
- Seminaarin osallistujat saivat tilaisuuden syventyä erilaisiin uusiin näkökulmiin, joita tulisi ottaa huomioon varautumista kehittäessä.
- Finanssialan yritykset ja viranomaiset parantavat säännöllisesti valmiuttaan vastata erilaisiin uhkiin.
- Henkinen kriisinkestävyys on otettava huomioon erilaisiin uhkakuviin varautuessa.
”Finanssitoimialalla tehdään paljon työtä varautumisen ja jatkuvuudenhallinnan eteen, lisäksi muuttuvaa toimintaympäristöä seurataan jatkuvasti”, toteaa Finanssiala ry:n (FA) varautumisasiantuntija Ida Metsämäki.
Finanssisektorin poolien yhteisseminaarissa 14.5.2024 puitiin mahdollisia häiriö- ja poikkeustilanteita. Seminaari oli osa rahoitus- ja vakuutusalan toimijoiden ja viranomaisten normaalia varautumistoimintaa, ja tilaisuudessa kuultiin ajankohtaisia alan etukäteissuunnittelua tukevia puheenvuoroja.
”Finanssitoimialalla tehdään paljon työtä varautumisen ja jatkuvuudenhallinnan eteen.”
IDA METSÄMÄKI, varautumisasiantuntija

Huoltovarmuuden toteutuksessa julkisen, yksityisen sektorin ja järjestöjen yhteistyö on merkittävässä asemassa. Koska varatumista tehdään yhteistoiminnassa laajan sidosryhmäjoukon kesken ja jatkuvasti muuttuvissa olosuhteissa, toimijoiden on hyödyllistä tutustua erilaisiin uusiin varautumista tukeviin näkökulmiin
Seminaarissa käsiteltiin esimerkiksi digitaalista turvallisuutta. Finanssiala tekee hartiavoimin töitä kyberturvallisuuden vahvistamiseksi, varautuu uhkiin ja tekee tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Muita aiheita olivat globaalit uhkakuvat, tietoturvapoikkeamien tutkinta, resilienssi ja uhkakuvien vaikutus, tekoäly sekä kansallisen huoltovarmuuden toteuttaminen ja huoltovarmuusverkoston toiminta strategiakautena 2024–2027.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja

FA:n Arno Ahosniemi Kauppalehdessä: Pankkien kriittiset toiminnot rajattava lakko-oikeuden ulkopuolelle

Pankkien osoittelu ei auta – kyberhyökkäysten torjuntaan tarvitaan pankkien ja viranomaisten yhteistyötä

Finanssiala mukana hybridiuhkien torjunnan harjoituksessa

Kyberturvallisuusstrategia kaipaa konkretiaa ja kokonaisvaltaisuutta – yksityinen sektori on huomioitava nykyistä paremmin
