Pomon viesti saattaa olla tekaistu – toimitusjohtajahuijaus voi viedä pienyrityksen hautaan

Kesän kynnyksellä on hyvä muistaa, että lomareissulta maksupyyntöjä lähettävä toimitusjohtaja ei välttämättä olekaan, kuka väittää.

Suomalaisilta vietiin niin sanotuilla toimitusjohtajahuijauksilla vajaat 5,5 miljoonaa euroa vuonna 2023. Huijaus voi edetä esimerkiksi näin:

Lomalla olevalta esihenkilöltä tulee aidonoloinen sähköposti, jossa pyydetään tekemään pikainen, kansainvälinen tilisiirto. Viestissä saatetaan vedota vaikkapa lomanaluskiireen aiheuttamaan unohdukseen. Sähköpostiosoite näyttää aidolta, loppuosaan ilmestynyttä väliviivaa on vaikea huomata. Lopussa on vieläpä iloiset terveiset mökiltä Päijänteen rannalta, kenties jopa kuvan kanssa.

Työntekijä siirtää rahat – täytyyhän pomoa totella nopeasti.

Todellisuudessa rikolliset ovat onkineet esihenkilön tai hänen perheenjäsentensä julkisista some-kanavista tietoja – jopa kuvia – lomasta ja Päijänteen rannasta ja tekaisseet aidonnäköisen sähköpostiosoitteen. Kirjoitustyyliäkin on saatettu onnistuneesti matkia.

Ennen kuin huijaus selviää, rahat on ehditty siirtää turvaan ties minne.

Verrattuna muihin huijaustyyppeihin toimitusjohtajahuijauksissa summat ovat usein isoja. Kymppitonnin menetys voi tarkoittaa pienelle yritykselle tai yhdistykselle toiminnan alasajoa.

Viestejä laitetaan usein toimitusjohtajan nimissä, mutta muissakin toimeksiannoissa tulee olla valppaana. Etenkin rahoitusjohtaja on yleinen identiteettikaappauksen kohde.

Pitääkö siis kaikkia johtajien viestejä epäillä? Huijausten välttämisessä riittää, kun on tarkkana maksuliikenteen hoitamisessa. Kaikkiin tavallisuudesta poikkeaviin viesteihin kannattaa suhtautua varovaisesti. Myös yrityksen tietoturvan on oltava ajan tasalla.

Huomio kannattaa kiinnittää sähköpostin lähettäjäriviin ja tarkastaa, että lähettäjä todella on se, joka sanoo olevansa. Huomattavat ja tavanomaisesta poikkeavat rahansiirrot kannattaa myös varmistaa käskyn antajalta omalla viestillään, ei siis samaan viestiketjuun laitetulla viestillä. Kiireiselläkään maksulla ei ole niin kiire, etteikö asiaa ehtisi tarkastaa.

Finanssiala ry:n kyselytutkimuksen mukaan vajaa 70 prosenttia suomalaisista on joutunut huijausyrityksen kohteeksi. Toimitusjohtajahuijauksiin pätevät samat ohjeet kuin muihinkin huijauksiin: paras tapa välttyä huijauksilta on ottaa rauhallisesti ja miettiä, ennen kuin toimii.

Kirjoitus on julkaistu myös Kauppalehden Debatti-palstalla.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan