EU

Finanssiala ry:n Arno Ahosniemi on iloinen suomalaisten vahvasta edustuksesta EU-parlamentin talous- ja raha-asiain valiokunnassa

Vahva edustus valiokunnassa tarjoaa Suomelle mahdollisuuden vaikuttaa merkittävästi Euroopan talouspolitiikan suuntaan, sanoo FA:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi.
  • Euroopan parlamentti on ensimmäisessä täysistunnossaan valinnut komissiolle puheenjohtajan ja hyväksynyt eri valiokuntien edustajat.
  • Finanssiala ry iloitsee, että toimialan kannalta keskeiseen talous- ja raha-asiain valiokuntaan tulee peräti viisi suomalaista.
  • Valiokuntaan valittiin jäseniksi Eero Heinäluoma (sd.), Aura Salla (kok.) ja Jussi Saramo (vas.).
  • Varajäseninä toimivat Katri Kulmuni (kesk.) ja Maria Ohisalo (vihr.).
  • Valiokunta käsittelee muun muassa EU:n talouspolitiikkaan, finanssivalvontaan ja pankkisektorin sääntelyyn liittyviä asioita.

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi on iloinen, että finanssialalle keskeinen valiokunta kiinnostaa suomalaisia europarlamentaarikkoja. Talous- ja raha-asiain valiokuntaan (ECON) on nimitetty varsinaisiksi jäseniksi SDP:n Eero Heinäluoma, kokoomuksen Aura Salla ja Vasemmistoliiton Jussi Saramo. Varajäseniä ovat keskustan Katri Kulmuni ja vihreiden Maria Ohisalo.

”Valiokunnan käsittelyyn tulevat asiat koskettavat suoraan EU:n talouspolitiikkaa, finanssivalvontaa ja pankkisektorin sääntelyä. Suomalaisten vahva edustus valiokunnassa tarjoaa Suomelle mahdollisuuden vaikuttaa merkittävästi Euroopan talouspolitiikan suuntaan”, Ahosniemi toteaa.

Heinäluoman, Sallan ja Saramon näkemykset ovat keskeisiä, kun valiokunta käsittelee muun muassa pääomamarkkinaunioniin ja sen kehittämiseen liittyviä uusia aloitteita.

”Suomalaiset europarlamentaarikot ovat keskeisessä asemassa edistämässä EU:n pääomamarkkinoita. Kolmikolla on nyt erinomainen mahdollisuus tuoda esille Suomen taloudellisia erityispiirteitä ja tarpeita sääntelyä kehitettäessä.”

Valiokunta piti järjestäytymiskokouksensa 23.7.2024. Puheenjohtajaksi nimitettiin ranskalainen Aurore Lalucq.

Komission puheenjohtajalta tärkeitä linjauksia

Jatkokaudelle EU-komission puheenjohtajaksi valittu Ursula von der Leyen piti ennen valintaansa puheen, jossa hän linjasi tulevan komission suuntaa seuraavalle viisivuotiskaudelle. Finanssialan kannalta puheessa oli hyviä nostoja muun muassa sääntelyn hillitsemisestä ja pääomamarkkinoiden kehittämisestä.

”Ennen uuden sääntelyn luomista on tarkasteltava, voisiko asian ratkaista parantamalla vanhaa lainsäädäntöä tai tehostamalla sen soveltamista. Myös sääntelyn uudelleentarkastelu on tehtävä vasta, kun on riittävästi kokemusta nykysääntelyn toimivuudesta”, Ahosniemi muistuttaa.

Ahosniemi kiittelee myös von der Leyenin linjausta pääomamarkkinaunionin kehittämisestä.

”Yksityisen rahoituksen monipuolisuus ja pääomien sujuva liikkuvuus on turvattava. Toimivammat ja monipuolisemmat pääomamarkkinat on luotava ensisijaisesti markkinoiden omin voimin.”

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan