- Hallitusohjelman kirjaus vauvojen säästötilistä nostatti keskustelua poliitikkojen paneelissa – oppositio moitti ajoitusta huonoksi, hallitus totesi ehdotuksen luovan mahdollisuuksia myös niille, jotka eivät muutoin ryhtyisi sijoittamaan.
- Finanssiala ry on kannattanut vauvojen säästötiliä. FA pitää tärkeänä, että toteutuessaan tilille olisi mahdollista tehdä osakesijoitusten lisäksi myös rahasto- ja säästövakuutussijoituksia.
- Poliitikot puhuivat paneelissa opettajille suunnatussa Talous tutuksi -koulutuksessa.
Maksuttomat Talous tutuksi -koulutukset ovat vuosittaisia opettajien talousaiheisia täydennyskoulutuksia. Tarjolla on vinkkejä taloustaitojen opetukseen ja talouden ajankohtaisluentoja huippuasiantuntijoiden kertomana. Finanssiala ry on yksi koulutuksen järjestäjistä yhdessä yhteistyökumppanien kanssa.
”Miksi jo edellinen hallitus ei toteuttanut nyt hallitusohjelmassa olevaa vauvojen osakesäästötiliä?”, kysyivät Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin paneelijuontajat poliitikoilta talouspolitiikkaa ja talousosaamista käsitelleessä paneelissa opettajien Talous tutuksi -täydennyskoulutuksessa.
Vastaus löytyi edellisen hallituksen elinkeinoministeri Mika Lintilältä (kesk.):
”Tämä idea syntyi ensimmäisen kerran viime hallituksen aikana, kun Juha Sipilän johdolla tehtiin työryhmätyönä kotimaisen omistajuuden edistämisohjelma. Vauvojen osakesäästötili oli yksi sen ohjelman konkreettisista ehdotuksista, millä kotimaista omistajuutta voitaisiin Suomessa lisätä ja sellaiseen tarkoitukseen se olisi erittäin toimiva. Että ei me ihan niin paskoja oltu, mitä sanotaan!” Lintilä nauratti kuulijoitaan.
Toive opettajilta: Ammatillinen koulutus tarvitsee talousopetusta
Opettajayleisöstä esitettiin poliitikkopanelisteille selkeä toive Espoon Karakallion koulun yhteiskuntaopin lehtorin Riitta Mikkolan suulla:
”Ammatillisen koulutuksen puolella kaikki talousosaamisopetus on tällä hetkellä todella vähäistä – opetustunnit ovat menneet puhtaasti ammattialan sisältöihin. Kuitenkin nimenomaan ammatillisen koulutuksen opiskelijoilla on paljon ongelmia oman talouden hallinnan kanssa, eli tarvetta oman taloudenhallinnan opeille olisi paljon. Älkää unohtako ammatillisia opiskelijoita tässä!” Mikkola toivoi poliitikoilta.
Myös Finanssiala ry on kannattanut henkilökohtaiseen taloudenhallintaan liittyvien sisältöjen lisäämistä ammatilliseen opetukseen.
”En lähtökohtaisesti vastusta – mutta…”
Oppositiopuolueiden edustajilta ei löytynyt hallitusohjelmakirjaukselle vauvojen säästötilin teosta suurta kannatusta. Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne kannatti säästötilin taustalla olevaa ideaa, muttei ollut varma sen vaikutuksesta.
”En lähtökohtaisesti vastusta ajatusta. Tämänkaltaiset instrumentit ovat kuitenkin sellaisia, joista hyötyvät usein jo valmiiksi hyväosaiset ihmiset, joilla on elämässään kapasiteettia hyödyntää tämänkaltaista tukea. Tosielämässä ihmisillä on hyvin erilaisia lähtökohtia, eivätkä kaikkien kyvyt riitä hyödyntämiseen. Onko perusteltua luoda väline, joka ei välttämättä toimi siten, kuin on ajateltu?”
Kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas.) ei myöskään kannattanut ajatusta. ”Vauvojen osakesäästötili on etuoikeutetusta ajattelusta kumpuava idea. Osakesäästötilin avulla ei voi esimerkiksi ostaa vaippoja tai ruokaa. Monen pienituloisen perheen osaaminen ja ajatukset ovat ihan muissa asioissa kuin tällaisessa. Kun samaan aikaan leikataan rajusti vähävaraisilta perheiltä, tuntuu osakesäästötilin lanseeraaminen sellaisella hetkellä kornilta.”
Sijoittamisen aloittamiseen apua myös muille kuin varakkaiden lapsille
Pääministeripuolue kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen puolusti vauvojen säästötiliä ja näki sen mahdollisuuksia myös vähävaraisille lisäävänä. Hän myös muistutti, että tässä vaiheessa kyse on selvityksestä, eikä nykyisenkaltainen osakesäästötili sellaisenaan ole todennäköinen toteutustapa. ”Todennäköisempää on, että vauvojen säästötilistä tulisi jonkinlainen rahasto-tyyppinen ratkaisu”, Valkonen totesi.
”Vauvojen säästötili ei korvaisi mitään lapsiperheiden tukia tai muita, vaan siellä olevat varat tulisivat lapsen käyttöön silloin, kun hän täyttää 18 vuotta. Sellaiset perheet, joilla on osaamista ja resursseja, tekevät tällaisia talletuksia lapsilleen jo nyt – avaavat tilejä ja opettavat lapsiaan niiden käytössä. Nyt se sama mahdollisuus tulisi valtion puolesta tarjolle myös sellaisille perheille, joiden vanhemmilta ei osaamista ja resursseja löydy”, Valkonen perusteli.
Mikä on Talous tutuksi -koulutus?
- Talous tutuksi -koulutukset järjestetään syksyisin. Koulutukset järjestävät yhdessä Nuorten yrittäjyys ja talous NYT, Finanssiala, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL, Opetushallitus, Pörssisäätiö, Oikeusministeriö, Suomen Pankki ja Tilastokeskus.
- Koulutukset on suunniteltu erityisesti historian ja yhteiskuntaopin ja matematiikan opettajille, kotitalous- ja luokanopettajille, rehtoreille, opoille ja opettajiksi opiskeleville.
- Koulutus sopii opettajille niin ala- ja yläkouluissa kuin lukioissa. Osallistuminen ei vaadi aikaisempaa osallistumista tai taustatietoja.
- Katso lisätiedot koulutuksesta ja ohjelmasta.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja