
- Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi pitää Risto Murron kasvutyöryhmän raportin otetta kunnianhimoisena, mutta lisää konkretiaa kaivataan erityisesti kansankapitalismin edistämisessä.
- Raportissa esitetty osakesäästötilin monipuolistaminen on Ahosniemen mukaan tutkimisen arvoinen ehdotus. Hallitusohjelmassa on myös useita kansankapitalismia edistäviä toimia, jotka odottavat vielä toteuttamistaan.
- Perintö- ja lahjaveron poiston kompensointia on mietittävä tarkkaan. Esimerkiksi oman asunnon myynnin pitäisi tapahtua vastaisuudessakin ilman myyntivoittoveroa.
- Valtion vahvaa roolia pörssiyhtiöiden omistuksessa on syytä purkaa, mutta hallitusti. Rahoituksen siirtäminen kasvuyrityksiin on viisasta, jotta yrityskanta uudistuisi ja talouskasvu vauhdittuisi.
FA:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi kiittelee Risto Murron kasvutyöryhmän raporttia kunnianhimoisuudesta. Yksi raportin keskeinen ehdotus on valtion perinteisesti vahvan roolin hallittu purkaminen pörssiyhtiöiden omistajana.
”Valtion vahvan roolin hallittu purku pörssiyhtiöiden omistajana on kannatettava ajatus. Sijoitusten siirtäminen kasvuyhtiöihin tuo uutta dynamiikkaa, joka auttaa yrityskantaa uudistumaan ja vauhdittaa kasvua. Valtion sijoittaessa kasvuyrityksiin täytyy kuitenkin olla tarkkana sijoituskohteista ja pitää kiinni markkinamekanismeista, jotta valtion toiminta ei vääristä markkinaa”, Ahosniemi toteaa.
Myös perintö- ja lahjaveron poistoa Ahosniemi pitää kiinnostavana avauksena, kunhan sen kompensointia pohditaan tarkkaan.
”Perintö- ja lahjaveron poistolla on ollut talouskasvua edistäviä vaikutuksia niissä maissa, joissa näin on toimittu. Veron poistamista ei kuitenkaan saa kompensoida väärin. Esimerkiksi oman asunnon myynnin pitää jatkossakin tapahtua ilman myyntivoittoveroa. Muuten vaarana on ajautua ojasta allikkoon.”
Raportissa esitetään myös osakesäästötilin sääntöjen muuttamista siten, että jatkossa niiden sijoitusvaihtoehtoihin voisi sisällyttää myös rahastoja ja ei-listattujen yritysten osakkeita.
”Osakesäästötilin monipuolistaminen on mielenkiintoinen ehdotus, mutta tarvitsemme lisää konkretiaa kansankapitalismin edistämiseksi ja suomalaisten vaurastumisen vauhdittamiseksi”, Ahosniemi edellyttää.
Ahosniemi muistuttaa, että hallitusohjelmassa on useita kansankapitalismia edistäviä toimia, jotka odottavat vielä toteuttamistaan. Hallituksen tulisi ensisijaisesti keskittyä niihin. Vapaaehtoista eläkesäästämistä on kehitettävä, ja ”vastasyntyneen osakesäästötilin” valmisteluun on laitettava potkua.
Hallituksen tulisi Ahosniemen mukaan terästäytyä ja ryhtyä nykyistä aktiivisempiin toimiin kasvun aikaansaamiseksi.
”Kasvuraportit eivät Suomea pelasta, jos niiden kohtalona on päätyä pöytälaatikkoon, aiempien raporttien hautausmaalle. Toivottavasti hallitus tarttuu Murron työryhmän suosituksiin tosissaan ja tekee rohkeita päätöksiä – pelkät laadukkaat analyysit eivät riitä, tarvitaan tekoja. Kaikki kivet on käännettävä ennakkoluulottomasti talouskasvun vahvistamiseksi”, Ahosniemi kehottaa.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja

FA:n Ahosniemi: Murron työryhmän kasvuraportti on kunnianhimoinen, mutta kansankapitalismiin kaivataan kasvua vauhdittavia konkreettisia tekoja

”Finanssiala on keskeisessä roolissa talouskasvun vauhdittajana” – sääntely ei saa asettua talouskasvun rahoittamisen esteeksi

Talouskasvun odotetaan lähtevän varovaiseen nousuun, jota geopolitiikan mullistukset saattavat loiventaa – Finanssiala ry ylläpitää listausta uusimmista talousennusteista

FA:n kansalaiskysely: Suomalaisten kotitalouksien uskallus tehdä isoja hankintoja ennätyksellisen alhaalla – Ahosniemi vaatii hallitukselta ripeitä toimia kasvun vauhdittamiseksi
