“Hallituksen päätös haudata osinkojen uusi lähdevero tukee kotimaista omistajuutta, tavallisten suomalaisten sijoittamista ja työeläkejärjestelmää. Arvostamme, että hallitus otti päätöksenteossaan huomioon asiantuntijaryhmän arviot lähdeveron kielteisistä vaikutuksista. Tärkeätä oli, että lähdeverosta ja sen vaikutuksista käytiin myös julkisuudessa vuoropuhelua. Avoimuudella ja laajalla asiantuntijavalmistelulla syntyy laadukkaita päätöksiä”, toteaa Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.
Sijoitusrahastot ovat merkittäviä omistajia useissa suomalaisissa yrityksissä. On tärkeää, että suomalaisyritykset säilyvät kiinnostavana sijoituskohteena jatkossakin. Lisäksi suomalaisia on kannustettava säästämään ja sijoittamaan. Se luo perustaa kotimaiselle omistajuudelle, uusille innovaatioille ja työllisyydelle. Esimerkiksi sijoitusrahastot ovat koko kansan sijoitustuote. Suomalaisia rahastosäästäjiä on noin 1,25 miljoonaa.
Kauppi korostaa, että hallituksen päätös on erittäin tärkeä työeläkejärjestelmälle. Eläkevarojen verottaminen ei ole perusteltua, koska toiminnan tarkoituksena on lakisääteisen eläkevakuutuksen hoitaminen. Kaikki varat ja näiden tuotot tarvitaan eläkkeitä varten.
Yhdeksi maailman parhaaksi arvioitu eläkejärjestelmä perustuu osittaiseen rahastointiin. Pienikin kustannus kertaantuisi johtaen pitkällä aikavälillä eläkevarojen määrän jäämiseen tavoiteltua matalammaksi. Laskun olisivat maksaneet suomalaiset yritykset ja työntekijät.
”Oli tärkeää, että lähdeverosta ja sen vaikutuksista käytiin myös julkisuudessa vuoropuhelua. Avoimuudella ja laajalla asiantuntijavalmistelulla syntyy laadukkaita päätöksiä.”
PIIA-NOORA KAUPPI, toimitusjohtaja
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja