Miksi henkilötunnuksen rinnalle on pakko luoda uusi kallis tunnus?

Henkilötunnusten uusimisessa on edetty ja valtiovarainministeriön työryhmä on antanut ehdotuksensa. Tunnukset olivat tietyiltä päiviltä loppumassa, mikä aiotaan ratkaista tuomalla niihin uusia välimerkkejä. Henkilötunnuksista tehdään myös sukupuolineutraaleja niin, että tunnuksen loppuosasta ei siirtymäajan jälkeen enää voi päätellä sukupuolta. Tunnusten myöntämistä ollaan myös uudistamassa. Nämä uudistukset tulevat tehdyksi lähivuosien aikana.

Henkilötunnuksen rinnalle halutaan kuitenkin luoda myös uusi yksilöintitunnus. Tunnus ei ensi vaiheessa tulisi ihmisten itsensä tietoon, vaan sitä voisivat hyödyntää yritykset, viranomaiset ja yhteisöt omissa tietojärjestelmissään – vapaaehtoisesti.  Vapaaehtoinen käyttö kuitenkin tarkoittaa, että rinnalla olisi pidettävä nykyistä henkilötunnusta. Suunnitelmaa siitä, milloin ja miten henkilötunnukset korvataan uusilla yksilöintitunnuksilla, ei ole tehty eikä esityksessä sen vuoksi ole arvioitu myöskään korvaamisesta aiheutuvia kustannuksia. Arviomme mukaan puhutaan koko yhteiskunnan tasolla miljardin euron hintaluokasta ja erittäin vaikeasta käytännön toteutuksesta, mikäli nykyiset henkilötunnukset vaihdettaisiin uusiin yksilöintitunnuksiin.

======
Uuden yksilöintitunnuksen vapaaehtoinen käyttö tarkoittaa,
että rinnalla olisi pidettävä nykyistä henkilötunnusta.
======

Keskeinen perustelu uuden yksilöintitunnuksen luomiseen tuntuu liittyvän henkilötunnuksen tietosisältöön. Kun sukupuoli ei tunnuksesta enää käy ilmi ja riittävyysongelmakin ratkaistaan, jää jäljelle enää ikätieto. Nyt pitäisikin miettiä, olemmeko valmiita maksamaan miljardin siitä, että henkilötunnuksesta ei voi päätellä henkilön ikää? Poistuuko ikäsyrjintä sillä, että ikävuodet eivät käy hetusta ilmi? Voitaisiinko yksilön suojaa parantaa ja syrjintää vähentää muilla keinoilla?

Kysymyksiä herättää myös perusteluissa mainittu hetun väärinkäyttö tunnistamistarkoituksessa.  Uuden yksilöintitunnuksen käyttö tunnistamistarkoituksessa on tarkoitus lailla kieltää identiteettivarkauksien ehkäisemiseksi. Jos tämän ajatellaan olevan tehokas keino, miksi sitä ei uloteta heti myös nykyisiin henkilötunnuksiin? Tulisiko kiellon sijaan ennemminkin kehittää menetelmiä, joilla henkilöllisyys voidaan esim. puhelinasioinnissa varmistaa varmemmin kuin henkilötunnusta kysymällä?

Tavoitteet ovat sinänsä hyviä, mutta nyt on mietittävä todella tarkoin, mitä halutaan saavuttaa ja paljonko siihen ollaan valmiita satsaamaan. Mikäli henkilötunnusta oltaisiin luomassa tyhjältä pöydältä ilman sen ympärille noin 60 vuoden aikana rakentunutta infraa, olisi tilanne luonnollisesti kokonaan toinen. Koko järjestelmän uusiminen on kuitenkin valtavan kallis harjoitus. Nyt tarvittaisiin tarkempaa harkintaa tavoitteiden ja keinojen tasapainoon saattamiseksi.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan