvioidaan säilyvän elvyttävänä.

Syyskuun loppupuolella osakemarkkinat kääntyivät pankkivetoiseen laskuun, kun Deutsche Bankin tila huolestutti sijoittajia. Merkittävin syy Deutsche Bankin ongelmiin oli Yhdysvaltain oikeusministeriön langettama 14 miljardin dollarin sovittelumaksu, joka aiheutui pankin ennen finanssikriisiä niputtamista ja edelleen myymistä subprime-lainoista. Sovittelumaksun suuruus tuli yllätyksenä markkinoille ja huolet pankin vakavaraisuudesta kasvoivat. Tämä laski koko pankkisektorin kursseja. Suurimmat huolet vaikuttavat kuitenkin liioiteltuilta ja markkinareaktiotkin ovat rauhoittuneet. Lisäksi aikaisempien esimerkkien perusteella lopullinen sovittelumaksu todennäköisesti pienenenee.

Arvioiden mukaan suurimmat huolet Kiinan talouskasvusta ovat ohi. Lisäksi kehittyvien markkinoiden talousnäkymät ovat olleet viime aikoina myönteisiä. Tämän myötä kehittyvien markkinoiden korkosijoituksien 12 kuukauden tuotto on kehittynyt hyvin viime kuukausina. Lisäksi kehittyviin markkinoihin sijoittava osakerahastoluokka on saanut runsaasti uusia sijoituksia.

”Uutiset Deutsche Bankista askarruttivat rahastosäästäjiä. Kuukausi oli kuitenkin muuten rauhallinen ja uusia sijoituksia tehtiin runsaasti”, sanoo Finanssialan Keskusliiton analyytikko Valtteri Vuorio.

Osakerahastoissa suurimmat nettomerkinnät, yhteensä 426 miljoonaa euroa, kohdistuivat globaalisti sijoittaviin rahastoihin. Eniten lunastuksia tehtiin Suomeen sijoittavista rahastoista, 103 miljoonaa euroa. Parhaaseen vuosituottoon ylsi Suomeen sijoittava osakerahastoluokka 20,7 prosentin tuotolla. Myös Sharpen mittarilla parhaiten pärjäsivät Suomeen sijoittavat osakerahastot (Sharpe 12 kk 1,14). Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.

Osakerahastot,
milj. EUR

Nettomerkinnät,
syyskuu 2016

Nettomerkinnät, tammi-syyskuu 2016

Pääoma 31.9.2016 12 kk:n tuotto (ka.)
Suomi -103 -454 4 862 20,7 %
Pohjoismaat 27 -87 4 113 13,0 %
Eurooppa 19 -534 5 845 4,0 %
Pohjois-Amerikka -92 -31 5 270 10,9 %
Japani -57 -249 766 13,4 %
Tyynenmeren alue -3 -31 226 14,2 %
Kehittyvät markkinat 141 209 5 598 14,5 %
Maailma 426 673 8 709 9,9 %
Toimialarahastot 4 85 1 436 10,6 %
Yhteensä 363 -419 36 825

Pitkän koron rahastoissa uutta pääomaa sijoitettiin etenkin euroalueen luokiteltuihin yrityslainoihin, 120 miljoonaa euroa. Vuoden tarkastelujaksolla mitattuna pitkän koron rahastoista parhaiten menestyi kehittyviin markkinoihin sijoittava rahastoluokka 12,1 prosentin keskimääräisellä vuosituotolla. Sharpen mittarilla menestyi parhaiten euroalueen luokiteltuihin yrityslainoihin sijoittava rahastoluokka (12 kk Sharpe 2,8).

Pitkän koron rahastot, milj. EUR

Nettomerkinnät,
elokuu 2016

Nettomerkinnät, tammi-elokuu 2016

Pääoma 30.8.2016 12 kk:n tuotto (ka.)
Valtioriski EUR 91 -207 6 569 5,8 %
Luokitellut yrityslainat EUR 120 -34 10 473 5,4 %
Korkeariskiset yrityslainat EUR -8 -265 2 840 7,7 %
Valtioriski maailma -2 -9 175 4,1 %
Luokitellut yrityslainat maailma 106 961 5 424 6,1 %
Korkeariskiset yrityslainat maailma -5 -26 2 600 7,9 %
Kehittyvät markkinat 43 281 2 408 12,1 %
Yhteensä 346 701 30 489

Rahastoraportti, syyskuu 2016
Markkinakatsaus, syyskuu 2016

Lisätiedot:
Analyytikko Valtteri Vuorio, puh 020 793 4260
Johtava lakimies (sijoitusrahastot) Jari Virta, puh. 020 793 4252
Viestintäpäällikkö Marjo Lapatto, puh. 020 793 4274

Noin miljoonalla suomalaisella on rahastosijoituksia. Suomalaisten kotitalouksien omistamien rahastosijoitusten arvo oli joulukuun 2015 lopussa sijoitussidonnaiset vakuutukset mukaan lukien noin 40 miljardia euroa, eli noin 41 prosenttia koko ra­hastopääomasta. Suomeen on rekisteröity 31 rahastoyhtiötä. Kotimaisten sijoitusrahastojen lukumäärä oli syyskuun lopussa yhteensä 464 kpl.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat