Osallistuin pari viikkoa sitten webinaariin, jonka pääpuhuja oli Olivier Blanchard, Kansainvälisen valuuttarahaston entinen pääekonomisti. Blanchard on eittämättä yksi maailman siteeratuimpia ekonomisteja, joten odotin mielenkiinnolla hänen näkemyksiään pandemian vaikutuksista julkisiin talouksiin ympäri maailmaa.
Emeritus-pääekonomistin pointti on kiinnittää huomiota siihen, mitä velkarahalla tehdään; onko kyse syömävelasta, rakenneuudistusten tukemisesta vai investoinneista. Syömävelka ei nosta talouden kasvupotentiaalia piirun vertaa, ja voi jopa jarruttaa tarpeellisia rakenneuudistuksia. Investoinneissa taas on syytä keskittyä markkinapuutteisiin eli ohjata pääomavirrat sinne, minne ne eivät markkinaehtoisesti kulkeudu.
Elvytysmiljardeja puhalletaan talouden liekkeihin myös meillä Euroopassa. EKP on jo käynnistänyt ja laajentanut rahan pumppausta euroalueelle ja komission esitys ns. elpymisrahastosta on juhannuksen huippukokouksen kuumin aihe.
Keskustelua elvytyksestä, sen rahoituksesta (suorat tuet versus lainaraha) ja jonain päivänä koittavasta takaisinmaksusta tuskin saadaan päätökseen vielä juhannusviikonloppuna. Jäsenvaltioiden kannat ovat vielä varsin kaukana toisistaan ja kansallisiakin rajoitteita päätöksille on. Vaikeat neuvottelut eivät sinänsä ole EU-päättäjille mikään uusi juttu, joten varmasti jonkinlainen paketti lähikuukausina kasaan saadaan.
Blanchardin pointti pitäisi olla kirkkaana mielessä myös eurooppalaisen elvytyksen suhteen. Etenkin kun on kyse meidän kaikkien eurooppalaisten veronmaksajien yhteisen kirstun käytöstä ja takaisinmaksuaikataulut ovat pitkiä.
Olennaista on, että EU:n poliittisilla päättäjillä on yhteinen tahtotila rahojen käytön osalta. Ei tietenkään yksityiskohdissa, vaan päälinjoissa. EU:n ei pidä liiaksi päällepäsmäröidä, mihin jäsenvaltioissa panoksia laitetaan. Mutta siitä on oltava kirkas näkemys, mihin yhdessä otettua velkarahaa ei pidä eikä saa käyttää. On sanottava ehdoton ei syömävelalle ja kyllä uudistuksille sekä täsmäinvestoinneille.
Sadoilla miljardeilla euroilla pitää tukea myös muita EU:n tavoitteita kuin koronalaman selättämistä. Nyt koronaelvytyksen nimissä meillä on mahdollisuus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos suuntaamme elvytysvelkavivun tukemaan rakenteellisia uudistuksia ja investoimme kestäviin kohteisiin.
On laskettu, että EU:n transformaatio kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa vaatii vähintään 200 miljardia euroa investointeja vuosittain. Samalla tärkeää on saada kansantalouden rahapiuhoja irrotettua ilmaston ja kestävyyden kannalta kyseenalaisista kohteista. Ylipäätään ei ole mitään järkeä ohjata julkisia varoja toimintaan, josta EU:n on syytä lähivuosikymmeninä luopua.
Meillä ei ole koronakriisin jälkeen varaa ilmastokriisiin. Mikäli ilmaston tilaa ei saada vakautettua, valtava määrän varallisuutta on vaarassa muuttua arvottomaksi. YK:n ilmastolähettiläänä toimiva Englannin keskuspankin entinen pääjohtaja Mark Carney on jo pitkään varoittanut, että suuret sijoittajat eivät ole luopuneet tarpeeksi nopeasti sijoituksistaan fossiilisiin polttoaineisiin ja fossiilisijoitukset saattavat menettää arvonsa hetkessä.
Finanssialan hallituksen puheenjohtaja Timo Ritakallio vaati viime viikolla Alivakuutussihteeri-podcastissa yrityksille annettavan koronaelvytyksen ehdoksi yritysten ilmastovastuullisuutta. Ajatus on linjassa komission julkilausumien tavoitteiden kanssa. Komission mukaan uudet elvytystoimet tullaan rakentamaan vastuullisesti ja kestävän rahoituksen uutta kehikkoa hyödyntäen. Tästä näkökulmasta on kuitenkin hassua, että komissio on siirtänyt alkusyksyyn kaavaillun kestävän rahoituksen strategian antamisen loppuvuoteen 2020. Kestävän rahoituksen agenda on koronalaman myötä entistä tärkeämpi eikä pitkiin lykkäyksiin nyt olisi syytä.
Pääomien ohjaaminen taloudellisesti, sosiaalisesti ja hyvän hallinnon näkökulmasta kestäviin kohteisiin on megatrendi, jota korona ei saa pysäyttää ja jota yhteisin varoin tehtävän velkaelvytyksen pitää kaikin tavoin tukea.
Kirjoitus on alun perin julkaistu Verkkouutiset-blogissa.