Jos työkseen ajaa vakuutusyhtiöiden etua, luulisi, että silloin omat vakuutukset olisivat kunnossa. Tämä on tarina suutarin lapsesta ilman kenkiä. Saa nauraa, mutta vielä mieluummin kannattaa ottaa opiksi.
Viima kutittaa poskipäissä. Vaikka joka puolella on lunta, tunnen, kuinka hiki alkaa juosta selässä. Syöksyn kyyryssä suksilla alas vuorenrinnettä Tirolissa, Itävallassa. Nyt on vauhtia, nyt on voimaa. Olen elossa, ja juuri nyt, tällä pienellä hetkellä painautuessani suksiani vasten olen nuori ja kuolematon.
Ähisen, puserran ilmaa hampaiden välistä, sillä reisiä polttaa. Vuorenkylkeä on laskettu hyvällä kaasulla kaarrellen jo hollin aikaa. Rinne on jyrkkä, ala-asemalle on käännyttävä tiukasti vasempaan. Kesken käännöksen huomaan, että vauhtia on liikaa, ja yritän armahtaa itseni nostamalla sukset poikittain ulos käännöksestä. Aurinko on lämmittänyt lumen raskaaksi, eikä kantti nouse kasojen keskeltä. Lumikasat lyövät armotta jalkoja ylös alas kesken leikkaavan käännöksen, nyt on vain pidettävä paketti kasassa.
En jaksa enää. Jalat ovat liian väsyneet. Seuraavasta pompusta vartalo kiertyy, paino karkaa taakse ja sukset jatkavat linjaansa. Minä kaadun, jalka taittuu ja tunnen kuinka polvessa napsahtaa eturistiside poikki. Siinä meni loma, siinä meni seuraavan puolen vuoden liikunnat. Ottaa ankarasti päähän.
Seuraavana aamuna soitan vakuutusyhtiöön. Edellisenä päivänä on vingutettu visaa ja maksettu terveydestä suoralla rahalla. Asiakaspalvelija ilmoittaa hieman hämillään, että matkavakuutukseni ei ole voimassa.
Olen ollut vuosikausia matkavakuutettu ammattiliiton kautta, ja olin keskittänyt kaikki vakuutukset liittoni yhteistyökumppanille, sillä tarjoukset olivat kohdallaan. Alanvaihdoksen myötä erosin liitosta, mutta vakuutukset jäivät sopimuskauden loppuun asti voimaan. Kaikki muut, paitsi matkavakuutus ja vapaa-ajan tapaturmavakuutus, jotka olivat suoraan sidoksissa liiton jäsenyyteen.
En saanut hillittyä itseäni, vaan kirosin puhelimeen ääneen. Sitten ryhdistäydyin, kiitin ja suljin puhelimen.
Summasin tilannetta keittiössä kalsarit ja polvituki jalassa. Paitsi, että olin osoittautunut kuolemattoman nuoren leijonan sijasta kuolevaiseksi ja rinteessä ahneeksi turistiksi, olin näemmä myös tyhmä. Idiootti. Masentavia totuuksia kesken loman.
Lohduttauduin ajatuksella, etteivät asiat kuitenkaan niin huonosti ole. Kannettavakseni jäisivät ne muutamat sataset, joilla hoidin itseni pois vuorelta ja jalkani ensitutkimuksen sekä tarvittavat tuet lääkityksineen. Loppuviikon istuisin parvekkeella katsellen vuoria niillä laskemisen sijaan ja piikittäisin verenohennuslääkettä polvituen takia. Kotimaassa paranemisaika riippuisi siitä, miten pitkät leikkausjonot julkisessa terveydenhoidossa olisi.
Ajatus suojaamattomasta matkasta kuitenkin kylmäsi. Entä jos olisin kaatunut niin pahasti, että olisin rikkonut vakavasti selkäni tai pääni ja olisin tarvinnut ambulanssilennon kotiin? Kymppitonnien juttu. Entä, jos olisin ollut matkalla jossain EU:n ulkopuolella, missä EU-kansalaista ei hoideta samoin periaattein kuin kotimaassaan? Äitiä olisi tullut ikävä.
FK:n teettämän vakuutustutkimuksen mukaan jopa kolmannes suomalaisista uskoo, että vakavan matkasairauden tai -tapaturman kohdatessa Suomen valtio järjestää tarvittaessa kotiinkuljetuksen. Tämä tieto on täysin väärä. Ulkomailla jokainen on vastuussa itsestään, ja se vastuu on helpoin ja halvin kantaa matkavakuutuksella.
Lopulta selvisin kuitenkin säikähdyksellä. Asiaa myöhemmin tarkemmin selvitettyäni kävi ilmi, että eräs muuta kautta otettu vapaa-ajan tapaturmavakuutukseni oli voimassa kaikkialla maailmassa. Mitään matkakuluja se ei korvaisi, ei keskeytettyä lomaa, tai maksaisi minua kesken kaiken kotiin. Tärkeimmät, eli hoitokustannukset katettaisiin. Säikähdin kuitenkin sen verran, että jatkossa tarkistan matkavakuutukseni voimassaolon aina kun lähden Keravaa kauemmas.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä kolumnin kirjoittajaan
