Noin puolentoista vuoden odotuksen jälkeen tiedämme nyt, mitä eläkeuudistus pitää sisällään. Tällä kertaa draamaa ei tullut etuusleikkausten muodossa. Julkisuudessa täytyi dramatiikkaa hakea nimeämällä uudistukselle voittajat ja häviäjät. Siitäkään ei tuntunut olevan yksimielisyyttä.
Inflaatiovakauttajan on sanottu kurittavan eläkeläisiä. Se on kuitenkin kansainvälisestikin hyvin maltillinen eläkeindeksien rajoitin, joka tullee käyttöön vain harvoin. Koska mekanismi pohjautuu inflaation ja palkkatulojen kehityksen eritahtisuuteen, se kohdentuu välillisesti etuusmenon ja maksutulon väliseen epätasapainotilanteeseen. Inflaation ollessa korkea etuusmeno kasvaa paljon. Jos palkkatason kehitys ei pysy mukana, maksutulo ei pysy etuusmenon kasvussa mukana.
Kuten ennalta oli arvioitavissa, tämän kertainen uudistus keskittyi työeläkkeiden rahoitukseen. Sijoitustoiminnassa mahdollistetaan suurempien tuottojen hakeminen työeläkevaroille. Uudistus on looginen jatkumo aiempiin. Lisätuottojen hakeminen on ollut työeläkejärjestelmän kantavia teemoja jo kolmekymmentä vuotta. Paljon on muuttunut siitä, kun 90-luvun puolivälissä osakkeita oli sijoitussalkuissa alle kymmenen prosenttia.
Finanssiala ry edustaa yksityisiä työeläkevakuutusyhtiöitä, joiden kannalta eläkeuudistuksen sisältöä voi pitää hyvänä ja perusteltuna. Uudistus vastaa muuttuneeseen toimintaympäristöön, erityisesti väestön ikääntymiseen, heikentämättä oletusarvoisesti eläkkeiden rahoitusta tai etuuksien tasoa.
======
Sijoitusten hajauttaminen ei vain vähennä riskiä,
vaan voi pitkällä aikavälillä johtaa myös parempiin tuottoihin.
======
Lisätuottojen hakeminen tarkoittaa ennen kaikkea listattujen osakkeiden osuuden kasvamista eläkesijoittajien salkuissa. On kuitenkin tärkeää, että salkuissa on tilaa muillekin sijoituslajeille. Sijoitusten hajauttaminen ei vain vähennä riskiä, vaan voi parhaimmillaan, yllättävää kyllä, johtaa myös pitkällä aikavälillä parempiin tuottoihin. Uudistuksessa on myös tämä näkökulma otettu huomioon.
Tuotot eivät tule ilmaiseksi. Niiden hintana on kasvanut riski. Riskienhallinta on myös jatkossa keskeisessä roolissa. Huonoja hetkiä osakemarkkinoilla tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin. Niitä pitää pystyä kestämään.
Ei ole kuitenkaan mitenkään mahdoton tai kaukaa haettu skenaario, että sijoitustuotot ylittävät pitkällä tähtäimellä laskelmien perusteena olevat arviot. Ei olisi ensimmäinen kerta työeläkkeiden historiassa, kun näin kävisi. Tulevaisuus voi yllättää myös positiivisesti! Ja parhaimmillaan erittäin positiivisesti!
Työeläkejärjestelmän riskinkanto on varsin monisäikeistä. Jos haluat tutustua siihen tarkemmin, kannattaa lukea tämä Jukka Rantalan tekemä erinomainen selvitys asiasta. Samalla voi miettiä, muuttaako uudistus kuvaa järjestelmän riskeistä ja niiden kantamisesta. Muutoksia on, mutta ne eivät ole radikaaleja.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja