Infovartteja ja liian suuret saappaat – osaamisen jakamiseen työpaikoilla kannattaa panostaa

Eveliina ja Katja hymyilevät kameralle, keskellä pallon sisällä teksti osaaminen näkyviin.
Veritaksen vastuullisuuspäällikkö Eveliina Leino (oik.) pitää uuden oppimista ja oman osaamisen hyödyntämistä yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksista omassa työssään. Työnantajan onkin kannattavaa tukea sitä, että työkulttuuri tukee osaamisen tunnistamista ja hyödyntämistä työpaikalla, Veritaksen henkilöstöasiantuntija Katja Niemimäki kertoo. Kuvat: Atte Kymäläinen ja Lisa McWhirter
  • Finanssiala ry on mukana Sitran Osaaminen näkyviin -viikoilla. Viikkojen aikana puhutaan oppimisen ja osaamisen tunnistamisesta ja tukemisesta esimerkiksi työpaikoilla, harrastuksissa ja perhe-elämässä.
  • Finanssialan työpaikoilla osaamista on runsaasti ja sen näkyviin tuominen tukee koko alaa.
  • FinanssiTYÖ2030-hankkeessa toteutettu tutkimus paljasti koronan kehittäneen erityisesti itsensäjohtamisen taitoja finanssialalla.
  • Veritaksen vastuullisuuspäällikkö Eveliina Leino sekä henkilöstöasiantuntija Katja Niemimäki kertovat, millainen rooli osaamisen hyödyntämisellä on heidän työpaikallaan.

Harva on valmis suoraan koulunpenkiltä, siksi työssä oppimisella on erityisen suuri merkitys finanssialalla. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan vaan työpaikoilla on jo valmiiksi valtavasti osaamista, jota hyödyntää – kunhan se vain tunnistetaan.

”Ala kehittyy niin huimaa vauhtia, että sekä henkilöstön että työnantajien on välttämätöntä panostaa osaamisen hyödyntämiseen ja kehittämiseen. Jatkuva oppiminen ja kehitys ovat toisaalta varmasti myös osa alan vetovoimaa”, Finanssiala ry:n (FA) kehitysjohtaja Katja Repo sanoo.

Samaa mieltä on työeläkevakuuttaja Veritaksen vastuullisuuspäällikkö Eveliina Leino.

”Työssäni jäisi nopeasti jälkeen, jos ei alati oppisi lisää. Olenkin aina innoissani oppimassa uutta, sillä se tekee työstä todella monipuolista. Pidän vaihtelevista työtehtävistä ja siitä, että ala menee eteenpäin”, Leino kehuu.

Oppimisesta paljon tapahtuu nimenomaan työajalla, joten työnantajan on kannattavaa panostaa uuden osaamisen kehittämiseen sekä olemassa olevan osaamisen jakamiseen. Työkulttuurilla on tässä suuri merkitys.

”Finanssialan työpaikoilla osaamisen tunnistamisesta ja jakamisesta hyötyvät kaikki. Aina ei tarvitse tilata ulkopuolista kouluttajaa vaan jo talon sisäisesti järjestetyt koulutukset sekä tietoiskut niin sisältökysymyksistä, asiakaspalvelusta kuin viestinnästäkin laajentavat helposti henkilöstön osaamista. Osaamista alalla on paljon. Sekä kollegoilta että asiakkailta oppii joka päivä jotakin, usein ihan huomaamatta. Välillä tämä runsas osaaminen on hyvä myös ihan erikseen pohtia ja huomata”, FA:n Repo rohkaisee.

Osaamista alalla on paljon. Sekä kollegoilta että asiakkailta oppii joka päivä jotain, usein ihan huomaamatta. Välillä tämä runsas osaaminen on hyvä myös ihan erikseen pohtia ja huomata.
KATJA REPO, kehitysjohtaja

Leino tarttui syöttiin ja tuli avanneeksi uuden suunnan uralleen

Veritaksen vastuullisuuspäällikkö Eveliina Leino on ehtinyt olla finanssialalla jo lähes kymmenen vuotta. Ura alkoi pankin asiakasneuvontatehtävistä, jatkui sijoitusneuvojasta back office -tehtäviin ja nyt päivät kuluvat yritysvastuutehtävien parissa. Työn ohella hän opiskeli tradenomitutkintonsa päälle vielä taloustieteen maisteritutkinnon Vaasan yliopistossa.

”En opinnoissani keskittynyt mitenkään erityisesti vastuullisuuteen, mutta graduvaiheen lähestyessä silloinen esihenkilöni ehdotti aihetta, johon halusin ehdottomasti tarttua. Nopeasti huomasinkin, että ilmastoriskien hallintaa ja raportointia sijoitustoiminnassa tutkivalle gradulle oli tilausta. Homma ei ollut helppo, mutta oli todella mielenkiintoista haastaa itsensä niin syvällisesti”, Leino kertaa.

