Hallitus toimii sekä omaa ohjelmaansa että Suomen EU-linjauksia vastaan – vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannustinta ei pidä poistaa

Valtaosa eläkesäästäjistä on tavallisia keskituloisia suomalaisia, jotka ottivat vakuutuksen toistakymmentä vuotta sitten varautuakseen eläkepäiviinsä. Kuva: Shutterstock
  • Finanssiala ry vastustaa jyrkästi hallituksen esitystä poistaa vapaaehtoisen eläkesäästämisen maksuosuuksien verovähennysoikeus.
  • Uudistus lopettaisi vapaaehtoisen eläkesäästämisen.
  • Työeläkejärjestelmämme on riittävä muttei antelias, siksi eläkkeiden omaehtoinen täydentäminen on tärkeää.
  • Ehdotuksellaan hallitus toimii sekä EU:n eläkepoliittisia tavoitteita että omaa ohjelmaansa vastaan.
  • Vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen tulisi kannustaa nykyistä enemmän eikä suinkaan ajaa säästämismuotoa alas.

Hallitus uhkaa esityksellään vetää maton alta yli 400 000 suomalaiselta, joilla vielä on vapaaehtoinen eläkevakuutus tai PS-tili. Nykyisin säästämismuotojen maksuja voi vähentää verotuksessa enintään 5 000 euroa vuodessa. Ilman verokannustinta suomalaisilla ei ole syytä sitoa säästöjään eläkeikään saakka. Finanssiala ry (FA) esittää lausunnossaan jyrkkää kritiikkiä esitystä kohtaan.

”Vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen ja muuhun varautumiseen tulisi kannustaa nykyistä enemmän eikä ajaa säästämismuotoa alas. Verokannusteen poisto lopettaisi vapaaehtoisen eläkesäästämisen”, toteaa FA:n johtava juristi Piritta Poikonen.

Valtaosa eläkesäästäjistä on tavallisia keskituloisia suomalaisia, jotka ottivat vakuutuksen toistakymmentä vuotta sitten varautuakseen eläkepäiviinsä.

Väestön ikääntyminen asettaa paineita julkiselle taloudelle eläkemenojen kasvun lisäksi myös hoivamenojen kasvun myötä. Vapaaehtoinen eläkesäästäminen lieventää paineita lykkäämällä tuloja elinkaaren siihen vaiheeseen, kun hoivamenot kasvavat. Vapaaehtoinen eläkesäästäminen tukee myös kansankapitalismia.

Vielä hallitusohjelmassaan Petteri Orpon hallitus vakuutti olevansa sitoutunut kansankapitalismin edistämiseen ja lisäävänsä kannustimia vapaaehtoiseen eläkesäästämiseen. Hallitus toimii esityksellään paitsi omaa ohjelmaansa, myös itse tekemiään EU-päätöksiä vastaan.

”Suomi totesi huhtikuussa 2024 olevansa sitoutunut EU-tasolla kehittämään eläketuotteita ja pitkän aikavälin säästötuotteita. Samaisella huhtikuun viikolla hallitus esitti kehysriihessään vapaaehtoisen eläkesäästämisen lakkauttavaa vähennysoikeuden poistamista”, Poikonen kummastelee.

Varautumisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa

Tarve eläketurvan täydentämiselle ei ole ainakaan vähenemässä, pikemminkin päinvastoin.

”Omaehtoinen varautuminen eläkeikään on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää. Lakisääteinen työeläkejärjestelmämme suojaa hyvin köyhyydeltä, mutta se ei ole antelias. Suomalaisten työeläke on palkasta keskimäärin 50 prosenttia, mikä on EU-keskiarvon alapuolella. Luku todennäköisesti jatkaa laskuaan”, Poikonen huomauttaa.

Pääministeri Orpolla ja valtiovarainministeri Riikka Purralla olisi lausuntokierroksen päätyttyä tilaisuus osoittaa, että hallitus on kansankapitalismin asialla ja haluaa kannustaa suomalaisia varautumaan vanhuuteen ja eläkepäiviinsä – hallitusohjelman mukaisesti. Haitallinen päätös on syytä perua.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan