Maija Löyskä Etelä-Tapiolan lukiosta on voittanut Talousguru 2016 -kilpailun

Vuoden 2016 Talousguru Maija Löyskä tulee Etelä-Tapiolan lukiosta Espoosta. Kilpailun toiseksi tuli Max Toikka Ressun lukiosta Helsingistä ja kolmanneksi Tapio Haaga Lahden yhteiskoulusta. Helsingissä 3. – 4.3.2016 pidetyssä loppukilpailussa oli mukana 10 oman lukionsa parasta taloustietäjää. Finalistit karsittiin alkukilpailussa, johon osallistui yli 1900 oppilasta 116 lukiosta. Jo 18. kerran järjestetyn kilpailun tavoitteena on edistää lukiolaisten talousosaamista.

Loppukilpailu muodostui kirjallisesta ja suullisesta osiosta. Finalistit pohtivat mahdollisen euroeron vaikutuksia Suomelle, jos Suomi eroaisi eurosta. Väittelyosiossa puolustettiin kantoja muun muassa siinä hyödyttääkö öljyn alhainen hinta Suomen kansantaloutta vai ei, kannattaisiko valtion olla aktiivinen omistaja pörssiyrityksissä vai myydä omistuksensa ja kykeneekö hallitus elvyttämään taloutta julkisen velan ylittäessä 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen onnitteli finalisteja videotervehdyksessään ja totesi hyvien taloustaitojen antavan monipuolisia valmiuksia jokaisen omaan elämään. Ministeri piti myös tärkeänä, että opettajilla on hyvät taidot ja valmiudet sekä opettaa että saada lisäkoulutusta talousasioiden opetukseen.
Loppukilpailun kolme parasta palkittiin rahapalkinnoin (1 000 euroa, 500 euroa ja 250 euroa). Voittajan lukio saa lisäksi vuodeksi haltuunsa kilpailun kiertopalkintona toimivan aidon tohtorinhatun. Kaikki finalistit saivat talousaiheiset lehtipalkinnot.

Kilpailussa menestymisen kautta on mahdollista saada myös opiskelupaikka korkeakoulussa ilman sisäänpääsykoetta. Kolme parasta voi hakea suoraa opiskelupaikkaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun, Jyväskylän ylipiston kauppakorkeakouluun tai Tampereen yliopistoon (kauppatiede). Tämän lisäksi kaikki kymmenen finalistia voivat hakea opiskelupaikkaa Helsingin yliopistoon (taloustiede) sekä kielikokeen läpäistyään Svenska handelshögskolaniin. Myös Lapin ammattikorkeakoulu tarjoaa kymmenelle finalistille opiskelupaikan.

Talousgurun järjestävät yhteistyössä Finanssialan Keskusliitto, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry ja FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailua tukevat myös Taloustoimittajat ry ja Suomen Lukiolaisten Liitto.

Finalistit:
Engman Edvin (Ålands Lyceum, Mariehamn), Haaga Tapio (Lahden yhteiskoulu), Haapala Helmer (Kerttulin lukio, Turku), Kataja Risto (Sammon keskuslukio, Tampere), Kohonen Kaarlo (Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu), Löytynoja Aleksi (Mäkelänrinteen lukio, Helsinki), Löyskä Maija (Etelä-Tapiolan lukio, Espoo), Toikka Max (Ressun lukio, Helsinki), Vartiainen Alexis (Katedralskolan i Åbo), Vesala Lauri (Raision lukio).

Lisätietoja:
Finanssialan Keskusliitto, viestintäpäällikkö Kristiina Siikala, puh. 020 793 4273
FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, viestintäpäällikkö Elina Antila, puh. 040 548 3838
Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry, toiminnanjohtaja Kirsi Ruhanen, puh. 044 303 1789​

Salli kaikki evästeet, jotta voit nähdä tämän sisällön.

Talousguru: ”Talouspäätöksiä saatava aikaan nyt”