Kun Leinon opinnot olivat maalissa, Veritaksessa huomattiin, että teemaa voisi jatkokehittää myös talon sisällä. Sillä tiellä Leino on edelleen, kehittämässä Veritaksen vastuullisuustoimintaa ja -raportointia. Uusien käytäntöjen ja toimintamallien luominen vaatii Leinolta jyrkkää oppimiskäyrää, mutta työkulttuuri ja -yhteisö ovat tässä tukena:

”Olen partiolainen ja partion ajatusmaailmaan kuuluu olennaisesti se, että tarjotaan nuorille liian suuria saappaita, joihin sitten on mahdollisuus kasvaa. Näin minulle kävi myös Veritaksessa. Sijoitusjohtaja heitti minulle haastavan graduaiheen, sillä hän tiesi, että selviytyisin siitä. Samoin uudet työtehtävät ovat aina olleet hieman liian suurissa saappaissa, mutta esihenkilöiden tuella niissä voi kasvaa ja kehittyä. Luottamuksella on tässä tärkeä rooli: esihenkilöni luottavat minuun ja minä voin luottaa heihin. Yhdessä miettimällä haasteet ratkeavat”, Leino tiivistää.

Työnantajan kannattaa panostaa aikaan, jotta osaamista ehditään jakaa

Kun minkään koulun penkiltä ei valmistu suoraan työeläkealan osaajaksi, jää alan työnantajille suuri rooli uusien osaajien kouluttamisessa. Siksi osaamisen jakaminen talon sisällä kannattaa. Aikaa se vaatii, mutta samalla se on työnantajalle investointi, joka maksaa itsensä takaisin.

Veritaksella järjestetään erilaisia talon sisäisiä koulutusohjelmia sekä arkiseen työhön helposti sujahtavia infovartteja, kertoo Veritaksen henkilöstöasiantuntija Katja Niemimäki. Infovarteissa oman talon asiantuntijat sekä ulkopuoliset vieraat jakavat ajankohtaista tietoa omasta osaamisalastaan. Esimerkiksi vastuullisuuspäällikkö Eveliina Leino jakaa oman tehtäväkenttänsä ajankohtaisia asioita säännöllisesti infovarteissa.

”Työnantajan tehtävä on mahdollistaa työntekijöille se, että työstä on mahdollista ottaa aikaa osaamisen kehittämiseen. Esimerkiksi keskustelut ja keissien läpikäynti yhdessä ovat arkipäiväisiä mahdollisuuksia jakaa osaamista ja oppia työn lomassa. Oppiminen voi olla aivan pieniäkin tekoja arjessa. Tässä esihenkilöt ovat avainasemassa, jotta jokaiselle järjestyy aikaa osaamisen kehittämiseen. He myös osaltaan varmistavat, että työpaikan kulttuuri tukee osaamisen jakamista”, Niemimäki sanoo.

Sisältökysymysten lisäksi Veritas panostaa työntekijöiden työelämätaitojen kehittämiseen esimerkiksi Veritas Future -nimisen koulutusohjelman avulla. Siinä osallistujat pääsevät syventämään osaamistaan finanssialasta ja kerryttämään taitoja esimerkiksi projektijohtamisessa ja viestinnässä. Ohjelmaan voi kuka tahansa työntekijä hakea mukaan osallistujaksi, ja johtoryhmän jäsenet ovat sitoutuneet ohjelmaan mukaan sparraajiksi. Ohjelmaan kuuluu myös runsaasti palautetta, jonka avulla työntekijä oppii tunnistamaan oman osaamisensa entistäkin paremmin.

”Yritykselle on hyödyksi, että työntekijät pysyvät mukana, kun maailma menee eteenpäin. Motivaatio osaamisen kehittämiseen lähtee aina työntekijästä itsestään, mutta työnantaja voi kannustaa oppimaan ja löytämään itsestään uutta potentiaalia. Pyrimme siihen, että oppimista voi tapahtua aivan matalallakin kynnyksellä arjessa sekä erillisissä koulutuksissa”, Niemimäki summaa.

Korona kasvatti osaamista finanssialalla

Korona on asettanut finanssialan yrityksen aivan uudenlaisen oppimistarpeen eteen, mutta olemassaolevaa osaamistakin on saatu uuden tilanteen ansiosta esiin. FinanssiTYÖ2030-hankkeessa toukokuussa 2021 julkaistun tutkimuksen mukaan yritykset ovat tunnistaneet henkilöstöllään olevan osaamistarpeita esimerkiksi tekniseen osaamiseen ja etätyökalujen hallintaan. Myös etänä toteutettava asiakastyö ja työn muuttunut sisältö vaativat uudella tavalla osaamisen kehittämistä.

”Korona-aika on korostanut itsensäjohtamisen taitojen tarpeellisuutta. Oppimista onkin onneksi tapahtunut, sillä valtaosa niin henkilöstöstä kuin työnantajista kokee itsensäjohtamiseen liittyvän osaamisen karttuneen”, Repo summaa.

”Motivaatio osaamisen kehittämiseen lähtee aina työntekijästä itsestään, mutta työnantaja voi kannustaa oppimaan ja löytämään itsestään uutta potentiaalia”, sanoo Veritaksen henkilöstöasiantuntija Katja Niemimäki.

Katja katsoo aurinkoisessa säässä kameraan ja pitää kättä vasemmalla puolellaan olevan puun runkoa vasten.
Kuvaaja: Atte Kymäläinen / Veritas

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan

Vaikuttaminen

Katja Repo

Kehitysjohtaja