- Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin toukokuussa yhteensä 673 miljoonaa euroa uusia pääomia.
- Rahastopääoma kasvoi myös suotuisan markkinakehityksen ansiosta.
- Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 164 miljardia euroa.
Uusia pääomia sijoitettiin kaikkiin rahastoluokkiin. Osakerahastoihin sijoitettiin yhteensä 251 miljoonaa euroa, yhdistelmärahastoihin 69 miljoonaa euroa, pitkän koron rahastoihin 130 miljoonaa, lyhyen koron rahastoihin yhteensä 200 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin 22 miljoonaa euroa.
milj. EUR | Nettomerkinnät toukokuu 2024 | Nettomerkinnät vuoden alusta | Pääoma 31.5.2024 |
Osakerahastot | 251 | 2 430 | 69 166 |
Yhdistelmärahastot | 69 | 368 | 33 194 |
Pitkän koron rahastot | 130 | 373 | 32 999 |
Lyhyen koron rahastot | 200 | 1 047 | 18 229 |
Vaihtoehtoiset rahastot | 22 | 55 | 10 269 |
YHTEENSÄ | 673 | 4 272 | 163 856 |
Toukokuussa useat globaalit pääosakeindeksit nousivat. Yhdysvalloissa nousun vetureina toimivat isot teknologiayhtiöt. Euroalueen piristynyt kasvunäkymä heijastui vuorostaan Euroopan osakemarkkinoille: pörssiyhtiöiden tulosennusteet olivat odotuksia myönteisempiä, ja esimerkiksi Saksassa palvelualojen ostopäällikköindeksi nousi.
Pitkien korkojen alkuvuoden nousu on kuitenkin lisännyt hermostuneisuutta euroalueen osakemarkkinoilla. Yhdysvalloissa epävarmuutta pitää ylläinflaatio, joka on yhä maan keskuspankin tavoitetasoa nopeampaa.
Korkosijoittajalle toukokuu oli vaihteleva sijoituskuukausi. Euroalueella valtionlainojen korot nousivat, mikä vaikutti euroalueen valtioriskiin sijoittavien rahastojen arvostuksiin negatiivisesti. Samaan aikaan euroalueen yrityslainojen riskilisät kaventuivat, mikä taas vaikutti yrityslainoihin sijoittavien rahastojen arvostuksiin positiivisesti. Yhdysvalloissa 10 vuoden joukkovelkakirjalainan korko laski.
”Euroalueen piristynyt kasvunäkymä heijastui toukokuussa osakemarkkinoille, mutta alkuvuoden pitkien korkojen nousu pitää osakemarkkinoita varpaillaan. Myös Helsingin pörssin pääindeksi nousi pitkästä aikaa. Keskustelu Euroopan ja Yhdysvaltain keskuspankkien koronlaskujen suuruudesta kuluvan vuoden aikana on maltillistunut”, analysoi johtava asiantuntija Mariia Somerla Finanssiala ry:stä (FA).
Osakerahastoissa pääomia sijoitettiin Tyynenmeren alueelle ja globaalisti sijoittaviin rahastoihin yhteensä 523 miljoonaa euroa. Varoja lunastettiin kaikista muista rahastoista yhteensä 272 miljoonaa euroa. Sharpen mittarilla mitattuna Pohjois-Amerikkaan sijoittava rahastoluokka menestyi parhaiten (Sharpe 12 kk 1,59). Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.
milj. EUR | Nettomerkinnät toukokuu 2024 | Nettomerkinnät vuoden alusta | Pääoma 31.5.2024 | Tuotto 12 kk (ka.) |
Suomi | -88 | -330 | 6 194 | 8 % |
Pohjoismaat | -9 | 143 | 8 307 | 18 % |
Eurooppa | -51 | 68 | 6 334 | 14 % |
Pohjois-Amerikka | -29 | 440 | 10 495 | 23 % |
Japani | -58 | -115 | 319 | 12 % |
Tyynenmeren alue | 69 | 164 | 1 412 | 8 % |
Kehittyvät markkinat | -18 | -19 | 5 013 | 10 % |
Maailma | 454 | 2 137 | 29 722 | 17 % |
Toimialarahastot | -19 | -58 | 1 370 | 16 % |
YHTEENSÄ | 251 | 2 430 | 69 166 |
Pitkän koron rahastoissa uusia varoja sijoitettiin euroalueelle luokiteltuihin ja korkeariskisiin yrityslainoihin sekä globaalisti korkeariskisiin yrityslainoihin sijoittaviin rahastoihin yhteensä 240 miljoonaa euroa. Varoja lunastettiin kehittyviltä markkinoilta, globaalisti luokiteltuihin yrityslainoihin ja euroalueen valtioriskiin sijoittavista rahastoista yhteensä 108 miljoonaa euroa. Parhaaseen vuosituottoon ylsivät euroalueen korkeariskisiin yrityslainoihin sijoittavat rahastot 9,4 prosentin keskimääräisellä tuotolla. Sama rahastoluokka menestyi myös parhaiten Sharpen mittarilla (Sharpe 12 kk 2,38).
milj. EUR | Nettomerkinnät toukokuu 2024 | Nettomerkinnät vuoden alusta | Pääoma 31.5.2024 | Tuotto 12 kk (ka.) |
Valtioriski EUR | -12 | 329 | 8 950 | 1,7 % |
Luokitellut yrityslainat EUR | 105 | 161 | 10 362 | 5,4 % |
Korkeariskiset yrityslainat EUR | 94 | 48 | 4 003 | 9,4 % |
Valtioriski maailma | 0 | -3 | 188 | 1,0 % |
Luokitellut yrityslainat maailma | -54 | -120 | 5 962 | 3,8 % |
Korkeariskiset yrityslainat maailma | 41 | 34 | 1 173 | 5,8 % |
Kehittyvät markkinat | -42 | -76 | 2 361 | 5,1 % |
YHTEENSÄ | 130 | 373 | 32 999 |
Tilastokeskuksen vuoden 2022 varallisuustutkimuksen mukaan noin 1,51 miljoonalla suomalaisella oli rahastosijoituksia. Sijoitusrahastovarallisuuden mediaani on 4 018 euroa. Suomeen on rekisteröity 19 rahastoyhtiötä. Kotimaisten sijoitusrahastojen lukumäärä oli yhteensä noin 550 kpl.
ESG-arvosana mittaa rahaston omistusten kykyä hallita ympäristöön, sosiaalisiin tekijöihin ja hyvään hallintotapaan liittyviä keski- ja pitkän aikavälin riskejä ja mahdollisuuksia. Rahastojen ESG-tekijöistä ei ole vielä yhtenäistä sääntelyä tai ohjeistusta. Siksi eri palveluntuottajien tarjoamat luvut voivat jonkin verran vaihdella rahastoittain, kohdeyhtiöittäin ja markkinoittain.
Suomen Sijoitustutkimus Oy:n FA:lle tuottama Rahastoraportti sisältää MSCI Inc:n analyysiin perustuvat rahastokohtaiset ESG-arvosanat ja ESG-kattavuuden. Ne kuvaavat sitä, miten rahaston sijoitukset huomioivat sosiaalisia, ympäristöllisiä sekä hallinnollisia tekijöitä. Luvut tarjoavat työkalun tarkastella vastuullisen sijoittamisen aspektia rahastoissa. ESG-arvosanojen asteikko on 0 - 10, jossa 10 on paras mahdollinen.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja