Lausunto

Luonnos hallituksen esitykseksi Kevasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Finanssiala kannattaa Kevan valvonnan siirtämistä kokonaisuudessaan Finanssivalvonnalle.
Finanssialalle on joitakin teknisiä huomioita hallituksen esityksen luonnoksesta.

VN/28720/2023

Finanssiala kannattaa Kevan valvonnan siirtämistä kokonaisuudessaan Finanssivalvonnan tehtäväksi

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia (66/2016) siten, että Kevan valvonta siirrettäisiin kokonaisuudessaan valtiovarainministeriöltä Finanssivalvonnan tehtäväksi. Lisäksi Kevasta annettua lakia muutettaisiin siten, että Kevan hallitukselle ja toimitusjohtajalle asetetut erityiset kelpoisuusvaatimukset ja toimintavelvoitteet vastaisivat pääsääntöisesti työeläkeyhtiöiden johdolle asetettuja vaatimuksia ja velvoitteita. Lakiin tehtäisiin myös useita pienempiä muutoksia.

Finanssiala kannattaa esitettyjä muutoksia.

Finanssialalla on seuraavia teknisiä huomioita lakiesityksestä.

  1. Ehdotetussa Kevalain 6 §:ssä ei mainita Fivan valvontatehtävänä markkinointia. Perusteluissa todetaan (s. 15), että ”markkinointia Finanssivalvonta valvoisi siltä osin kuin Keva antaa markkinoinniksi katsottavia tietoja”. Markkinoinnin valvonnasta olisi syytä säätää mainitussa pykälässä.

  2. Finanssivalvonnasta annetussa laissa käytetään useassa kohdassa termiä eläkelaitos. Perusteluissa olisi hyvä selkeyden vuoksi mainita, että termi sisältää myös Kevan, vaikka 4 §:n 3 momenttiin ehdotetusta lisäyksestä tämä onkin luettavissa.

  3. Kuten hallituksen esityksessäkin todetaan, Kevan johdon kelpoisuusvaatimusten osalta on otettava huomioon sosiaali- ja terveysministeriössä käynnissä oleva säädöshanke (STM033:00/2021) eläkeyhtiöiden johdon pätevyys- ja kokemusvaatimusten täydentämiseksi. Finanssialan käsityksen mukaan mahdolliset muutokset voivat olla olennaisia valvonnan kannalta, joten ne on syytä ottaa huomioon myös Kevan osalta.

FINANSSIALA RY

Mikko Kuusela



Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan