Työ- ja elinkeinoministeriön kehitysjohtaja Ulla-Maija Laiho peräänkuuluttaa reipasta uudistamista niin ajatteluun kuin käytäntöihinkin vanhusten hyvinvoinnin rahoittamisessa. Hänen mukaansa vanhushoivaan on luotava uusi rahoitusvastuun jako ja kustannuksiltaan kevyempiä palveluja. Muuten takavuosikymmeninä rakennettu hyvinvointiluomus on vaarassa tuhoutua.
Kehitysjohtaja Ulla-Maija Laiho kaipaa Suomeen perusteellista keskustelua siitä, miten aikamme on muuttunut siitä, kun hyvinvointivaltio 60- ja 70-luvuilla pantiin alulle. Sen jälkeen yksityinen varallisuus on kasvanut samalla kun julkisen puolen vastuita on paisutettu. Uuteen tilanteeseen olisi reagoitava muuttamalla vanhushoitosysteemiä.
”Tässä on nyt lapsi ja pesuvesi. Meillä on hieno hyvinvointisysteemi, joka on syntynyt tietyn aikakauden tuotteena. Lapsi on hyvä lapsi, mutta jos emme uudista tapaa jolla se elää, se menee pesuveden mukana. Nyt on kysymys siitä, että jos ideologis-poliittisilla perusteilla ja asenteiden takia puolustetaan sitkeästi tätä mikä on 60–70-luvulla luotu, se menee pesuveden mukana, koska sitten tulee se pakko”, Laiho linjaa Newsbrokersin tekemässä ja finanssialan rahoittamassa reportaasissa Miljardit pyjaman taskussa.
”Sitten tulee se paniikkiromutus ja sanotaan, että ne joilla on, maksakaa, ja kellä ei ole niin olkaa ilman, sillä nyt tämä on loppu. Jotta näin ei kävisi, on nyt luotava systeemi jonka avulla lapsi pysyy hengissä”, Laiho jatkaa.
Valmius maksaa itse kasvaa tulevaisuudessa
Ratkaisuna Laiho ehdottaa rahoitusvastuun uutta jakoa. On tehtävä selväksi, mistä vastaa yksilö itse, mistä perhe ja mistä yhteiskunta. Finanssiala on vaatinut jo pitemmän aikaa, että julkisille palveluille laskettaisiin hintalappu. Kun kaikille olisi selvää, mitä kunnallinen vanhustenhoiva milläkin laatutasolla maksaa, olisi helpompi keskustella myös rahoitusvastuun jaosta.
Laiho uskoo, että tulevina vuosikymmeninä vanhusikään tulevat korkeasti koulutetut ikäluokat olisivat valmiimpia ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan myös vanhana. ”Vielä pitkään ihmisiä varmaan hirvittää ajatus omaisuutensa syömisestä, että olen ikäni veroja maksanut enkä saa järjestelmältä mitään. Tämä on psykologis-kulttuurinen kysymys. Sen pehmentämiseksi rahoituslaitosten olisi nyt tärkeää miettiä vaihtoehtoisia malleja”, Laiho sanoo.
Tällä Laiho viittaa siihen, että finanssimarkkinoille kehittyisi tuotteita, joilla työuran aikana kertynyttä pääomaa voisi realisoida vanhuuden turvaksi. Laihon mielestä oman rahoituksen käyttäminen myös edesauttaisi uudenlaisten vanhuspalvelujen syntymistä, joita ei toistaiseksi ole kovin paljon saatavilla.
”Meiltä puuttuvat vielä omatoimista pärjäämistä tukevat kevyen luokan palvelut. Meillä mennään kotona selviytymisestä liian suoraan avuttomuuteen ja raskaisiin palveluihin”, Laiho toteaa.
Nyt tätä raskasta palvelua ollaan siirtämässä myös palveluasumisyksiköihin. ”Samalla kun yritetään löytää säästöjä laitoshoidon purkamisesta, tukee yhteiskunta asumisyksikköjä, joissa kiinteä henkilökunta tekee kolmivuorotyötä. Niissä pelkät hoivan kustannukset asukasta kohti ovat jo yli 40 000 euroa vuodessa, tällä hetkellä yhteensä lähes 1,5 miljardia. Tähän ei ole yksinkertaisesti varaa.”
Jäikö kysyttävää?
|Aiheen asiantuntijat
