Vakuutusala on riskien jakajana keskeisessä roolissa taistelussa ilmastonmuutosta ja luontokatoa vastaan

Vakuutustoimijoilla on vakuutuksenantajina ja institutionaalisina sijoittajina paitsi vastuuta myös vaikutusvaltaa kestävän kehityksen teemoissa. Voiton tavoittelua ja vastuullisuutta ei tarvitse nähdä toisiaan poissulkevina. Alan on tartuttava määrätietoisesti globaaleihin haasteisiin, jotka ovat uhka paitsi ihmiselle myös koko talousjärjestelmällemme.

Aikamme suurimmat globaalit haasteet ovat ilmastonmuutos ja luontokato. Ihminen on omalla toiminnallaan vaikuttanut voimakkaasti ilmakehän kasvihuonekaasujen määrään ja sitä kautta vauhdittanut maapallon ilmaston lämpenemistä. Vastaavasti ihmisen toiminta on aiheuttanut luonnon monimuotoisuuden hupenemisen ennennäkemättömällä nopeudella ja laajuudella.

Ilmastonmuutos ja luontokato vaikuttavat merkittävällä tavalla kaikkiin toimialoihin ja yhteiskunnan toimintoihin – eivätkä ainakaan vähiten vakuutusalaan. Vuonna 2022 luonnonkatastrofit aiheuttivat maailmanlaajuisesti 125 miljardin dollarin vakuutetut vahingot. Ilmastonmuutoksen on arvioitu lisäävän sään ääri-ilmiöitä ja niiden aiheuttamia tuhoja entisestään. Luontokato ei ole vastaavalla tavalla konkretisoitunut vakuutettavina vahinkoina, mutta luonnon monimuotoisuuden arvon globaalille taloudelle on arvioitu olevan jopa 125 biljoonaa dollaria vuosittain. Luonnon monimuotoisuuden häviäminen on kriittinen uhka koko ihmisen olemassaololle, mutta myös rahoitusvarojen ja talouksien suorituskyvylle ja kestävyydelle.

Ilmastokriisi on riski, ja se näkyy vakuutusten ja rahoituksen hinnoissa

Vakuutusala riskien jakajana ja koko finanssiala suurena sijoittajana, rahoittajana ja omaisuudenhoitajana ovat keskeisessä roolissa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan ja luontokadon pysäyttämisessä. Riskien, kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon, pitää näkyä rahoituksen ja vakuutusten hinnoissa. Tämä vaatii kuitenkin ymmärrystä ja tietoa liiketoiminnan ilmasto- ja luontoriskeistä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Vakuutusyhtiöt ovat riskien hallinnan edelläkävijöitä ja edistäjiä. Vakuutusalan toimijat arvioivat jatkuvasti muuttuvia riskejä ja reagoivat niihin. Ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyvien riskien ja mahdollisuuksien parempi ymmärtäminen sekä näistä tiedottaminen tekee vakuutusalasta vakaan ja joustavan kumppanin taistelussa ilmasto- ja ympäristöhaasteita vastaan.

Ilmastonmuutokseen varautumisen oltava osa yrityksen normaalia toimintaa

Vakuutusala on nähnyt ilmastomuutoksen isona riskinä jo 1980-luvulta asti, ja sittemmin koko suomalainen finanssiala on lähtenyt kamppailuun ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Muuttuva ilmasto edellyttää yrityksiltä riskienhallintaa ja uusia käytäntöjä. Varautumisen ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen on yhä tärkeämpää olla osa jokaisen yrityksen normaalia toimintaa. Vakuutusyhtiöillä on pitkät maksuvelvoitteet, ja siksi ne sijoittavat kohteisiin, joista saa vakaata tuottoa.

Tärkein keino vähentää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia riskejä on kasvihuonepäästöjen hillitseminen maailmanlaajuisesti. Finanssiala ry:n hallitus linjasi helmikuussa 2017 tukevansa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousua Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti. Ala teki kestävän kehityksen sitoumuksen asettamastaan ilmastotavoitteesta ja loi yhdessä jäsenyhtiöidensä kanssa raportointimallin, jonka avulla yhtiöt voivat kuvata omaa toimintaansa ilmastonmuutoksen hillinnässä ja parantaa toimintansa läpinäkyvyyttä.

Sitoumuksensa mukaisesti Finanssiala ry mittasi viiden vuoden ajan alan yhtiöiden ilmastotoimien kehitystä. Finanssiyhtiöiden ilmastoteot eivät ole pelkkää puhetta, sillä vuosittain toistettu kysely osoitti, että ilmaston huomiointi liiketoiminnassa kasvoi hurjasti viidessä vuodessa.

Viimeisenä raportointivuotena 2022 kyselyyn vastanneista sata prosenttia kertoi huomioivansa ilmastonmuutoksen omassa riskienhallinnassaan. Ensimmäisessä kyselyssä vuonna 2018 näin vastasi vain 61 prosenttia.

Parannettavaa on edelleen. Strategiassaan ilmastonmuutoksen huomioi 79 prosenttia vastaajista. Vaikka tämä luku on noussut ensimmäisen kyselyvuoden 65 prosentista, on ilmaston huomioimisessa osana yhtiöiden strategioita vielä kirittävää. Ilmastonmuutos on yhdessä luontokadon kanssa yksi merkittävimpiä toimintaympäristöön vaikuttavia voimia, joten näin keskeisten muutosvoimien on olennaista näkyä myös yhtiöiden strategioissa.

Luontokato on riskinä ilmastonmuutoksen veroinen

Hyvät kokemukset ilmastositoumuksesta kannustivat alan tekemään sitoumuksen myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Finanssiala ry:n hallitus linjasi marraskuussa 2023 tukevansa toimenpiteitä, joilla edistetään Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuisen luonnon monimuotoisuuskehyksen tavoitteiden toteutumista.

Finanssiala on yhdessä jäsenyhtiöidensä kanssa lähtenyt valmistelemaan omaa luontositoumustaan ja mittareita, joilla kerätään yhteen ja kuvataan alan luontokadon vastaisia toimia vuosina 2024–2028. Haluamme tuoda läpinäkyvästi ja avoimesti esiin työn, jota jäsenyhtiöissämme tehdään. Tekemällä näkyväksi omaa työtämme, voimme kirittää myös muita toimijoita huomioimaan luonnon monimuotoisuutta yhä enemmän omalla sektorillaan.

Luontokato oli myös aiheena marraskuussa yhdessä EK:n ja Sitran kanssa järjestämässämme finanssialan luontohuippukokouksessa, The Finnish Finance Nature Summitissa. Korkean tason tapahtuman tavoitteena oli tuoda luonnon monimuotoisuuden turvaaminen finanssialan päätöksenteon ytimeen.

Vakuutusala ohjaa taloutta

Vakuutusalalla on elintärkeä rooli niin ilmastonmuutoksen ratkaisussa kuin luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Vaikka ala itse ei ole merkittävä saastuttaja eikä ilmasto- tai luontopolitiikan määrittelijä, sillä on ratkaiseva rooli siinä, että aikamme taloudellinen kehitys tukee kestäviä ilmasto- ja luontotavoitteita.

Vakuutusala rakentaa taloudellista sietokykyä äärimmäisiä tilanteita ja fyysisiä riskejä varten tarjoamalla riskitietoja, riskien hinnoitteluosaamista, innovatiivisia riskiensiirtotuotteita ja -palveluja sekä tietämystä vahinkojen ennaltaehkäisystä. Vakuutusala tukee myös siirtymistä hiilineutraaliin ja luonnonvaroja säästävään kiertotalouteen vakuutustoiminnan, sijoitusstrategioiden ja oman hiilijalanjäljen aktiivisen vähentämisen ja oman toimintansa negatiivisten luontovaikutustensa minimoimisen kautta.

Lopuksi haluan muistuttaa, että vakuutusalalla on mahdollisuus tehdä merkittävää liiketoimintaa olemalla keskeinen kumppani vihreän siirtymän ympärille syntyvissä liiketoiminnoissa. Esimerkiksi tarjoamalla vakuutusratkaisuja myös uusille teknologioille tuetaan asiakkaiden siirtymää kohti ympäristöystävällisempää liiketoimintaa. Vakuutusyhtiöt ovat lisäksi yhdessä Euroopan suurimpia institutionaalisia sijoittajia, ja siksi vakuutusyhtiöillä on sekä vastuu että mahdollisuus edistää siirtymää kohti kestävämpää taloutta – vakuutusyhtiöiden päätökset vaikuttavat merkittävästi koko talouteen ja yhteiskuntaan. Toivottavasti tulevaisuudessa meidän ei tarvitse puhua enää erikseen kestävästä rahoittamisesta tai toiminnasta, vaan kestävyys on sisäänrakennettu osa taloutta.

Kirjoitus on alun perin julkaistu vakuutusalan eurooppalaisen kattojärjestön Insurance Europen vuosikertomuksessa.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan