Suomessa on useaan otteeseen todettu, että emme pysty tulevaisuudessa vastaamaan nykyisistä julkisista palvelulupauksista. Miten niukkenevien resurssien ja kasvavan tarpeen yhtälö voidaan ratkaista erityisesti ikääntyvän väestön osalta? Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Urpo Kankaan mielestä oman omaisuuden käyttäminen elinkaaren aikana omien perustarpeiden tyydyttämiseen on viisainta mitä ihminen voi tehdä.
Kankaan mukaan patenttiratkaisua palvelulupausongelmaan ei tietenkään ole mutta yksityinen varallisuus voisi hyvin tulla osaksi hyvinvointipalvelujen rahoitusta ja sen käytön kynnystä tulisi laskea. ”Omistaminen vain omistamisen vuoksi ei ole järkevää. Jos jostain omaisuudesta aiheutuu vain kustannuksia, omaisuuden voi realisoida ja käyttää sen pääoman ja tuoton terveyspalvelujen ja muiden hoivapalvelujen hankkimiseen”, sanoo Kangas.
Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen mukaan suomalaiset ovat varakkaimmillaan 55 – 74 –vuoden iässä. Silloin erilaista varallisuutta on keskimäärin lähes 275 000 euroa kotitaloutta kohti ja velkaa vain vähän. Suurimman osan varallisuudesta muodostaa omistusasunto. Moni vanhus elää kuitenkin vaatimattomasti säästääkseen omaisuuttaan perinnöksi. Vuosittain sukupolvelta toiselle siirtyy noin 4–6 miljardin euron verran omaisuutta.
Professori Kangas onkin ravistellut yhteiskunnallista keskustelua toteamalla, etteivät aikuiset lapset monestikaan tarvitse perintöä.
”Saksalaisen sananlaskun mukaan Geld muss man haben, rahaa pitää olla. Mutta kenelläkään ei oikeasti ole velvollisuutta jättää perintöä jälkeensä. Ymmärrän hyvin, että vanhemmat haluavat avustaa lapsiaan heidän opiskeluissaan ja asunnon hankkimisessa, mutta jokaisen sukupolven tulee kuitenkin itse huolehtia omin voimin omista perustarpeistaan.”
Kangas ymmärtää, että ajatus perinnönjättövelvollisuudesta elää sitkeässä. ”Suomen vaurauden historia on lyhyt ja monet perinnönjättäjistä ovat itse eläneet köyhässä Suomessa. He eivät halua, että heidän lapsensa jäisivät puille paljaille ja kokonaan vaille perintöä.”
Lapset elättäkööt vanhempansa
Pitäisikö suomalaiset myös velvoittaa elättämään omat vanhempansa silloin, kun nämä ovat köyhiä? Tätäkin professori on esittänyt. Kangas toteaa, että kyse olisi ennen muuta oikeudenmukaisesta oikeuksien ja velvollisuuksien suhteesta. Vanhemmat ovat suoraan lain nojalla lapsiinsa ja toisiinsa nähden elatusvelvollisia ja heidän testamenttausvapauttaan on rajoitettu siten, että he eivät voi vapaasti määrätä omaisuudestaan, jos heillä on rintaperillisiä. Lapsella on aina oikeus lakiosaan.
Monissa Euroopan maissa lasten elatusvelvollisuus vanhempia kohtaan on yleinen lakiin perustuva velvollisuus. Velvollisuus on viimesijainen ja se realisoituu vain silloin, jos vanhemmat eivät itse kykene itseään elättämään ja lapsella on elatuskykyä. ”En näe mitään periaatteellista estettä sille, että rintaperillinen, joka tulee perimään omat vanhempansa, vastavuoroisesti voisi olla elatusvelvollinen vanhempiaan kohtaan myös Suomessa. Meillä tehdään jo nyt paljon palkatonta avustustyötä, lapset avustavat vanhempiaan kykynsä mukaan.”
Suomessa rakennetaan parhaillaan sote-uudistusta. Jatkossa palvelujen rahoituksesta vastaa valtio, järjestämisestä maakunnat sekä tuottamisesta julkinen, yksityinen ja kolmas sektori. Tarjoaisiko sote professorin mielestäsi ratkaisuja palvelujen saatavuusongelmaan?
”Tätä ei tiedä taivaan isäkään tässä vaiheessa. Sote ei voi tehdä mahdotonta mahdolliseksi, maan sisäistä muuttoliikettä se ei voi estää. Silloin palvelun tarjoajien tulisi olla ketteriä ja kyetä kulkemaan ihmisten perässä. Muuten palvelujen tarjoaminen ei onnistu. Kysynnän ja tarjonnan pitää kohdata toisensa”, Professori Kangas toteaa.
Professori Urpo Kangas osallistui viime viikolla Finanssialan Keskusliiton järjestämään toimittajien finanssiseminaariin Hämeenlinnassa, jossa yhtenä teemana oli vanhusten hoivapalveluiden rahoitus.