Piia-Noora Kauppi jättää Finanssiala ry:n toimitusjohtajan tehtävän

Kuvaaja: Emmi Korhonen, Lehtikuva

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtajana lähes 13 vuotta työskennellyt Piia-Noora Kauppi on irtisanoutunut Finanssiala ry:n toimitusjohtajan paikalta. Hän lopettaa tehtävässä marraskuun 2022 lopussa.

”Nyt on aika siirtyä työuralla uudelle polulle. Tämä on upea tehtävä, jota olen hoitanut antaumuksella ja suurella sydämellä. Tehtävän hoitaminen ei olisi onnistunut ilman koko FA:n henkilöstön asiantuntemusta ja yhtenäistä jäsenistöä. FA on arvostettu finanssialan asiantuntija ja hyödyllinen yhteistyökumppani. Tämä FA:n sidosryhmätutkimuksen tulos kumpuaa asiantuntijoidemme monipuolisesta ja vahvasta osaamisesta”, toteaa Piia-Noora Kauppi.

Finanssiala ry:n hallituksen puheenjohtaja Juha Koponen kiittää Kauppia valtavan isosta panoksesta finanssialan edunvalvontatyössä. ”Piia-Nooran johdolla edunvalvontajärjestömme on uudistunut ja noussut yhdeksi Suomen arvostetuimmaksi vaikuttajatahoksi. Erityisesti Piia-Nooran vahva Eurooppa-politiikan osaaminen ja kokemus ovat luoneet vahvan perustan vaikuttamistyöllemme”, Koponen korostaa.  Koponen pitää Kaupin henkilökohtaista ratkaisua harmillisena, mutta ymmärrettävänä. ”Uudistamme ensi vuonna strategiaamme ja huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien jälkeen alkaa uusi kausi vaikuttamistyössämme, kun seuraava hallitus aloittaa hallitusohjelmansa toteuttamisen. FA:n vetäjän vaihtuminen on aina merkittävä muutos, mutta toki on luontevaakin, että seuraaja pääsee aloittamaan juuri tällaisen uuden toimintakauden kynnyksellä”, Koponen sanoo.

Lue myös Piia-Noora Kaupin kolumni: Uusi ura odottaa – upeasta tehtävästä on osattava myös luopua

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan