Kotitalouksien velkaantuminen on puhututtanut paljon viime vuosina. Sytykettä keskusteluun on saatu kulutusluottojen ja taloyhtiölainojen määrän ripeästä kasvusta. Asia on mainittu myös Rinteen hallituksen ohjelmassa. Valtiovarainministeriön työryhmä ehdotti lokakuun alussa järeää patteristoa uusia keinoja, joilla pyritään hillitsemään velkaantumisen kasvua ja ylivelkaantumista. Päätöksiä ei vielä ole tehty – nyt on palautteen ja kansalaiskeskustelun aika.
Valtiovarainministeriö asetti viime vuoden elokuussa työryhmän pohtimaan keinoja, joilla voitaisiin ehkäistä kotitalouksien liiallista velkaantumista. Työryhmään kutsuttiin edustajat keskeisistä viranomaisista. Lisäksi mukaan pääsivät Takuusäätiö, joka auttaa ylivelkaantuneita, sekä pankkeja edustava Finanssiala ry (FA).
Työryhmä istui pitkään ja hartaasti. Se kuuli eri tahojen asiantuntijoita ja mietti, minkälaisilla välineillä ylivelkaantumisongelmat voitaisiin taklata. Keskustelu velloi kuluttajansuojasta aina makrotalouden kysymyksiin. Kun saman pöydän ääressä istuu yhtäältä juristeja ja ekonomisteja ja toisaalta viranomaisia ja toimialan edustaja, puhetta riitti. Yhteishenki oli hyvä, vaikka välillä näkemyserot olivat syviä.
Merkille pantavaa on, että kyseessä ei ollut eriävä mielipide.
Kaikista asioista ei syntynyt täyttä yhteisymmärrystä, mutta kasaan saatiin paketti, joka tyydytti pääosaa jäsenistä. FA ei kaikilta osin pitänyt työryhmän ehdotuksia perusteltuina ja se jättikin mietintöön täydentävän lausuman. Merkille pantavaa on, että kyseessä ei ollut eriävä mielipide. FA lähti mukaan työryhmään etsimään toimivia ratkaisuja velkaantumisongelmiin. Tarkoituksena oli löytää kompromissi, joka antaisi viranomaisille uusia välineitä puuttua liialliseen velkaantumiseen mutta samalla olisi pankkien ja muiden luotonantajien kannalta toteuttamiskelpoinen ja kustannuksiltaan kohtuullinen.
Työryhmän ehdotuksista ovat julkisuudessa eniten saaneet huomiota tulosidonnainen velkakatto, asuntolainojen enimmäispituus sekä taloyhtiölainoille asetettavat rajoitukset. Nämä toimet puuttuisivat monella tavoin siihen, miten paljon ja millä ehdoin kotitalous voi saada luottoa. FA esitti lausumassaan keinoja, joilla voitaisiin muun muassa vähentää ehdotusten haitallisia sivuvaikutuksia.
On syytä huomata, että työryhmän ehdotukset eivät jääneet tähän. Paketista löytyy myös kuluttajansuojaan liittyviä ehdotuksia. Erityisen pulmallisena FA pitää Finanssivalvonnalle ehdotettua mahdollisuutta asettaa enimmäisraja-arvo luotonhakijoiden maksukyvyttömyystodennäköisyyksille. Tämä tarkoittaa sitä, että viranomainen voisi päättää, miten riskipitoisille asiakkaille luotonantaja voi myöntää luottoa. Tällaisesta ei ole muista maista kokemuksia. FA:n mielestä Suomen lainsäädäntö ei välttämättä salli tällaisen valtuuden antamista viranomaiselle. Ehdotus onkin syytä perata huolella läpi, jos sitä viedään eteenpäin.
Työryhmän ehdotuksista ei ole olemassa kattavaa vaikutusarviointia. Mietinnössä on käyty läpi lähinnä sitä, miten ehdotettu velkakatto vaikuttaisi. Se on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Onkin tärkeää yrittää muodostaa kokonaiskuva ehdotusten vaikutuksista. Miten luoton hakeminen ja saatavuus muuttuisivat kotitalouksien näkökulmasta? Kuka saisi luottoa ja kuka ei? Kohdistuvatko ehdotetut toimenpiteet oikeisiin ongelmiin? Minkälaisia kustannuksia ehdotusten toimeenpanosta koituisi luotonantajille? Näihin kysymyksiin tarvitaan nyt vastauksia.
Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että kotitaloudet voivat jatkossakin muuttaa joustavasti työn perässä paikkakunnalta toiselle. Tämä on edellytys sille, että toimintaansa laajentavat yritykset löytävät lisää työvoimaa ja talouskasvu jatkuu. Ja onhan sillä merkitystä myös sen kannalta, saavutetaanko hallituksen paljon puhuttu 75 %:n työllisyysastetavoite. Jos muuttoliike tyssää uuden sääntelyn takia, tavoitteen saavuttamiselle voidaan heittää kepeät mullat.
