Julkiset puheet pankkien kriisinratkaisusta, riskien yhteisestä eurooppalaisesta kantamisesta ja talletussuojasta ovat usein ympäripyöreitä lausahduksia, joissa puurot ja vellit tuppaavat menemään sekaisin. Kriisinratkaisumekanismin jalona tarkoituksena on suojella veronmaksajia, kansantaloutta ja tallettajia, mutta huonosti kohdistettu valvonta ja raskas sääntely saattavat tuoda haittoja, jotka ylittävät hyödyt.
Kriisinratkaisumekanismi on yksi pankkien vakautta edistävän EU:n pankkiunionin pääpilareista, ja sen tarkoitus on saada ongelmiin joutunut pankki ajettua alas ilman kaaosta markkinoilla. Finanssikriisistä oppineina luotiin mekanismi, jonka myötä pankin hallitun kaatamisen onnistuessa asiakkaat eivät käytännössä huomaisi mitään. Pankin tarjoamat olennaiset palvelut jatkaisivat toimintaansa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vähittäisasiakkaan näkökulmasta tileiltä saisi rahaa normaalisti ja tileillä rahat olisivat turvassa.
Hallittu alasajo tarvitsee toimiakseen pääomia. Pankin tulisi pystyä kattamaan mahdolliset tappiot ilman tarvetta käydä veronmaksajien kukkarolla. Kantavana ajatuksena on sijoittajavastuu, jolloin tappiot ja riskit lankeaisivat ensisijaisesti pankkiin riskisijoituksen tehneille, joiden tavoitteena on tuotto.
Suojatut talletukset olisivat turvassa. Hallitun kriisinratkaisun toteuttamiseksi on luotu erilaisia mekanismeja tuoton- tai koronmaksun rajoituksista aina sijoitetun pääoman menettämiseen. Viime kädessä tappioita katettaisiin tätä tarkoitusta varten kerätyn kriisirahaston varoista, jotka pankit sitten tulevaisuudessa maksaisivat takaisin.
Kolikon kääntöpuoli
Tallettajien turvallisuutta ja yhteiskunnan vakautta edistävien tavoitteiden taakse on helppo asettua. Kuten aina, kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Valvonta voi olla liian tiukkaa ja epätarkoituksenmukaista tai kohdistua vääriin asioihin. Seurauksena on, että todelliset riskit jäävät huomaamatta. Liiallinen ja vääriin paikkoihin kohdistettu raskas sääntely maksaa suuria summia.
Kustannukset jäävät usein pankkiasiakkaiden maksettaviksi tavalla tai toisella. Sääntelyä toteutetaan muun muassa siten, että lainojen pankeille tuomia riskejä hillitään kannustamalla pankkeja suitsimaan lainanantoaan. Asiakkaan kannalta tämä tarkoittaa käytännössä, että uusien lainojen myöntämiskynnys nousee tai ehdot tiukentuvat.
Ihmisten arjessa tämä taas näkyy siten, että esimerkiksi nuoret pariskunnat, puhumattakaan yksineläjistä, eivät välttämättä voi ostaa itselleen asuntoa, koska lainan saanti on hankalaa. Samasta syystä työpaikkoja luovia investointeja jää toteuttamatta ja työpaikkoja syntymättä, eikä ihmisille riitä töitä Toisaalta esimerkiksi vuokra-asuntoja ei välttämättä rakenneta riittävästi, jos rahoituksen saanti takkuaa.
Kattaakseen sääntelyn kulut joutuvat pankit karsimaan toiminnan kuluja sieltä mistä voivat. Tämä on käytännössä yksi syy siihen, miksi esimerkiksi konttoreita ja maksuautomaatteja harvennetaan: sääntelyn aiheuttamat kulut pitää kompensoida muusta toiminnasta.
Uhkana on, että markkinat löytävät keinot kiertää sääntelyä. Tiukasti säännellyistä pankeista riskit siirtyvät uusille toimijoille, joihin ei kohdistu mitään sääntelyä. Herää kysymys, välittävätkö kaikki uudet toimijat siitä, ovatko asiakkaan kohtaamat riskit lopulta tämän hallinnassa vai eivät. Nyt näyttää siltä, että lainsäätäjä ei täysin ymmärrä tätä uhkaa. Tavoitteena on luoda mahdollisuuksia rahoituspalvelujen vapaalle tarjoamiselle. Vaarana on, että lainaa tarjotaan asiakkaille ilman, että lainanottajan takaisinmaksukykyä kunnolla tutkitaan.
Usein nämä uudet toimijat kompensoivat mahdolliset, tai jopa todennäköiset tappionsa perimällä niin kovaa korkoa, että lainanottajan mahdollisesta maksukyvyttömyydestä johtuvat tappiot tulevat katetuiksi.
Pahimmillaan asiakkaat ottavat lainoja koroilla, joista he eivät pysty selviämään ja lainaavat pääomaa, jota eivät pysty maksamaan takaisin. Tämä tarkoittaa, että asiakkaat ottavat lainoja, joita perinteinen pankki ei suostuisi antamaan. Nämä uudet toimijat nappaavat voitot.
Uudet toimijat eivät välttämättä maksa lieveilmiöiden seurauksia. Ne maksa joko ylivelkaantunut asiakas ulosoton kautta tai hänen lähipiirinsä. Viime kädessä maksumieheksi voi joutua suomalainen veronmaksaja korkeampina veroina, joilla pitää rahoittaa maksukyvyttömien asiakkaiden tukeminen. Perinteinen pankkiala kärsii uusien toimijoiden aiheuttamasta huonosta maineesta. Suurimman hinnan maksaa kuitenkin liian suuren tai kalliin lainan ottanut epäonnekas asiakas, jonka elämä on maksukyvyttömyyden vuoksi ehkä lopullisesti tuhottu.
On hyvä, että pankeista tehdään turvallisempia. Meidän tulee kuitenkin olla tarkkoina, että tautia ei paranneta tappamalla potilas. Vauhtisokeus iskee helposti sääntelijään ja valvojaan. Merkittävä osa viime vuosien finanssialan sääntelystä on ollut tarpeellista, mutta ylisääntelyn ja päällekkäisen sääntely riskit ovat todella merkittäviä. Samanaikaisesti sääntely ei kohdistu samalla tavoin uusiin toimijoihin. Keskeisin periaate on, että samanlaista toimintaa ja riskejä on säänneltävä samanlaisin säännöin. Tämän eteen Finanssiala ry tekee vaikuttamistyötään.
Jäikö kysyttävää?
|Aiheen asiantuntijat
