Hallituksen viimeviikkoinen budjettiriihi oli finanssialan kannalta pettymys, koska hallitus kaappasi mahdollisia kriisitilanteita varten kerätystä pankkiverosta 100 miljoonaa euroa valtion budjettimenojen katteeksi. Määräaikaisella pankkiverolla on kerätty talletuspankeilta vuosina 2013 ja 2014 yhteensä 270 miljoonaa euroa. Hallitus esittää nyt, että rahastoon siirretään vain 170 miljoonaa.
Pankkiveron taustalla oli nimenomaan varautuminen mahdollisiin tuleviin finanssikriiseihin. Ajatus oli lähtöisin valtiovarainministeri Jyrki Kataiselta. Matti Vanhasen II hallituksen valtiovarainministerinä Katainen ehdotti alkukeväästä 2010, että Suomessakin ryhdyttäisiin kartuttamaan Ruotsin mallin mukaista vakausrahastoa jo ennen kuin Euroopan Unioni sellaisen keräämistä meiltä edellyttäisi.
Hallituksen esitys kansallisesta pankkiverosta annettiin kuitenkin vasta Kataisen-Urpilaisen hallituksen aikana syksyllä 2012. Tällöin pääministeri edelleen piti kiinni alkuperäisestä ajatuksestaan, mutta SDP:n piirissä oli jo syntynyt pohdintaa, voitaisiinko rahoja mahdollisesti käyttää muuhunkin kuin finanssivakauden edistämiseen. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen mm. esitti koko tuoton kohdentamista valtion menojen katteeksi.
Veroesitys hyväksyttiin ristiriitaisissa tunnelmissa. Hallituksen esitykseen asiasta kirjattiin seuraavaa: ”Pankkiverolla on tarkoitus kerätä varoja etukäteen mahdollisten uusien rahoitusmarkkinaongelmien varalta. Tällä halutaan rajata veronmaksajien vastuita mahdollisissa tulevissa pankkikriiseissä. Hallitus varautuu siihen, että pankkiveron tuotto lähtökohtaisesti siirrettäisiin myöhemmin kotimaisiin kriisinratkaisutarkoituksiin.”
Finanssiala toi esiin, että verolla kerättävät varat on välittömästi kohdennettava erilliseen vakausrahastoon, kuten myös naapurimaassamme Ruotsissa on tehty. Näimme jo tuolloin ongelmia siinä, ettei varoja selkeästi erotettu valtion budjettitaloudesta. Valitettavasti huolemme osoittautui oikeaksi.
Ongelmaksi muuten selkeässä hallituksen tahtotilan ilmaisussa muodostui lopulta epämääräinen termi ”lähtökohtaisesti”. Keväällä 2014 valtiovarainministeriön asiantuntijatyöryhmä vielä yksimielisesti esitti, että pankkiverotuotot siirretään uuteen kriisinratkaisurahastoon ja hyvitetään veroa maksaneiden pankkien vakausmaksuissa. Alkukesästä poliittiseen valmisteluun kuitenkin ponnahti sosialidemokraattien vanha vaatimus, että koko pankkiverotuotto siirretään valtion menojen katteeksi.
Päähallituspuolueet väänsivät asiasta tovin ja lopulta riita pantiin kutakuinkin puoleksi. Stubbin–Rinteen hallitus ei kuunnellut asiassa virkamiehiään, vaan tulkitsi sanamuodon jättävän mahdollisuuden kaapata osa verotuotoista valtion budjettikassaan ja näin myös toimittiin.
Hallituksen ratkaisu on vastuuton. Vastuullista politiikkaa on varautua mahdollisiin kriisitilanteisiin. Tätä varten pankkiveroa on kerätty.
Tämän hetken arvio on, että suomalaiset pankit ja muut luottolaitokset maksavat pankkiunionin yhteiseen kriisinratkaisurahastoon noin 1,2 miljardia euroa kahdeksan vuoden kuluessa. Summa tarkentuu syyskuun aikana, kun EU-komissio tekee taakanjaosta esityksen. Nyt tähän taakkaan pantiin siis 100 miljoonaa euroa lisää, kun hallituksen konfiskoimat varat pitää kerätä uudestaan vakausmaksuina.
Suomessa finanssiala ei ollut luomassa eikä syventämässä globaalia finanssikriisiä. Päinvastoin, vaikeana aikana Suomessa toimivat pankit ja vakuutusyhtiöt ovat omalta osaltaan auttaneet yrityksiä selviämään kriisin aiheuttamasta ”kuolemanlaaksosta”. Senttiäkään verovaroja ei ole tämän kriisin aikana tarvittu pankkien toiminnan tukemiseen. Tilanne Suomessa on tältä osin varsin poikkeuksellinen.
Tästä johtuen suomalainen finanssiala pitää kohtuuttomana, että poliittiset päättäjät haluavat rangaista hyvin asiansa hoitanutta toimialaa lisärasitteilla, jotka väistämättä näkyvät myös alan palveluja käyttävien asiakkaiden kukkarossa. Päättäjät voivat luottaa suomalaiseen finanssialaan, että se hoitaa asiansa kestävästi myös jatkossa. Mutta myös finanssialan pitäisi voida luottaa valtiollisiin päättäjiin, että kun ala toimii vastuullisesti, myös päättäjät pitävät oman osansa sitoumuksista.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Taloustaidossa