Valtaosa meistä suomalaisista on joutunut huijausyrityksen kohteeksi

Finanssiala ry:n teettämän kansalaiskyselyn vastaajista 70 prosenttia kertoo joutuneensa huijauksen tai sen yrityksen kohteeksi ja 11 prosenttia on luovuttanut tunnistautumistietojaan rikollisille.  Yli 5500 vastaajan joukossa määrä on pysäyttävä. 8 prosenttia kertoo menettäneensä myös rahaa rikollisille.

Suomalaisilta huijattiin vuonna 2023 lähes 77 miljoonaa euroa. Kokonaismäärä oli yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna, ja voisi olla vieläkin suurempi: Pankit saivat pysäytettyä tai palautettua vajaan 33 miljoonan euron edestä huijareille menossa olevia varoja, mutta 44 miljoonaa euroa meni rikollisille.

Nykypäivän huijarit eivät vaani vain ikäihmisiä, vaan valppaana on oltava iästä ja digitaidoista riippumatta. Tärkeää on ottaa rauhallisesti ja miettiä hetki, ennen kuin toimii.

Jos tekstiviesti varoittaa, että joudut vankilaan, jos et nyt heti maksa erääntynyttä veroa, kannattaa miettiä, toimiikohan Suomen verottaja oikeasti näin. Tai mahtaako pankki tosiaan sulkea tilini, jos en heti avaa sähköpostiviestissä olevaa linkkiä.

======
Tärkeää on ottaa rauhallisesti ja miettiä hetki, ennen kuin toimii.
======

Pankkien torjuntatoimia ja järjestelmiä parannetaan ja kehitetään jatkuvasti. Valitettavasti, kun yksi huijauskanava tukitaan, on rikollisilla jo uusi keino kiikarissa.

Huijausten taustalla on ammattimaista järjestäytynyttä rikollisuutta, ja hyväksikäyttöä tapahtuu myös jatkumon toisessa päässä: huijausten ruohonjuuritason toteuttajat ovat usein köyhien maiden huono-osaisia, joista osa ei välttämättä edes tunnista olevansa rikollisella asialla.

Lisäksi huijarit myös räätälöivät tekniikoitaan esimerkiksi suomalaisen vuodenkierron mukaan: Veronpalautusten aikaan on nähty veroasioihin liittyviä huijauskampanjoita. Rikolliset vaihtavat muutenkin aika ajoin tekniikkaa ja lähestymistapoja.

Jos epäilee tulleensa huijatuksi, tulee ottaa välittömästi yhteys omaan pankkiin ja sitten poliisiin: nimenomaan tässä järjestyksessä. Mitä nopeammin pankki saa tiedon mahdollisesta huijauksesta, sitä suurempi on mahdollisuus, että vahinkoja saadaan vielä estettyä tai rajoitettua.

Huijauksen uhrin ei myöskään pidä jäädä yksin, vaan kannattaa hakea rohkeasti apua läheisiltä ja tarvittaessa ammattilaisilta.

Kirjoitus on julkaistu myös Helsingin Sanomien mielipidesivulla.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan