- Talousguru on vuosittain järjestettävä lukiolaisten talousosaamista ja -ymmärrystä mittaava kilpailu, jossa parhaiten pärjääville on tarjolla palkinnoksi opiskelupaikka suomalaisessa yliopistossa.
- Lukiolaisten Talousguru-kilpailun alkukilpailu pidettiin 8.1.2025 lukioissa ympäri Suomen. Alkukilpailu käytiin ylioppilaskirjoitusten tapaan kaikissa kouluissa yhtä aikaa.
- Tänä vuonna kilpailuun osallistui noin 1300 opiskelijaa yhteensä 125 lukiosta.
Alkukilpailuun osallistuneiden joukosta valitaan loppukilpailuun 14 kilpailijaa. Finaali pidetään 27.2., ja siihen kuuluvia suullisia pariväittelyitä voi seurata suorana Kauppalehden verkkosivuilta. Loppukilpailuun kuuluu myös kirjallinen osuus, jonka kilpailijat suorittavat finaalipäivän aamuna.
Ketkä laativat Talousgurun kysymykset?
Talousguru-kilpailun kysymykset laatii useasta asiantuntijasta koostuva raati, jonka jäsenet työskentelevät talouden parissa. Loppukilpailun tuomaristo muodostetaan raadin jäsenistä sekä muutamasta raadin ulkopuolisesta henkilöstä. Tänä vuonna kilpailukysymyksiä laatineen raadin kokoonpano oli seuraava:
- Joona Widgrén, vanhempi ekonomisti, OP Ryhmä
- Lasse Corin, pääekonomisti, Aktia
- Sasu Heino, asiantuntija, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
- Riitta Mikkola, historian ja yhteiskuntaopin opettaja
- Veli-Matti Mattila, johtaja, pääekonomisti, Finanssiala ry
- Mariia Somerla, johtava asiantuntija, Finanssiala ry
- Emilia Peikola, yhteiskuntasuhteiden asiantuntija, Finanssiala ry
Talousgurun alkukilpailussa tartutaan perinteisesti talouden ajankohtaisiin teemoihin sekä talouden perusteisiin. Alkukilpailussa testataan, miten hyvin kilpailuun osallistuvat lukiolaiset ovat perillä talouden perusasioista, kuten erilaisien käsitteiden merkityksistä sekä taloudessa esillä olevista teemoista, kuten Suomen väestön ikääntymisen ja laskevan syntyvyyden vaikutuksista kansantalouteen tai inflaation ja velkaantumisen seurauksista.
Vuoden 2025 alkukilpailussa lukiolaisten taloustaitoja testattiin muun muassa tehtävässä, jossa vastaajien piti selittää lyhyesti termejä, kuten ASP-laina, paikallinen sopiminen, marginaaliveroprosentti ja määräaikaistalletus. Pisteitä oli mahdollista kerätä itselleen myös avaamalla, mistä sanoista talouteen liittyvät lyhenteet, kuten EKP, IBAN, WTO ja ROE tulevat.
Lyhyessä esseetehtävässä lukiolaiset pääsivät pohtimaan, miten maksutavat ovat muuttuneet ajan myötä Suomessa ja mitä vaikutuksia muutoksilla on ollut. Pitkä essee puolestaan laittoi nuoret vertailemaan investointien kehitystä eri maissa.
Talousguru valitaan Kauppalehden suorassa lähetyksessä
Tänä vuonna Talousgurun hatun painaa päähänsä järjestyksessään jo 27. Talousguru. Kilpailu on viime vuosien aikana kasvattanut suosiotaan ja samalla vakiinnuttanut asemansa suomalaisissa lukioissa. Kilpailun 14 finalistin joukko muodostuu seuraavasti: 5 kilpailijaa valitaan alueidensa parhaina ja 9 absoluuttisesti parhaiden tulosten mukaan. Kustakin lukiosta finaaliin voi päästä vain yksi oppilas.
Kauppalehti lähettää verkkosivuillaan 27. helmikuuta pidettävän finaalin suorana, jolloin kaikilla halukkailla on mahdollisuus seurata kovatasoisia pariväittelyitä.
Palkintona Talousguru-kisassa parhaiten suoriutuville on opiskelupaikkoja kahdeksassa suomalaisessa yliopistossa.
Kilpailun järjestävät Finanssiala ry, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry ja FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailun tukijoita ovat Kauppalehti, Nuorten yrittäjyys ja talous NYT, Suomen lukiolaisten liitto ja Taloustoimittajat ry.
Tätä kysyttiin – olisitko tiennyt?
Mistä sanoista seuraavat talouteen liittyvät lyhenteet tulevat?
- EKP
- SAK
- BKT
- IBAN
- WTO
- ROE
Katso oikeat vastaukset alla olevan näyteikkunan linkistä.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja