EU

Koronakriisi myllersi komission sääntelysuunnitelmat ja luo paineita kestävään elvytykseen

Komissio on päivittänyt suunnitelmaansa tulevista EU-lainsäädäntötoimista. Suunnitelma annettiin samassa yhteydessä koronan aiheuttaman talouskriisin elvytystoimien ja EU:n monivuotista budjettia koskevien esitysten kanssa. Kriisin alkuvaiheiden jälkeen lainsäädäntötyö on komissiossa taas vilkastunut. EU-instituutiot ovat saaneet sääntelyvalmistelua ja -päätöksentekoa koskevat etämenettelyt toimimaan, ja virkamiehillä saattaa jopa olla enemmän aikaa istua kynä kädessä työpöydän ääressä kuin aiemmin.

Selvää on, että kaikkien komission uusien esitysten tavoitteena on lieventää talouskriisin vaikutuksia ja tuoda helpotuksia kansalaisten ja yritysten talousongelmiin. Komissio on todennut, että uudet elvytystoimet tulisi rakentaa vastuullisesti ja kestävän rahoituksen uutta kehikkoa hyödyntäen. Komissio siirtää kuitenkin alkusyksyllä kaavailtua kestävän rahoituksen strategian antamista loppuvuoteen 2020. Lykkäyksestä huolimatta kestävän rahoituksen agenda on entistä tärkeämpi.

Eurooppalaisten pankkien globaalin vakavaraisuuskehikon Basel III:n toimeenpanon lykkäyksestä vuodella on jo sovittu huhtikuussa kansainvälisten pankkivalvojien kesken. Komissio siirtää omaa esitystään EU-tasoisesta täytäntöönpanosta vuoden 2020 loppuun. Esityksestä keskustellaan kuumasti syksyn ajan, sillä sen merkitys pankkien luotonantoon on suuri. Kriisin ensivaiheissa valmistellut vakavaraisuussääntelyn pikamuutokset komissio toivoo saavansa hyväksyttyä jo tämän kesäkuun aikana.

Komissio toivoo helpotusta talouskriisiin myös sitä kautta, että finanssialan digitalisaatioon liittyvät mahdollisuudet selkeytyvät ja paranevat. Uusi EU-tason digitaalisen finanssialan strategia annetaankin näillä näkymin aiemmin suunnitellussa aikataulussa, eli alkusyksystä. Komissio priorisoi myös jo käynnissä olevia kyberturvallisuuteen ja virtuaalivaroihin liittyviä hankkeita uuden sääntelyn luomiseksi. Koronakriisi on osoittanut, kuinka tärkeää on, että finanssialan infrastruktuurit toimivat häiriöttä, ja asiakkaansuoja on turvattu.

Komissio puskee eteenpäin myös EU:n pääomamarkkinaunionin syventämiseen liittyvää suunnitelmaa. Komissio on antanut tunnustusta eurooppalaisille pankeille siitä, että kriisin alkuvaiheissa pankkirahoitus on toiminut hyvin. Hankaluuksien jatkuessa yritysten ahdinko muuttuu syvemmäksi, ja rahoituskanavia on lisättävä sekä pääomamarkkinoiden muista kanavista, sekä suorasta osakesijoittamisesta. Myös pitkäaikaisten eläkesijoittajien suuntaan on toiveita. Komission korkean tason ryhmä antaa raporttinsa suosituksineen kesäkuussa, ja komission toimintasuunnitelma julkaistaan myöhemmin syksyllä.

Monia muitakin finanssialan sääntelyhankkeita on meneillään. Joissakin saadaan tänä vuonna lisää valmisteluaikaa, jos niitä ei katsota kiireellisiksi talouskriisin hoidossa. Samoin Brexit -neuvotteluiden suunta saattaa vaikuttaa seuraaviin sääntelysuunnitelmiin.

Tutustu komission suunnitelmiin.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat