Finanssialalla yksi tärkeimmistä tekijöistä on luottamus. Perusluottamusta voidaan vahvistaa esimerkiksi laadukkaalla ja oikein kohdistetulla sääntelyllä. Kun alaan kohdistuva luottamus on kunnossa, pidetään toimintaa myös oikeudenmukaisena. Voi siis sanoa, että finanssialan oikeusvarmuus muodostuu luottamuksesta.
Finanssikriisi horjutti 15 vuotta sitten luottamusta koko globaaliin finanssialaan. Uusien kriisien estämiseksi on toteutettu valtava määrä uutta sääntelyä, mistä iso osa on ollut tarpeellista. Osin sääntelyn myötä luottamusta finanssijärjestelmään on saatu palautettua.
Esimerkiksi vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden vahvistaminen, kriisinratkaisun periaatteiden määrittely ja asiakkaiden suojajärjestelmien parantaminen ovat olleet perusteltuja uudistuksia.
Finanssikriisin jälkeen kuitenkin sekä EU:ssa että Suomessa useisiin ongelmiin tarjotaan ratkaisuksi uutta sääntelyä ilman harkintaa siitä, olisiko ongelmiin olemassa muita ratkaisuja.
======
Kuten muidenkin lääkkeiden kanssa, myös sääntelyssä
sen holtiton tai liiallinen käyttö on pahasta.
======
Finanssialan sääntely on usein hyvin yksityiskohtaista ja saattaa perustua moniin erillisiin lakeihin. Nämä lait taas on usein valmisteltu eri aikoina ja erilaisia tarkoituksia varten. Hyvä esimerkki on vähittäissijoittajien suojaan liittyvä sääntelykokonaisuus, joka sisältää päällekkäisiä ja ristiriitaisia vaatimuksia palveluntarjoajille. Se lisää myös asiakkaiden kustannuksia ja luo epävarmuutta sijoittamiseen.
Petteri Orpon hallitusohjelma tunnistaa, ettei säädösten lisääminen ole automaattisesti yhteiskunnan edun mukaista. Jatkuvasti paisuessaan sääntelystä tulee monimutkaista ja vaikeasti sovellettavaa. Tämä heikentää luottamusta finanssialaan ja sitä kautta oikeusvarmuutta. Oikeusvarmuus paranee selkeällä ja huolella valmistelulla sääntelyllä, mutta heikkenee, kun sääntelyä on tehty hätäisesti ja liikaa.
Sääntelyn määrän hillinnän lisäksi on syytä kiinnittää huomiota sääntelyn laatuun ja vaikutusten arviointiin ennakolta. Lakien vaikutukset syntyvät monimutkaisten ketjujen kautta, ja laadukkaalla ja kattavalla vaikutusarvioinnilla varmistetaan, että sääntely saavuttaa asetetut päämäärät ilman odottamattomia ja ei-toivottuja seurauksia.
Nyt on oikea hetki miettiä, voisiko huolella valmisteltu maltillisempi sääntely olla sittenkin tehokkaampaa. Se voisi lisätä myös luottamusta finanssialaan ja sitä kautta parantaa koko toimialan oikeusvarmuutta.
Finanssiala ry:n hallituksen puheenjohtaja Sara Mella puhui FINEn seminaarissa 31.10.2024. Seminaarissa käsiteltiin oikeusvarmuutta finanssialalla.
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja