Lähes 90 prosentilla suomalaisista on matkavakuutus aina matkustettaessa. Asia selviää Finanssiala ry:n (FA) Vakuutustutkimuksesta. Luku on pysynyt samalla tasolla jo useita vuosia. Toinen samansuuruisena pysytellyt luku on vähemmän mairitteleva. Kolmannes vastaajista kuvittelee edelleen, että Suomen valtio järjestää tarvittaessa kotiinkuljetuksen vakavan matkasairauden tai -tapaturman kohdatessa.
Luku on ollut samalla tasolla vuodesta 2010 saakka. Lisäksi viidennes vastaajista ei osaa sanoa, onko väittämä, että valtio järjestää kotiinkuljetuksen tapaturma- tai sairaustapauksessa, totta vai ei.
Vakuutustutkimuksen vastaajista 88 prosentilla on aina matkustaessaan henkilövahingot korvaava matkavakuutus ja 92 prosenttia on sitä mieltä, että vakuutus on tarpeellinen aina matkustettaessa. Vakuutusten sisältöön ja ehtoihin kannattaa tutustua etukäteen ja varmistaa, että vakuutusturva on riittävä.
”On pidettävä huolta, että matkavakuutus on oikeanlainen. Oletko menossa tavallista riskialttiimmalle alueelle? Entä aiotko harrastaa jotakin riskialtista urheilulajia, kuten vuorikiipeilyä tai sukellusta? Muista tarkastaa vakuutusehtojen kattavuus”, Suopelto muistuttaa.
Ikä ei ole este
Osassa Suomessa myytävistä matkavakuutuksia ei ole minkäänlaisia ikärajoituksia. Suuri osa yhtiöistä ei myöskään vaadi terveysselvitystä ennen vakuutuksen myöntämistä. Asia selviää FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan selvityksestä, jossa tutkittiin kahdeksan vakuutusyhtiön ikärajoja ja terveysselvityksiä.
Vakuutuksen saamisen yläikäraja riippuu siitä, onko kyseessä matkakohtainen vai jatkuva matkavakuutus. Puolet yhtiöistä myöntää matkakohtaisen matkavakuutuksen ilman yläikärajaa, muilla yläikäraja vaihtelee 70–86 vuoden välillä. Jatkuvan matkavakuutuksen myöntää yksi yhtiö ilman yläikärajaa, muilla yläikäraja vaihtelee 70–100 vuoden välillä.
Suomalaiset ikääntyvät vauhdilla, mutta samaan aikaan ikäihmiset ovat entistä terveempiä ja matkustavat paljon. Iäkkään matkalaisen on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota omaan terveyteensä ja mahdollisesti olemassa oleviin vaivoihin jo ennen matkaa.
Ulkoministeriö suosittelee ulkomaille ja erityisesti riskialttiille alueelle matkustavalle matkustusilmoituksen tekemistä. Ilmoituksen voi tehdä helposti verkkopalvelussa. Myös ulkoministeriön matkustustiedote on syytä lukea ennen lähtöä.