Ensiasunnon ostaja kärsii lainakatosta

​Finanssialan Keskusliitto (FK) ei pidä perusteltuna asettaa sitovaa rajaa asuntolainan enimmäismäärälle. Ministeri Antti Tanskasen johtaman makrovalvontatyöryhmän raportissa esitetään pankkien myöntämille asuntoluotoille enimmäismäärää. Finanssivalvonnalle ehdotetaan valtuuksia määrätä, miten suuri asuntolaina voi olla verrattuna ostettavan asunnon arvoon. Lainakatto voisi olla Finanssivalvonnan harkinnan mukaan 80 prosenttia tai tätä korkeampi määrä.

”Ylivelkaantuminen on estettävä muulla tavoin kuin lainakatolla. Asiakkaan maksukyvyn ja sen pysyvyyden tiukka ja huolellinen arviointi ovat asiakkaansuojan kannalta tärkeimmät mittarit. Pankit määrittelevät lainan suuruuden aina tapauskohtaisesti asiakkaan maksukyvyn mukaan, toteaa johtaja Kaija Erjanti FK:sta.

Erjannin mukaan lainakatto kohdistuu erityisesti ensiasunnon ostajiin. ”Kaavamainen lainakatto ei mahdollista riittävän hyvin erilaisten elämäntilanteiden huomioimista. Asunnon oston vaikeutuminen lisäisi vuokra-asuntokysyntää ja hankaloittaisi työvoiman liikkuvuutta. Tämä osaltaan heikentäisi talouskehitystä.”

Tehokas asuntopolitiikka hillitsee Erjannin mukaan kotitalouksien velkaantumista. ”Suomessa on monia muita maita suurempi tarve asuntorakentamiselle kasvukeskuksissa. Riittävä asuntojen tarjonta tasaa hintakehitystä ja sitä kautta ylivelkaantumisen riski myös pienenee.”

Erjannin mielestä suomalaisten kotitalouksien velkaantumista ei pidä liioitella, mutta ei myöskään vähätellä. ”Joissakin tapauksissa asiakas voi joutua jo 50 prosentin luototusasteella taloudellisiin vaikeuksiin. Asiakas voi tiukoista luottorajoista huolimatta ylivelkaantua myös esimerkiksi ottamalla vakuudetonta luottoa tai tekemällä muita sellaisia sitoumuksia, joihin ei sovelleta luototusrajoitteita.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Kristiina Siikala puh. 020 793 42 73