Savuvahinkokattiloiden pop-up-myymälä ja valmiiksi nuotiontuoksuisia kuksia – Pohjola Vakuutus innovoi tapoja antaa vahingoittuneille tavaroille uusi elämä

Vastuullisuutta viedään Pohjola Vakuutuksessa aktiivisesti osaksi liiketoimintaa, kertovat Pohjola Vakuutuksen johtajat Sari Styrman ja Nella Korhonen.

  • Vakuutusyhtiöt etsivät keinoja ilmastopäästöjen vähentämiseen kierrättämällä ja korjauttamalla vahingoittuneita tavaroita. 
  • Esimerkiksi tulipalon jäljiltä vahinkoja kärsinyt käyttökelpoinen tavara kierrätetään ja vauriot pyritään ensisijaisesti korjaamaan uuden tavaran hankkimisen sijaan.
  • Kiertotalouden edistäminen ja vihreän siirtymän tukeminen ovat koko OP Ryhmän vastuullisuusohjelmaan kirjattuja tavoitteita.

Kun asuintalossa tai muussa kiinteistössä sattuu vahinko, kuten tulipalo tai putkivuoto, on vakuutusyhtiön tehtävänä korvata vahingot. Mitä enemmän vahinkoja sattuu, sitä enemmän tavaroiden korjaamiseen kuluu materiaaleja ja tarvitaan palveluita. Pohjola Vakuutuksen johtajat Sari Styrman ja Nella Korhonen kertovat, että korjaamalla ja kierrättämällä vakuutusyhtiö voi vähentää ilmastopäästöjään, pitää tavarat kierrossa ja joissain tapauksissa myös pienentää korvauskustannuksia.

Pohjola Vakuutuksen Head of ESG Nella Korhonen kertoo esimerkin keittiötarvikeliikkeessä sattuneesta tulipalosta. Erä tuotteita kärsi savuvahinkoja ja koska tavaroita ei voitu myydä uusina, yrittäjä järjesti yhdessä vakuutusyhtiön kanssa trendikkään pop-up-myymälän, jossa puhdistettuja kattiloita ja muita tarvikkeita myytiin alennuksella.

”Pop-up myymälä oli hyvin suosittu. Asiakkaat ostivat innokkaasti astioita, joita ei nyt tarvinnutkaan viedä jätteeksi”, Korhonen kertoo.

Pohjola Vakuutus maksoi korvauksia yhteensä yli 1,2 miljardia euroa vuonna 2023. Esimerkiksi palovahinkojen korvaamisessa syntyy runsaasti kierrätettävää jätettä ja tavaraa. Yksi Pohjola Vakuutuksen toimintaperiaatteista on, että käyttökelpoinen tavara kierrätetään ja aina ensisijaisesti korjataan vauriot uuden hankkimisen sijaan.

Esimerkiksi vakuutuksesta korvattavissa matkapuhelimissa korjausaste on yli 50 prosenttia, eli yli puolet vaurioituneista matkapuhelimista on pystytty korjaamaan uuden hankkimisen sijaan.

”Korjauskelvottomistakin laitteista osat pyritään saamaan uusiokäyttöön ja kierrättämään”, muistuttaa Pohjola Vakuutuksen korvauspalveluiden johtaja Sari Styrman.

Aina palovahinkokaan ei tarkoita pelkkää tappiota tai tuotteiden menetystä.

”Olin joitakin vuosia sitten mukana selvittelemässä palovahinkoa, jossa vaurioitui lappilaisia kuksia. Ilmeni, että savuvaurioita kärsineet kuksat jopa kasvattivat arvoaan, sillä niissä oli autenttinen leirinuotion tuoksu jo valmiina”, Styrman naurahtaa.

Säästetään neitseellisiä luonnonvaroja

Myös moni jätteeksi miellettävä materiaali on hyödynnettävissä uudelleen: Purkujätteenä betonista- ja tiilimateriaalista voidaan valmistaa mursketta rakennusten pohjarakenteisiin ja tiepohjiin ja näin säästää neitseellistä soraa.

Lasimurskaa voidaan jatkojalostaa vaahtolasimurskeeksi, ja metallien kierrätys on jo pitkään ollut arkipäivää. Muovia voidaan puolestaan hyödyntää raaka-aineena. Puutuotteiden kierrättäminen on yksinkertaista, mutta ongelmana on kiertotaloustuotteiden markkinan puuttuminen. Puun tärkein loppukäyttökohde on rakentaminen, mutta tuotteille on asetettu tiukat tekniset vaatimukset. Tämän takia puuta hyödynnetään pääasiassa bioenergian tuotannossa.

”Eräässä teollisuushallissa sattuneesta tulipalosta aiheutui vakuutusyhtiölle lähes 100 000 euron korjauskustannukset, josta yli puolet saatiin takaisin kierrätyksestä saaduilla hyvityksillä. Kierrättäminen on asiakkaan ja vahinkoyhtiön edun lisäksi myös ympäristön etu”, Korhonen kertoo.

Styrman ja Korhonen toteavat, että kiertotalouden edistäminen ja vihreän siirtymän tukeminen ovat koko OP Ryhmän vastuullisuusohjelmaan kirjattuja asioita. Myös Pohjola Vakuutuksessa vastuullinen liiketoiminta viedään aktiivisesti osaksi liiketoimintaa.

”Pankkipuolella vastuullinen liiketoiminta näkyy erityisesti sijoituspäätöksissä ja luotonannossa. Vakuutustoiminnassa vastuullisuus linkittyy niin vakuuttamiseen kuin korvaamiseenkin”, Styrman kiteyttää.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan