Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitus on kuumentanut tunteita jo pidempään. Toistuvasti näkee uutisia, joiden mukaan pankit eivät anna luottoa ja yritykset joutuvat sen vuoksi ottamaan kiskurikorolla lyhytaikaista rahoitusta erilaisista varjopankeista. Korot ovat jopa 20–30 prosentin luokkaa. Myös julkisia rahoittajia, kuten Finnveraa, huudetaan uudestaan ja taas uudestaan apuun.
Yritysrahoituksen toimivuus on elintärkeä asia Suomen talouden kannalta. Siksi on tärkeää, että kaikilla osapuolilla on oikea kuva siitä, mitä yritysrahoituksessa on tapahtumassa. Mutta on hyvä huomata, että tämä ei ole pelkästään kotimainen asia. Samanlaista keskustelua käydään monissa muissakin maissa, ja usein paljon jyrkemmin äänenpainoin kuin meillä. Keskustelun samankaltaisuus ei ole ihme, sillä myös syyt ovat pitkälti samat.
Suomalaisten pankkien näkökulmasta yrityksille on tällä hetkellä tarjolla runsaasti rahoitusta. Pankit kykenevät – ja ne ovat myös halukkaita – rahoittamaan kaikki kannattavat ja järkevät hankkeet, joita yritykset niille tarjoavat. Ongelmana on pankkien kannalta enemmänkin se, että näitä hyviä hankkeita ei ole liiemmin tarjolla. Tämä näkyy myös koko kansantalouden tasolla: meillä on Suomessa pulaa hyvistä investointikohteista.
Pankkien näkemykset saavat tukea tilastoista. Euroopan keskuspankin tuoreen kyselytutkimuksen perusteella vain hyvin pieni osa yritysten lainahakemuksista hylätään Suomessa. Valtaosa saa kaiken tai lähes kaiken hakemansa rahoituksen.
Investointien toteutus ei siis jää kiinni rahoituksesta, mikäli kyse on hyvästä hankkeesta. Juuri tässä piilee näkemyserojen siemen yritysten ja pankkien välillä. Se, mikä yrityksen näkökulmasta on hyvä hanke, ei välttämättä näytä samalta rahoittajasta, joka joutuu toimimaan tiukan sääntelyn alla. Uusi pankkisääntely on muuttanut monelta osin pankkien toimintaa. Luotonannon ehdot ovat tiukentuneet, ja riskien arviointiin ja niiden oikeaan hinnoitteluun panostetaan paljon.
Uusi sääntely ei ole ainoa asia, joka on vaikuttanut luotonantoon. Myös heikko taloustilanne on osasyyllinen. Kun taloudessa menee huonosti, myös moni yritys tuntee sen nahoissaan. Ja vaikka ei vielä tuntisikaan, riski siitä on olemassa. Tämä näkyy yritysten luottokelpoisuudessa ja sitä kautta luotonannon ehdoissa.
Se, mikä on uuden sääntelyn ja taloustilanteen keskinäinen merkitys, on jatkuva nokkapokan aihe finanssialan ja viranomaisten välillä. Olennaista on, että molemmilla on merkitystä ja osin ne vahvistavat toisiaan. Heikossa taloustilanteessa uusi sääntely puree kipeämmin.
Minkälaiset yritykset jäävät sitten ilman rahoitusta? Yleensä kyse on yrityksistä, jotka ovat liian riskipitoisia pankeille ja samalla liian pieniä pääomamarkkinoille. Etenkin palvelualoilla on yhä enemmän pieniä yrityksiä, joiden ainoa omaisuus on työntekijöiden korvien välissä. Sitä on hankala pantata vakuudeksi.
Toisinaan kyse on myös siitä, että haetaan vääränlaista rahoitusta: velkarahan sijaan pitäisi löytää lisää omaa pääomaa. Tarvitaan siis joko lisäpanostuksia olemassa olevilta omistajilta tai uusia omistajia. Kaikilla yrityksillä ei ole tähän mahdollisuuksia, toisinaan ei halujakaan. Pankin on vaikea lähteä rahoittajaksi, jos omistajat itse eivät ole valmiita ottamaan lisäriskiä.
Riippumatta siitä, miksi yritys ei saa rahoitusta, on selvää, että Suomen kansantalous tarvitsee investointeja ja uusia yritysideoita. Koska näyttää siltä, että pankkisääntely ei ainakaan ole lievenemässä, on syytä miettiä uusia markkinarahoituslähteitä täydentämään pankkien luotonantoa. Tällainen ajatustyö on ollut jo jonkin aikaa käynnissä niin meillä kuin EU-tasolla.
Parhaillaan Suomessa on työn alla kotimaisten joukkovelkakirjamarkkinoiden kehittämishankkeita sekä pelisääntöjen luominen joukkorahoitukselle. Viimeksi mainitusta voi olla tulossa merkittävä pk-yritysten rahoittaja.
Komissio puolestaan on ottanut yhdeksi kärkihankkeekseen pääomamarkkinaunionin luomisen. Se on eräänlainen sateenvarjo, jonka alle on tarkoitus koota sekalainen joukko EU:n pääomamarkkinoiden kehittämishankkeita. Osa niistä on jo työn alla. Mukana on esimerkiksi listalleottoesitteiden sääntelyn keventäminen ja arvopaperistettujen tuotteiden markkinoiden elvyttäminen.
Vaikka monenlaista ”pöhinää” on ilmassa, on hyvä olla realisti. Ei ole olemassa yhtä yksittäistä keinoa, joka ratkaisisi yritysten rahoitusongelmat nopeasti ja kattavasti. Onkin pidettävä huolta siitä, ettei pankkien luotonantomahdollisuuksia kavenneta entisestään ylisääntelyllä. Samalla yritysten on petrattava toimintaansa ja pyrittävä vahvistamaan vakavaraisuuttaan, vaikka se ei olekaan helppoa tässä taloustilanteessa.
Myös julkiselle rahalle on jatkossa käyttöä kuten tähänkin asti. On hyvä, että Finnveran ja TESIn kaltaiset julkiset rahoituslaitokset ovat jakamassa riskiä yksityisen finanssialan kanssa. Veronmaksajan rahoilla tapahtuvalle riskinotolle on kuitenkin rajansa. Julkinen rahoitus on oikeassa tehtävässä silloin, kun se paikkaa ilmeisiä markkinapuutteita. Viime kädessä talouden rahoituksen tulee kuitenkin perustua yksityiseen rahaan.
Kirjoitus on julkaistu Taloustaidon blogissa