- Asuinrakennuksissa syttyy vuosittain noin 2 800 tulipaloa, joista 800–900 liittyy ruuanlaittoon. Luvut selviää pelastustoimen tilastoista.
- Palovaroittimia on syytä olla riittävästi eri huoneissa, ja varoittimien toiminta kannattaa tarkistaa kuukausittain.
- Yleisin syy paloihin on liedellä tai sen läheisyydessä olevat ylimääräiset tavarat.
- Palovaroittimien lisäksi kotona kannattaa olla sammutuspeitteitä ja käsisammuttimia, ja ne on hyvä pitää helposti saatavilla.
- Useat kotitalouksien palot ovat sellaisia, että asukkaat pystyvät ne itse sammuttamaan, jos vain huomaavat palon ajoissa ja osaavat sammuttaa sen oikein.
Kotien tulipalot saavat usein alkunsa keittiöstä. Asuinrakennusten tulipaloja syttyy vuosittain noin 2 800, ja niistä 800–900 liittyy ruuanlaittoon, selviää Pelastustoimen tilastoista.
Liesipalojen määrä on todellisuudessa vielä suurempi, koska kaikki tapaukset eivät tule viranomaisten tietoon.
”Tutkimusten mukaan jopa kolme neljästä liesipalotapauksesta on sellaisia, ettei niistä ilmoiteta hätänumeroon. Tällöin ne puuttuvat virallisista tilastoista”, Finanssiala ry:n (FA) johtava asiantuntija Petri Mero kertoo.
Joulun alla poltetaan paljon kynttilöitä ja laitetaan ruokaa. Mero muistuttaa palovaroittimien merkityksestä ja kehottaa huolellisuuteen ruoanlaitossa.
”Palovaroittimet ovat ensimmäinen puolustuslinja tulipaloa vastaan. Niiden tärkeyttä ei voi koskaan liiaksi korostaa. On tärkeää testata palovaroittimet säännöllisesti kerran kuukaudessa ja tarkistaa, että paristot toimivat ”, Mero painottaa.
Palovaroittimia on oltava riittävästi
”Palovaroitin kannattaa asentaa kodin jokaiseen makuuhuoneeseen, olohuoneeseen ja eteiseen.”
Pelkkä tyhjä liesi aiheuttaa harvoin tulipaloja. Yleisimmät liesipaloihin johtavat tilanteet liittyvät siihen, että liedellä tai sen läheisyydessä on ylimääräistä tavaroita tai ruoka jätetään valvomatta.
”Liesi ei ole säilytyspaikka. Sen välittömässä läheisyydessä olevat esineet, kuten muoviastiat, kahvin- tai vedenkeitin, mikrokupu, leikkuulauta tai patalappu roihahtavat helposti kuumetessa”, Mero toteaa.
Yleisimmin keittiössä syttyvä aine on rasva. Syttyvän rasvan aiheuttamia tulipaloja on Suomessa vuodessa useita satoja.
Huolellisuutta ruoanlaittoon – älä jätä valvomatta!
”Liesipaloja voi tapahtua kenelle tahansa ja yleensä ne syttyväkin ihan tavallisissa arkipäiväisissä tilanteissa. Joku vie huomion toisaalle, puhelin, pyykkikone, lapset tai saapuvat vieraat, jolloin ruuanlaitto keskeytyy levyn jäädessä päälle”, Mero kuvaa.
Suurin osa paloista on ehkäistävissä ripeällä toiminnalla
Palovaroittimien lisäksi kotona kannattaa olla ainakin sammutuspeittoja ja käsisammuttimia, ja ne tulee pitää helposti saatavilla.
”Rasvapalon sammuttaa tehokkaasti kuivalla kattilankannella. Palavaa rasvaa ei saa missään nimessä sammuttaa vedellä, ainoastaan tukahduttamalla”, Mero muistuttaa.
Hyvä uutinen on se, että ihmiset pystyvät itse sammuttamaan kotitalouksien tulipalon, jos he huomaavat sen ajoissa ja osaavat sammuttaa sen oikein.
”Kodin paloturvallisuus alkaa pienistä asioista. Hanki alkusammutusvälineet, pidä ne käyttökunnossa eli tarkista ja huolla sekä opettele käyttämään niitä. Säilytä alkusammutuslaitteet paikassa, mistä jokainen asukas saa ne helposti käyttöönsä. Tulipalon syttyessä toimi määrätietoisesti.
Viisi vinkkiä paloturvalliseen vuodenvaihteeseen:
- Tarkista, että palovaroittimet toimivat ja niitä on riittävästi.
- Älä jätä ruokaa liedelle vahtimatta. Siirrä jäähtynyt ruoka pois liedeltä.
- Älä säilytä liedellä tai sen välittömässä läheisyydessä ylimääräisiä esineitä.
- Huolehdi, että kotona on alkusammutusvälineitä, kuten sammutuspeite, käsisammutin, ja pidä ne lähettyvillä.
- Opettele alkusammutusta!
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja