Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin mukaan Suomessa on panostettava entistä enemmän nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Kaupin mukaan vanhenevan väestön Suomella ei ole vara menettää nuoria syrjäytymisen vuoksi. Yksi lääke syrjäytymiseen olisi talousosaamisen parantaminen.
Kauppi on huolissaan demografiakehityksen ja nuorten syrjäytymisen yhdistelmästä. Vuonna 2050 Suomessa on yhtä vähän alle 15-vuotiaita kuin 1870-luvun lopulla, jolloin väkiluku oli alle kaksi miljoonaa. Toisin sanoen meillä on yhä vähemmän nuoria samaan aikaan, kuin ikäsidonnaisten menojen odotetaan lisääntyvän.
”Ketään ei ole yksinkertaisesti varaa menettää. Nuorten ongelmissa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin taloudesta, sillä syrjäytyminen aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä.”
Hänen mukaansa politiikan avulla ei olla onnistuttu ratkaisemaan esimerkiksi huono-osaisuuden periytymistä sukupolvelta toiselle. Tämä näkyy myös nuorten asenteissa. Vuonna 2014 Suomen tulevaisuuteen suhtautui optimistisesti 63 prosenttia nuorista, vuonna 2016 optimistisesti suhtautuvia oli enää 55 prosenttia.
”Nuorten pahoinvointi aiheuttaa monenlaisia oireita. Puutteet henkilökohtaisen elämän ja talouden hallinnassa voivat johtaa ylivelkaantumiseen.”
Yhdeksi lääkkeeksi Kauppi ehdotti talousosaamisen parempaa koordinoimista. Tällä hetkellä moni taho tekee hyvää työtä talousosaamisen lisäämiseksi, mutta tuloksia ei kuitenkaan mitata tai koordinoida järjestelmällisesti.
”Suomelle on luotava kansallinen taloustaitostrategia. Talousosaamisponnisteluille on määrättävä koordinoiva taho”, Kauppi summaa.
Piia-Noora Kauppi osallistui Suomen Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin ”Ratkaistaan Suomen suurin ongelma” -tilaisuuteen, joka on osa nuorisotyön viikkoa. Tilaisuudessa haettiin ratkaisuja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen.