Euroopan finanssimarkkinoidenvalvonta kehittyy oikeaan suuntaan. Euroopan laajuisesti toimivat kaupparaportointipalveluyritykset ja merkittävien vertailuarvojen tuottajat siirtyvät EU-viranomaisen valvontaan, muut yritykset saavat jatkossakin asioida kotimaisen valvojan kanssa.
”Eurooppalaisen valvontajärjestelmän lujittaminen on viisasta, mutta muutosten on oltava perusteltuja, eivätkä ne saa käydä alan toimijoille liian kalliiksi tai hallinnollisesti raskaiksi”, muistuttaa Finanssiala ry:n asiantuntija Elina Kamppi.
Yksi muutoksista oli se, että merkittävien vertailuarvojen tuottajien ja kaupparaportointipalveluiden tarjoajien valvonta hoidetaan jatkossa koko EU:n tasolla. Tämän kaltaisia toimijoita on EU:ssa hyvin vähän, ja ne toimivat koko sisämarkkinoiden alueella. Siksi niiden valvonta on järkevää keskittää eurooppalaiselle valvojalle.
Alkuperäisessä komission ehdotuksessa esitettiin, että Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ESMA ottaisi valvontaansa myös yksittäiset rahastonhoitajat ja muun muassa rahastojen ulkoistamiset. Tästä suunnitelmasta luovuttiin.
”Alkuperäinen ehdotus olisi toteutuessaan hankaloittanut pienten sijoituspalveluyritysten asiointia valvojan kanssa huomattavasti. Kaikenlainen raportointi olisi pitänyt tehdä eurooppalaiselle viranomaiselle Pariisiin. Valvonta päätettiin kuitenkin pitää Fivan hallussa, joten sijoituspalveluyritykset asioivat jatkossakin suoraan kansallisen valvojan kanssa omalla kielellään”, Kamppi kertoo.
Lisäksi neuvosto ja parlamentti päättivät pitää valvojien rahoitusjärjestelyt ennallaan.
Finanssimarkkinoita valvovat ESAt (European Supervisory Authorities) koostuvat Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisesta (ESMA), Euroopan pankkiviranomaisesta (EBA) sekä Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisesta (EIOPA). Valvontaelimet perustettiin vuonna 2011 lisäämään luottamusta markkinavalvontaan ja tehostamaan toipumista finanssikriisistä.