MustRead: EU valmistelee rahanpesun torjuntaan yhteisiä sääntöjä ja yhteistä valvontaa – jäsenvaltioiden sekavat käytännöt joutavat historiaan

Euroopan komissio on sorvaamassa uusia järeitä torjuntakeinoja rahanpesun torjuntaan.

Rahanpesun torjunnassa jo aikaisemmin aktivoituneen europarlamentaarikko Eero Heinäluoman (sd.) mukaan uusien rahanpesun torjuntaan tarkoitettujen lainsäädösehdotusten valmistelutyö on jo melko pitkällä. Komissiolta odotetaan valmista ehdotusta vielä tämän kevään aikana, todennäköisesti jo huhtikuussa.

”Näin etukäteen on ennakoitu, että ehdotuksessa siirrytään nykyisistä direktiiveistä jäsenmaita sitoviin asetuksiin, ja samalla ylin valvonta keskitetään joko jollekin olemassa olevalle tai kokonaan uudelle EU-viranomaiselle”, Heinäluoma sanoo MustReadin haastattelussa.

Rahanpesu on EU-maissa suuri ongelma, jonka odotetaan pahenevan entisestään, jos valvontaa ei saada kuntoon. Nykyiset direktiivit ovat osoittautuneet tehottomiksi erityisesti siksi, että EU:n jäsenmaat ovat vieneet niitä kansallisiin lakeihin vaihtelevasti ja säännöt vaihtelevat maittain. Osa jäsenmaista on jättänyt direktiivien vaatimat lait kokonaan säätämättä.

Heinäluoma on 2019 alkaneella Euroopan parlamentin jäsenyyskaudellaan profiloitunut näkyvästi parlamentin demariryhmässä rahanpesun aiheuttamien vahinkojen torjuntaan. Hän johti riippumattoman Centre for European Policy Studies, CEPS -ajatushautomon työryhmää, joka julkaisi tammikuun lopussa Anti-Money Loundering in the EU -raportin.

Raportin laatimiseen osallistui päätöksentekijöitä, finanssitoimijoita, lainvalvonta- ja oikeusviranomaisia sekä tutkijoita. Keskeinen johtopäätös oli, että rahanpesun estämisestä on tehtävä EU-tason projekti. Jäsenvaltioiden toimet eivät yksinään riitä.

Uudet lainsäädäntöehdotukset nousevat Euroopan parlamentin työlistalle todennäköisesti syksyllä. Parlamentissa asia voidaan käsitellä kohtuullisessa ajassa, mutta uusien sääntöjen käsittely jäsenmaissa vie aikaa eli kaikkiaan kysymys on parin vuoden prosessista. Uuden lainsäädännön ennakoidaan tulevan siis voimaan 2023–2024.

Heinäluoma muistuttaa, että rahanpesu on myös turvallisuuspoliittinen kysymys. EU-maiden pankkijärjestelmiin tulee paljon rikollisella tavalla hankittua rahaa EU-alueen ulkopuolelta, ja siihen liittyy merkittäviä turvallisuusriskejä. Pimeää rahaa voidaan käyttää vaikuttamiseen, ja rahalla voidaan ostaa vaikutusvaltaa. 

”Nimenomaan tämä turvallisuuspoliittinen näkökulma tekee uudesta rahanpesulainsäädännöstä kiireellisen hankkeen”, Heinäluoma tähdentää. 

”EU:n on suojattava omaa demokratiaansa ja itsenäisyyttään ulkopuoliselta vaikutusyrityksiltä.” 

Suuria skandaaleja ei kyetä estämään

Asiantuntijoiden mukaan rahanpesun torjunnan uusilla säädöksillä on kiire myös siksi, että finanssiteknologian uudet innovaatiot antavat yhä enemmän mahdollisuuksia erilaiseen rahan kierrättämiseen, ja rikolliset ovat varsin nopeita hyödyntämään niitä. Kyse on kilpajuoksusta, ja mitä valmiimpi EU on, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on ehkäistä vahinkoja.

Rahanpesuongelma on jo nyt erittäin suuri. Eri arvioiden mukaan se koskee noin prosentin osuutta koko EU:n yhteisestä bruttokansantuotteesta. Tästä prosentista vain sadasosa jää nykyisillä säädöksillä ja niiden valvonnalla kiinni. Ongelmaa korostaa se, että rahanpesu liittyy aina laajempaan rikollisuuteen.

Toinen sääntelyn uudistamista vaativa seikka on se, että suuria rahanpesuskandaaleja nousee edelleen säännöllisesti esiin, mikä kertoo osaltaan siitä, että valvontajärjestelmä ei ole kovinkaan tehokas. 

Yksi viime vuosien tunnetuimpia rahanpesuskandaaleja oli tanskalaisen Danske Bankin valtavan rahanpesuvyyhden paljastuminen vuonna 2018. Tällöin selvisi, että pankin virolaisen tytäryhtiön kautta oli pesty Venäjältä ja muista Itä-Euroopan maista tullutta hämärää rahaa jopa seitsemän miljardia euroa vuosina 2007–2015. 

Vaikka Danske Bankin valvonnan pettäminen Virossa johti pankin pääjohtajan eroon ja sen toimintojen lopettamiseen Virossa, vastaavia tapauksia on paljastunut eri EU-maissa myös myöhemmin. Käytännössä aina on ollut kysymys siitä, että pankkien omat paikalliset toimihenkilöt ovat toimineet sääntöjen vastaisesti ja valvonta isoissa kansainvälisissä finanssiorganisaatiossa on pettänyt.

”Väitteet siitä, että ongelmat olisi korjattu, eivät ole pitäneet paikkaansa”, Heinäluoma huomauttaa.

Miljoonat siirtyvät vaivatta, sataset eivät

Kiinnijääneissä tapauksissa on käynyt hyvin ilmi, että jopa satoja miljoonia euroja liikkuu hyvin kevyellä valvonnalla. Samaan aikaan pankit kuitenkin tivaavat rahojen alkuperää jopa silloin, kun yksittäisen kuluttajan kodin säästöpossun sisältöä tullaan tallettamaan pankkiin. 

Pankkien edellytetään nykyään selvittävän muun muassa sen, onko asiakkailla tai hänen lähipiirillään poliittista vaikutusvaltaa tai onko hän saamassa säännöllisiä tuloja ulkomailta. Kaikesta vähänkin poikkeavasta järjestelmä nostaa punaisen lipun, ja asiakkaat joutuvat vastaamaan kysymyksiin rahan alkuperästä ja käyttötarkoituksesta. Kysymys on kuitenkin yleensä pikkusummista.

Toisin sanoen tavallisten kuluttajien arkielämän vaatimattomaan rahaliikenteeseen kohdistuu hyvinkin tiukkoja valvontatoimia samaan aikaan, kun erilaisten yritysfasadien takana miljoonat tai jopa sadat miljoonat eurot pääsevät liikkumaan valvonnan sormien läpi.

EU:n yhteisen säädöspohjan ja valvonnan puolesta puhuu myös se, että finanssialan yritysten toiminta on kansainvälistä ja pankit toimivat useissa maissa

Paine sääntöjen yhdenmukaistamiseen onkin noussut nimenomaan finanssialalta itseltään. On hankalaa, jos kaikissa eri maissa on hieman omat virityksensä, joita finanssiyritysten on opiskeltava yksi kerrallaan. Toiminta on tehokkaampaa, jos kaikissa EU-maissa pätevät samat säännöt, ja myös niiden valvonta on yhdenmukaista ja ennakoitavaa.

Komissio haluaa siirtyä kansallista lainsäädäntöä ohjaavista direktiiveistä sitoviin EU-asetuksiin erityisesti siksi, että kaikki jäsenmaat eivät ole vieneet direktiivejä omaan lainsäädäntöönsä. 

Komissio nosti kesällä 2020 syytteen EU-tuomioistuimessa Itävaltaa, Belgiaa ja Alankomaita kohtaan, koska maat eivät olleet integroineet omaa lainsäädäntöään vastaamaan EU:n rahanpesua koskevia direktiivejä. Kolmen oikeuteen päätyneen maan lisäksi useita muita maita on huomautusmenettelyn kohteena. Kysymys ei välttämättä ole tahallisista laiminlyönneistä vaan myös siitä, että finanssialaa koskevien kansallisten lakien säätäminen on hidasta.

