Pankkibarometri: Luotonkysynnässä merkkejä elpymisestä

  • Yritysten luotonkysyntä on hieman kasvanut Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
  • Erityisesti odotukset yritysten luotonkysynnästä kesällä ovat nousussa.
  • Kotitalouksien luotonkysyntä on ollut hiljaisempaa kuin viime vuonna.
  • Odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat kuitenkin nousseet.
  • Barometrikysely II/2024 tehtiin pankinjohtajille toukokuussa.

Pankkibarometrissään Finanssiala ry kysyy neljännesvuosittain pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Pankinjohtajat arvioivat barometrissa, että yrityksille on myönnetty kevään aikana enemmän luottoja kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Saldoluku nousi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan plusmerkkiseksi. Barometrikyselyn vastauksissa myös odotukset yritysten luotonkysynnästä ovat nousussa. Talousnäkymien palautuminen kohti normaalia näkyy luotonkysyntää koskevissa odotuksissa. Nyt yli puolet vastaajista odottaa kysynnän vilkastuvan. Yritysten rahoituslähteistä markkinoilta haettavan velkamuotoisen rahoituksen kysynnän odotetaan kasvavan, samoin julkisen rahan käytön.

Barometrin vastaajat arvioivat, että kotitalouksien luotonkysyntä on jatkunut keväällä vuodentakaista hiljaisempana. Poikkeuksellisen alhaalla ollut saldoluku on kuitenkin kohentunut, ja aiempaa useampi vastaaja arvioi kysynnän vilkastuneen. Myös odotukset kotitalouksien lähiajan luotonkysynnästä ovat nousussa. Luotonkysynnän odotuksia kuvaava saldoluku nousi plusmerkkiseksi: nyt 43 prosenttia vastaajista odottaa kysynnän kasvavan vuodentakaiseen verrattuna. Kotitalouksien lainanhoidon joustomahdollisuuksien käyttö on pysynyt ennallaan tai vähentynyt. Kotitalouksia kiinnostavat eri sijoituskohteista osakkeet, korko- ja osakerahastot sekä talletukset.

”Talousnäkymien hienoinen koheneminen näkyy jo Pankkibarometrin tuloksissa. Yritysten luotonkysynnän tilanne on piristynyt verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Luotonkysyntä investointeja varten on kuitenkin edelleen heikkoa, vaikka saldoluku on noussut. Julkisten toimijoiden tarjoaman rahoituksen käytön arvioidaan kasvavan. On pidettävä huoli siitä, ettei julkinen rahoitus syrjäytä yksityistä rahoitusta”, toteaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Mariia Somerla.

”Kotitalouksien luotonkysynnässäkin on jo pieniä merkkejä kääntymisestä parempaan. Euroopan keskuspankin viestit mahdollisesta rahapolitiikan keventämisestä ovat laskeneet lyhyitä markkinakorkoja. Monet seuraavat nyt tarkkaan keskuspankin päätöksiä ennen kuin lähtevät asuntokaupoille. Oman talouden suunnittelun ja maksukyvyn varmistamisen kannalta on tärkeää tietää, jatkuuko markkinakorkojen lasku tulevina kuukausina”, arvioi Somerla.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan