SEPA-aikakausi alkoi

Siirtyminen SEPAan saatiin euromaissa päätökseen heinäkuun lopussa. SEPA-alueella tehdään nyt joka kuukausi 2 miljardia maksua yhtenäistetyillä maksutavoilla. Kuluttajat ja yritykset lähettävät ja vastaanottavat SEPA-tilisiirtoja ja -suoraveloituksia sekä kotimaassaan että maan rajojen yli yhtä helposti ja nopeasti sekä samoilla ehdoilla ja hinnoilla. SEPA on maailman suurimpia rahoitusmarkkinoiden yhdentymishankkeita.

Finanssialan Keskusliiton johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen toteaa, että paljon on tehty työtä ja pitkä matka kuljettu, että tähän pisteeseen on päästy. Vielä on kuitenkin kehitettävää, jotta yritykset voisivat hoitaa koko SEPA-alueen maksuliikenteensä sujuvasti yhdeltä tililtä ja halutessaan vaihtaa tiliä vaikkapa toiseen maahan.

”Jatkotyötä tarvitaan mm. sääntöjen yhtenäisessä tulkinnassa ja joidenkin jäljellä olevien kansallisten käytäntöjen purkamisessa. Myös asiakkaan ja pankin välinen SEPA-standardiin (ISO20022) perustuva aineistosiirto ja tiliraportointi tarvitsee lisäharmonisointia”, Inkeri Tolvanen sanoo.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat