Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi pitää hyvänä, että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on ottanut Yhdysvalloista mallia, miten Euroopassa voitaisiin ennakolta sekä suitsia että rajata moraalikatoa helposti ruokkivaa yhteisvastuuta mahdollisessa pankkikriisissä. EU-johtajien on määrä ennen vuoden vaihdetta löytää sopu yhteisestä kriisinratkaisumekanismista.
Valtiovarainministeri Urpilainen julkaisi viime maanantaina talouslehti Fortunessa aiheesta yhteisartikkelin Yhdysvaltain liittovaltion talletussuojarahaston eli Federal Deposit Insurance Corporation (FDIC) ex- johtajan Sheila Bairin kanssa. He tarjoavat Eurooppaan vastaavanlaista mekanismia pankkikriisien hoitoon kuin Yhdysvalloissa on ollut käytössä.
FDIC:llä on useiden vuosikymmenten kokemus pankkikonkursseista. Vuodesta 2007 lähtien se on hoitanut yli 400 konkurssitapausta käymättä veronmaksajien kukkarolla.
”FDIC on näiden tapausten käsittelyssä hyvin pitkälle poliittisen painostuksen ulottumattomissa. Virastolla on tiukka sisäinen valvonta sekä ulkoiset tilintarkastusvaatimukset. Se voi ottaa pankin haltuunsa, uudelleen järjestää tai pilkkoa pankin osiin, kirjata sen velkoja alas luotottajien keskinäisen hierarkian mukaan tai myydä pankin kokonaisuutena tai osissa”, artikkelissa todetaan.
FK: Kansallisten rahastojen verkosto ensisijainen
Piia-Noora Kaupin mukaan kansallisten rahastojen verkostoon perustuva kriisinratkaisun rahoitusmalli olisi Suomen ja suomalaisten pankkien kannalta paras vaihtoehto. Saksa on neuvotteluissa myös liputtanut verkostomallin puolesta.
”Mikäli malli ei kuitenkaan saa laajempaa kannatusta, näemme, että toiseksi paras vaihtoehto on pyrkiä asettamaan mahdollisimman tiukat rajat yhteisten varojen – mukaan lukien yhteisen kriisirahaston – käytölle”, Kauppi sanoo. Tämä voi tapahtua ottamalla mallia FDIC:n toiminnasta.
FDIC:n mahdollisuudet suojata velkojia tappioilta ovat hyvin rajalliset. FDIC ei voi tukea osakkeenomistajia, ja velkojia on kohdeltava niiden saatavien etuoikeusaseman perusteella.
Urpilainen ja Bair korostavat, että FDIC:n on valittava lähestymistapansa kuhunkin tapaukseen pienimmän kustannuksen kriteerillä.
”Kustannus määritellään hyvin kapeasti. Virasto ei voi lähteä pelastamaan velkojia vetoamalla ympäripyöreästi esimerkiksi järjestelmän vakauteen. Sillä on oikeus muuttaa säädettyjä saatavien etuoikeuksia, mutta vain jos se pystyy osoittamaan, että pankin myynnistä aikanaan saatavat lisätulot ovat suuremmat kuin tästä muutoksesta aiheutuvat kustannukset”, he kirjoittavat.
”Poikkeuksellisen vaikeissa taloudellisissa oloissa saattaa olla erityisiä syitä tarjota pankkien velkojille tavanomaista laajempaa tukea. Nämä päätökset tehdään kuitenkin demokraattisesti valituissa poliittisissa elimissä. Itsenäisenä virastona FDIC ei joudu tekemään tällaisia päätöksiä. Tämä auttaa suojaamaan FDIC:tä ulkoisilta paineilta”, Urpilainen ja Bair kirjoittavat.
Suomalainen finanssiala kannattaa minimikustannusperiaatteen mukaan ottoa. Kauppi pitää tärkeänä, että kaikin tavoin pyritään minimoimaan yhteisten varojen käyttö.
Urpilaisen ja Bairin yhteisartikkelissa esitetään, että velkojien pelastaminen edellyttäisi demokraattisesti valittujen päättäjien poliittisen päätöksen. ”Yksi luonteva valinta voisi olla EU:n Ecofin-neuvosto, jossa valtiovarainministerit ovat vastuussa oman maansa eduskunnalle.”
Finanssialan Keskusliitto esittää tukensa päätöksentekomallille, jossa yhteisten varojen käyttö edellyttää poliittista tukea.
Kauppi korostaa, että esimerkiksi ECOFIN-neuvoston päätöksen pitää olla luonteeltaan mahdollisimman rajattu.
”Poliittinen elin voi vain hyväksyä tai hylätä kriisinratkaisuneuvoston tekemän päätösesityksen. Vastustamme komission itselleen ehdottamaa roolia mekanismin ylimpänä päätöksentekijänä,” Kauppi korostaa.