Yksitoista EU-maata valmistelee parhaillaan rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa. Komission esityksen mukaan veroa alettaisiin periä ensi vuoden alussa erilaisilla arvopapereilla käytävästä kaupasta.
On vaikea nähdä järkiperusteita tällaiselle verolle, joka iskisi erityisesti palkansaajiin, eläkeläisiin ja yrittäjiin ja joka heikentää euroalueen talouskasvun edellytyksiä vaikeina aikoina. Jopa EU-komission omassa vaikutusarviossa todetaan, että veron suora vaikutus bruttokansantuotteeseen on negatiivinen, tosin kun mukaan otetaan verotuottojen käyttö ”hyödyllisiin” julkisiin investointeihin, saadaan miinusmerkki hokkuspokkustempulla taiottua pois.
Veron myötä EU:n sisälle luotaisiin keinotekoinen raja, joka heikentäessään sisämarkkinoita olisi koko EU:n etujen vastainen.
Nyt kaivattaisiin ennen kaikkea työllisyyttä ja kasvua tukevia toimia, ei yhteismarkkinoita romuttavia ehdotuksia. Taloustieteelliset teoriat ja käytäntö osoittavat, että vastaavanlaiset kustannusten nousut siirtyvät yleensä sijoittajien ja yritysten maksettaviksi.
Komissiokin myöntää omassa vaikutusarviossaan sen, että ainakin osa verotaakasta lankeaa finanssipalvelujen loppukäyttäjille, eli yrityksille, eläkerahastojen kautta eläkeläisille, yksittäisille osake- ja rahastosijoittajille sekä vakuutusasiakkaille.
Veron kielteisiltä vaikutuksilta ei voi välttyä edes jäämällä pois veroalueelta. Suomi on tehnyt viisaan ratkaisun eikä ole mukana veron käyttöönottoa valmistelevassa maajoukossa. Voimme silti joutua veron maksumieheksi.
Suomalaiset pankit, vakuutusyhtiöt, työeläkeyhtiöt sekä asiakkaansuojasta huolehtiva talletussuojarahasto joutuvat myös rahoitusmarkkinaveron maksajiksi, jos komission esitys toteutuu. Näin tapahtuu, mikäli ne käyvät kauppaa sellaisen finanssilaitoksen kanssa, jonka kotimaa kuuluu veron piiriin.
Veron joutuu maksamaan myös, jos kauppaa käydään veron piiriin kuuluvassa maassa liikkeeseen lasketuilla arvopapereilla kuten osakkeilla ja joukkovelkakirjoilla. Finanssilaitokset toimivat markkinoilla välittäjän roolissa. Tästä syystä välitystoimintaan kohdistuva vero siirtyy pitkälti asiakkaiden maksettavaksi.
Eurooppalaisia veronmaksajia joudutaan julkisten talouksien tilanteen kurjistuessa rasittamaan riittävästi ilman tätä lisätaakkaa. Onko mantereellamme unohdettu kokonaan Ronald Reaganin lentävä lause siitä, ettei yksikään kansakunta koskaan ole rikastunut verottamalla kansalaisiaan?
Euroopan unionissa ei ylipäätään pitäisi toteuttaa enää yhtään uudistusta, joka lisää epävakautta, vähentää luottamusta ja heikentää markkinoiden kykyä tukea globaalisti kasvua.
Rahoitusmarkkinavero heikentäisi myös suomalaista työeläketurvaa, kun Suomen työeläkevaroja siirtyisi veron perivien maiden kautta EU:n budjettiin. Eläkejärjestelmässä veron vaikutuksia voidaan paikata vain maksuja korottamalla tai eläke-etuuksia heikentämällä. Kumpikaan toimenpide ei varmasti ole herkkua.
Koko rahoitusmarkkinaverohanke on silkkaa oman oksan sahaamista. Rahoitusmarkkinoiden toiminta ja kaupankäynti on globaalia ja herkkäliikkeistä. Markkinat siirtyvät sinne, missä niille on suotuisimmat olot.
Toteutuessaan vero jarruttaa talouskasvua ja syö työpaikkoja koko EU:n alueella. Viennistä riippuvainen Suomi kärsii monia maita enemmän, kun esimerkiksi viennin valuuttasuojaukset voivat joutua veron piiriin.
Veron pahin puoli olisi, että ehdotetussa muodossa vero sotkisi ja pirstoisi eurooppalaisia sisämarkkinoita ja vaarantaisi Rooman sopimuksen perusvapauksiin kuuluvan pääomien vapaan liikkuvuuden. Taloudellisesti toimivat sisämarkkinat – mihin kuuluu olennaisena osana myös yhteisvaluutta euro – ovat maamme kilpailukyvyn ytimessä.
Suomen viennistä yli puolet suuntautuu muihin EU-maihin, eikä yrityksillämme olisi tätä kasvupohjaa ilman näitä kotimarkkinoita. Siksi sisämarkkinoiden jääminen veron uhriksi iskisi meihin monia muita kipeämmin.
On selvää, että finanssilaitokset ja niiden asiakkaat pyrkisivät eri tavoin välttämään veroa. Sijoituksia suunnattaisiin kohteisiin, joista veroa ei peritä. Samalla vältettäisiin kaupankäyntiä sellaisten tahojen kanssa, joiden mukana olo tekee myös kaupan vastapuolesta verovelvollisen.
Tällaista ei enää kaivata, sillä markkinoiden yhtenäisyys on talouskriisin vuoksi ollut viime vuosina koetuksella jo muutenkin. Nyt tarvitaan toimia, jotka lisäävät markkinoiden yhtenäisyyttä ja auttavat niiden toimintakyvyn palautumista eikä päinvastoin.
Syystä voi kysyä, onko oikein, että rahoitusmarkkinavero yritetään väkisin ulottaa koskemaan myös sen ulkopuolisia maita. Suomi jättäytyi viisaasti veron käyttöönottoa valmistelevien maiden ulkopuolelle, mutta komission ehdottama malli ujuttaisi verotusoikeuden myös veron torjuneisiin maihin.
Mikäli yksitoista maata ottaa käyttöön veron, se tulee varmuudella vaikuttamaan jäsenvaltioihin ja niissä sijaitseviin toimijoihin myös muualla Euroopassa ja globaaleilla markkinoilla.
EU:n tiivistetyn yhteistyön idea on, että jokainen jäsenmaa on oikeutettu osallistumaan prosessiin, vaikkei se olekaan lähdössä mukaan veroalueeseen. On myös kyseenalaista, onko vero ylipäätään linjassa vallitsevan EU-oikeuden kanssa.
Tiivistettyä yhteistyötä koskeva EU:n perussopimuksen artikla lähtee sitä, ettei yhteistyö saa haitata EU:n sisämarkkinoiden toimintaa. Tämänkaltainen vero eittämättä sen tekisi, joten hyvin todennäköistä on, että viime kädessä asia tullaan ratkomaan EU-tuomioistuimessa.