Finanssikriisin aikana finanssimaailman sanavarastoon ilmestyi termi varjopankki – pääsääntöisesti negatiivisessa merkityksessä. Varjopankkien katsotaan olleen osallisena finanssikriisin synnyssä ja eri kansainvälisissä yhteyksissä on pohdittu niiden lisäsääntelyn tarvetta. Mikä se semmoinen varjopankki oikein on? Ja pitääkö niistä olla jotenkin huolissaan?
Varjopankkikeskustelun ongelmana on yleistäminen. Toimintaa katsotaan pelkästään pankin toiminnan kautta. Peilikuvana kaikki muu on ei-pankkitoimintaa, jota sitten kutsutaan – tai varsinkin kutsuttiin – varjopankeiksi. Yksinkertaistaen pankki ottaa asiakkailta vastaan talletuksia, jotka se lupaa vaadittaessa maksaa kokonaisuudessaan takaisin. Asiakkaan tarkoituksena ei ole ottaa riskiä rahojensa menettämisestä. Näistä (ja käytännössä toki muistakin lähteistä hankkimastaan rahoituksesta) pankki sitten myöntää lainoja yrityksille, kotitalouksille ja muille tahoille.
Varjopankeilla on hyödyllinen rooli perinteisen pankkitoiminnan täydentäjänä.
Lainojen myöntämiseen liittyy riski rahojen takaisinsaannista eli luottotappioista. Jotta varmistetaan pankin kyky kestää luottotappiota ja toiminnan jatkuvuus, pankin vakavaraisuutta ja riskinottoa säännellään ja valvotaan. Jotta pankin ei tarvitse periä myöntämiään lainoja takaisin asiakkaan nostaessa talletuksensa, säännellään myös pankin maksuvalmiutta eli likviditeettiä.
Mihin varjopankkeja sitten tarvitaan? Niillä on hyödyllinen rooli perinteisen pankkitoiminnan täydentäjänä. Ne voivat laajentaa luottojen saatavuutta tai tukea riskien hajauttamista, helpottaa maturiteettitransformaatiota eli muuttaa lyhyitä lainoja pidemmiksi ja tukea markkinoiden likviditeettiä. Markkinoiden likviditeetillä viitataan siihen, miten paljon markkinoilla on osto- ja myyntitoimeksiantoja. Jos niitä on vähän, ei kauppa käy.
Muun muassa EU:n pääomamarkkinaunionin tavoitteena on edistää markkinapohjaisen rahoituksen saatavuutta rahoitusjärjestelmän monipuolistamiseksi. Erilaiset rahoituskanavat sinänsä vähentävät ja hajauttavat rahoitusjärjestelmän riskejä.
Osa varjopankeista voi toimia samantyyppisesti kuin pankki, jolloin niiden toimintaan voi liittyä samanlaisia sääntely- ja valvontakysymyksiä kuin pankkitoimintaan. Toisaalta osa varjopankeista toimii pohjimmiltaan eri tavoin ja niiden toiminta on hyvin tarkkaan säänneltyä ja valvottua.
Sijoitusrahasto – vai varjopankki?
Hyvänä esimerkkinä tarkkaan säännellyistä ja valvotuista varjopankeista voidaan mainita sijoitusrahastot. EU:ssa sijoitusrahastojen toiminta on tarkkaan säänneltyä. Toiminnan harjoittamiseen tarvitaan lupa viranomaisilta ja toimintaa valvotaan. Viime kesänä hyväksytty EU:n rahamarkkinarahastoasetus kiristää entisestään rahastojen sääntelyä.
Tämä sääntely ei kuitenkaan ole samanlaista kuin pankkisääntely – ja syystä. Sijoitusrahastot toimivat eri tavoin kuin pankit. Rahastosijoittajat ovat tehneet riskisijoituksen, jonka arvo riippuu rahaston sijoitusten arvon kehityksestä. Vaikka rahasto-osuudet ovat lunastettavissa, niiden arvo voi nousta tai laskea. Pankkitalletukselle niin ei voi käydä. Sijoitukset ovat usein likvideissä, eli markkinoilla paljon kaupatuissa rahoitusvälineissä, jolloin rahasto voi tarvittaessa myydä sijoituksiaan. Lisäksi sijoitusrahastojen velkavivun käyttöä on huomattavasti rajoitettu.
Välimerellisen kollegani mukaan kuumissa maissa varjo on myönteinen asia, se antaa suojaa auringon tukahduttavalta ja polttavalta paahteelta.
Jos rahaston arvo tippuu vaikeassa markkinatilanteessa rajusti, saattavat rahastosijoittajat myydä eli lunastaa suuria määriä rahasto-osuuksiaan peläten omistustensa arvon hupenevan. Tähän on rahastojen toiminnassa ja sääntelyssä varauduttu eri keinoin. Keskeinen keino on, että lunastuksia voidaan lykätä tai porrastaa. Lisäksi lunastukset toteutetaan markkina-arvoon, eli niihin ei kohdistu samanlaisia paineita kuin pankin talletuspaossa, jossa talletukset on maksettava takaisin alkuperäisen suuruisina.
Keskustelu varjopankeista on monipuolistunut ja keskittynyt niihin riskeihin, joita markkinarahoitukseen voi liittyä. Hyvä niin. Sen sijaan, että keskitytään miettimään, mikä on varjopankki ja mikä ei, on tärkeämpää miettiä millaisia riskejä mihinkin toimintaan liittyy. Varjopankkitoiminnassa ne ovat usein varsin erilaisia kuin pankkitoiminnassa ja silloin myös sääntelyn keinot ovat erilaisia. Tällaiset riskit voivat liittyä erilaisiin markkinatoimintoihin, kuten vaikkapa arvopaperilainaukseen tai takaisinostosopimuksiin (eli repo-sopimukset), joissa myyjä sitoutuu ostamaan myymänsä arvopaperit takaisin tiettyyn aikaan ja hintaan. Olennaista on tällöin arvioida ilmiöitä kokonaisuutena eikä pelkästään silloin, kun niitä harjoittaa niin sanottu varjopankki.
Samaten voisi pyrkiä eroon koko varjopankkitermistä liian yleisenä ja leimaavana ja puhua markkinarahoituksesta. Katsantokannasta riippuen ”varjo” ei aina ole ollenkaan huono asia: välimerellisen kollegani mukaan kuumissa maissa varjo on myönteinen asia, se antaa suojaa auringon tukahduttavalta ja polttavalta paahteelta. Joulukuun Suomessa tämä ei ole kovin ajankohtaista, mutta on avartavaa katsoa asioita eri näkökulmasta.
Jäikö kysyttävää?
|Aiheen asiantuntijat
