Sekä komission hiljattain antaman tiedonannon1 että EU-instituutioiden puheenjohtajien kesäkuisen raportin2 mukaan pankkiunionin loppuun saattaminen edellyttää vielä yhtä elementtiä – yhteisen talletussuojan luomista. Komission mukaan se antaa ennen vuoden 2015 loppua esityksensä siitä, miten ensimmäiset askeleet kohti yhteistä talletussuojaa (European Deposit Insurance Scheme, EDIS) voidaan ottaa.
Myös lokakuun alussa raporttinsa3 julkistanut valtiovarainministeriön asiantuntijaryhmä katsoo, että yhteinen talletussuoja on johdonmukainen osa pankkiunionia. Ryhmän mukaan ensin pitää kuitenkin tasoittaa eroja eri maiden pankkisektorien riskeissä ja saada talletussuojarahastot yhtenäiselle tasolle.
Yhteinen talletussuoja voidaan rakentaa eri tavoin
Yhteisen talletussuojan ideana on, että pankkiunioniin kuuluvat pankit kantavat yhdessä vastuun tallettajien varojen turvaamisesta. Tämä voidaan käytännössä toteuttaa eri tavoin. Yhteisen talletussuojan perimmäisenä tavoitteena on heikentää yksittäisen jäsenvaltion ja sen pankkisektorin välistä kytkentää, jotta pankkien ongelmat eivät muodostuisi valtion ongelmiksi samaan tapaan kuin tapahtui finanssikriisin aikana mm. Irlannissa.
Komission mukaan sen tulossa oleva esitys rakentuu jälleenvakuuttamisen periaatteelle. Kansallisten talletussuojajärjestelmien yläpuolelle perustettaisiin yhteinen jälleenvakuutusrahasto, joka täydentäisi kansallisia järjestelmiä ja osallistuisi talletusten turvaamiseen ennalta määritellyin ehdoin. Euroalueen mailla olisi velvollisuus osallistua yhteiseen järjestelyyn.
Jälleenvakuutusrahasto olisi ensiaskel kohti yhteistä talletussuojaa. On todennäköistä, että pitkällä aikavälillä siirryttäisiin yhteen yhteiseen talletussuojarahastoon, joka korvaisi kansalliset rahastot.
Suomen finanssiala ei innostu yhteisestä talletussuojasta
FK on jo aiemmin kertonut vastustavansa yhteistä eurooppalaista talletussuojajärjestelmää ja kannattanut sen sijaan eri EU-maiden talletussuojajärjestelmien yhdenmukaistamista. Unioniin sisältyvä yhteinen kriisinratkaisurahasto luo jo laaja-alaisen yhteisvastuun eri maiden pankkien välille. Suomalainen finanssiala ei halua enempää lisätä pankkien – ja viime kädessä niiden asiakkaiden – välistä yhteisvastuuta.
Suomen finanssialan kielteinen suhtautuminen johtuu ensisijaisesti kahdesta asiasta. Ensinnäkin eri euromaiden talletussuojajärjestelmät eroavat nykyään suuresti toisistaan sen suhteen, miten paljon niihin on ennakkoon kerätty varoja pankeilta (ns. rahastointiaste).
Suomessa on rakennettu omaa talletussuojaa jo 1990-luvun lopulta lähtien, ja kotimaisilta pankeilta on kerätty varoja sitä varten reilut miljardi euroa. Se on merkittävästi yli EU:n talletussuojadirektiivissä edellytetyn tavoitetason.
Sen sijaan esimerkiksi Hollannissa, Italiassa, Itävallassa ja Sloveniassa ei ole etukäteen rahastoitu varoja talletussuojaa varten. Yhtä huono tilanne lienee myös eräissä muissa maissa. Tarkkaa kuvaa on kuitenkin vaikea saada, sillä talletussuojavaroja koskevat tiedot ovat harvoin julkisia. Tämä osaltaan kertoo asian herkkyydestä.
EU-maissa on parhaillaan meneillään talletussuojadirektiiviin hiljattain tehtyjen muutosten toimeenpano. Niiden myötä jokaiseen maahan rakennetaan samantyyppiset ennakkorahastointiin perustuvat järjestelmät kuin Suomessa jo on. Direktiivissä aikaa tähän on annettu 10 vuotta. Suomen finanssialan mielestä nyt tuleekin keskittyä direktiivin toimeenpanoon ja talletussuojajärjestelmien yhdenmukaistamiseen direktiivin edellyttämällä tavalla kaikissa EU-maissa.
Pankkijärjestelmien kunnossa suuria eroja
Toinen keskeinen peruste yhteistä talletussuojaa vastaan liittyy pankkien kuntoon eri maissa. Samaan tapaan kuin talletussuojajärjestelmät, myös eri maiden pankkijärjestelmien kunto eroaa huomattavasti toisistaan. Viime vuosien finanssi- ja talouskriisin perintö on monissa maissa raskas ja rasittaa niiden pankkeja vielä pitkään.
Erot näkyvät hyvin esimerkiksi vakavaraisuusluvuissa. Finanssivalvonnan tilastojen mukaan Suomen pankkisektorin omien varojen yhteismäärä oli vuoden 2015 puolivälissä peräti 19 prosenttia riskipainotetuista saamisista (ns. kokonaisvakavaraisuussuhdeluku), ja se ylitti yleisen vakavaraisuusvaateen reilulla 10 miljardilla eurolla. Monissa muissa euromaissa vakavaraisuustasot ovat selvästi alempia. Yksittäisillä pankeilla erot ovat vielä suurempia.
Toinen kuntoeroja kuvaava mittari on järjestämättömien saamisten määrä. Se kuvaa saatavia, jotka ovat olleet hoitamatta yli 90 päivää. Suomessa näiden saamisten osuus kaikista saamisista on alle kaksi prosenttia, kun Kyproksella ja Kreikassa liikutaan jopa 35–45 prosentin tuntumassa. Myös monissa muissa maissa osuus on huomattava, kuten oheinen kuvio kertoo.
Lähde: Finanssivalvonta (perustuen EKP:n yhtenäistettyyn tiedonkeruuseen)
Yhteinen pankkivalvonta ottaa vasta ensiaskeleitaan
EKP:n vetämän yhteisen pankkivalvonnan pitäisi vähitellen johtaa valvonnan yhdenmukaistumiseen. Tämä yhdistettynä yhteiseen sääntökirjaan luo edellytykset sille, että pankkijärjestelmien kuntoerot alkavat vähitellen kaventua. Prosessi on kuitenkin hidas.
Yhteinen valvonta on vasta alkanut, eikä sen toimivuudesta ole vielä varmoja takeita. EKP:lla onkin aito näytön paikka. Jo nyt on paljastunut, että esimerkiksi pankkien pääomavaatimukset eivät ole niin yhdenmukaiset kuin kuviteltiin. Pankkiunionimaissa on voimassa runsaasti erilaisia kansallisia sääntelyoptioita, jotka lieventävät vaatimuksia. Pankkien todellinen kunto voi siten poiketa selvästi siitä, mitä tilastot kertovat.
Pankkiunionimaiden välillä on myös muita lainsäädännöllisiä eroja. Esimerkiksi yritysten ja kotitalouksien velkajärjestelylainsäädännöt poikkeavat toisistaan, minkä vuoksi asiakkaiden talousvaikeudet välittyvät joissain maissa suoremmin pankkeihin kuin toisissa. Tällöin yhteisvastuuseen rakentuva talletussuojajärjestelmä voi johtaa kustannusten epäoikeudenmukaiseen jakaantumiseen. Asiaan on hiljattain kiinnittänyt huomiota mm. Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann.
Eräillä tahoilla on esitetty, että EKP:n johdolla viime vuonna tehty pankkien kuntoarvio ja sen perusteella määrätyt korjaustoimet ovat jo tuomassa pankkeja samalle viivalle. On kuitenkin huomattava, että kuntoarvio kattoi vain pienen osan pankkiunionin pankeista (vaikkakin niiden osuus pankkisektorin yhteenlasketusta taseesta oli suuri). Sen ulkopuolelle jäi tuhansia pieniä pankkeja, joiden kuntoa ei ole ehditty vielä yhdenmukaisesti arvioida.
Lisäksi arvion piirissä olleista kreikkalaispankeista on sittemmin paljastunut uusia pääomavajeita. Lopullista totuutta pankkiunionimaiden pankkien kunnosta ei ole vielä nähty. Tämäkin puhuu yhteisvastuun laajentamista vastaan.
Talletussuojajärjestelmän rooli kriisinratkaisukehikossa arvioitava tarkkaan
Kun talletussuojasta ja sen kehittämistarpeista puhutaan, on syytä kartoittaa tarkkaan talletussuojajärjestelmän rooli erityyppisten pankkikriisien ratkomisessa. Monissa EU-maissa ollaan parhaillaan toimeenpanemassa pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviä (BRRD). Sen myötä pankkien omistajat ja velkojat kattavat jatkossa ensisijaisesti pankkikriisien hoidon kustannukset.
BRRD:n mukaan myös talletussuojarahasto voi joutua mukaan kriisinratkaisutoimiin. Se voidaan velvoittaa rahoittamaan eri kriisinratkaisuvälineiden käyttöä, esimerkiksi kantamaan tappioita tallettajien puolesta osana sijoittajavastuun toteuttamista. Tällöin talletussuojarahaston varoja voidaan käyttää enintään sellainen (netto)määrä, joka olisi koitunut maksettavaksi, jos talletuspankki olisi asetettu konkurssiin.
Tällaisessa tilanteessa yhteinen kriisinratkaisurahasto on järjestyksessä vasta seuraava maksaja. Mikäli talletussuoja on järjestetty yhteisvastuullisesti pankkiunionimaiden kesken, yhteisvastuu voi realisoitua sen kautta jo ennen kriisirahaston käyttöä.
On tarpeellista arvioida huolella, mikä talletussuojajärjestelmien rooli on uudessa kriisinratkaisukehikossa ja missä määrin pankkiunioni ylipäätään tarvitsee yhteistä talletussuojaa. Samalla on valvottava, että talletussuojadirektiiviin hiljattain tehdyt muutokset viedään ripeästi kaikkien jäsenmaiden lainsäädäntöön ja että talletussuojajärjestelmien yhtenäistäminen etenee sovitussa aikataulussa.
1 Communication from the Commission to the European Parliament, the Council and the European Central Bank: On steps towards Completing Economic and Monetary Union. COM(2015) 600 final, 21.10.2015.
2 Completing Europe’s Economic and Monetary Union. Raportin ovat laatineet komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk, euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem, EKP:n pääjohtaja Mario Draghi sekä EU-parlamentin puhemies Martin Schultz.
3 Arvio Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämistarpeista. Valtiovarainministeriön julkaisu – 37a/2015.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