Parlamentti kannattaa erillisvirastoa

Valvonnan järjestelyn kohdalla EU joutuu ratkaisemaan, tarvitaanko kokonaan uusi valvontaviranomainen vai lisätäänkö rahanpesun torjunnan valvonta esimerkiksi Euroopan pankkiviranomaisen EPV:n mandaattiin, jolloin EPV:n valtuuksia ja resursseja vastaavasti vahvistettaisiin. Jos näin päätettäisiin tehdä, valvontaa ei todennäköisesti laajennettaisi nykyisen finanssialan ulkopuolelle.

Tähänastisten tietojen mukaan komissio on kuitenkin kallistumassa sille kannalle, että rahanpesun torjuntaa varten perustettaisiin kokonaan uusi virasto. Tällöin olisi myös todennäköistä, että uuden viraston toimiala ulottuisi perinteisen rahoitusalan ulkopuolelle. Uudet säädökset voisivat koskea esimerkiksi raha- ja uhkapelibisnestä sekä kasinotoimintaa eli ylipäänsä aktiviteetteja, joissa yhteiskunnassa pyörii paljon käteistä rahaa. 

Parlamentti on uuden vahvan viraston kannalla, koska se olisi parlamenttiryhmien mukaan varmin tapa saavuttaa uuden lainsäädännön tavoitteet. Tällöin EU:n ylin valvontatoimivalta asiassa estäisi jäsenmailta mahdollisuuden katsoa sormien lävitse epärehellisen finanssiyritysten ja niiden asiakkaiden toimintaa. 

Jäsenmaiden osalta tilanne on jakautuneempi. Ranska ja Saksa ajavat uutta virastoa, mutta useat pienemmät maat ovat korostaneet kansallisten viranomaisten yhteistyön merkitystä ja uuden valvonnan liittämistä johonkin olemassa olevaan EU-virastoon. 

Heinäluoman käsityksen mukaan myös Suomi on ollut sillä kannalla, että painopiste olisi kansallisten viranomaisten yhteistyön kehittämisessä. 

”Olipa ratkaisu mikä tahansa, kansallisten viranomaisten rooli on joka tapauksessa suuri, ja niiden välinen yhteistyö on keskeinen osa rahanpesun torjuntaa. Oman käsitykseni mukaan kansallisten viranomaisten yhteistyön kasvattaminen ei kuitenkaan riitä, vaan EU-valvontaa tarvitaan perälautana varmistamaan, että ongelmatapauksiin päästään ajoissa käsiksi”, Heinäluoma täsmentää. 

EU:n kannalta hankalimpia maita ovat olleet nimenomaan pienet EU-maat, joissa on niiden kokoon nähden ylisuuri finanssisektori, ja sen todellinen tarkoitus on palvella ulkomaisia sijoittajia. Näitä ovat erityisesti Malta, Luxemburg ja Kypros.  

Käytännössä näiden maiden pankkeja on pidetty eräänlaisina varasatamina, joihin parkkeerataan varallisuutta. Vaikka merkittävä osa tästä varallisuudesta on täysin laillista, sekaan mahtuu myös rahaa, joka on kotoisin hämäristä lähteistä. Juuri tätä rahaa pestään sitten lailliseksi näiden maiden pankkijärjestelmien valvonnan aukkojen avulla.

Komission tulevan lakiehdotuksen ennakoidaan korjaavan keskeisiä nykyisen järjestelmän ongelmia. Koska kysymys on kaikkia EU:n jäsenmaita koskevasta sitovasta asetuksesta, sen arvioidaan toimivan paremmin kuin nykyiset kansalliset lait. Samalla lain toimeenpanon ylimmän valvonnan keskittämisen EU:n ylikansalliselle toimielimelle karsii yksittäisten jäsenmaiden mahdollisuudet tähän asti nähtyyn sooloiluun.

Kirjoittaja: Mika Horelli, MustRead

Juttu on julkaistu MustReadissa 18.2.2021. MustReadin Brysselin kirjeenvaihtajan työskentelyä tukee taloudellisesti Finanssiala ry. Lahjoittaja ei ole vaikuttanut sisältöön eikä MustReadin journalistiseen prosessiin.