Kulunut vuosi on ollut kestävässä rahoituksessa spekulaation vuosi. Olemme hakeneet tulkintoja sille, mitä vuosi sitten vahvistetun tiedonantoasetuksen artiklat käytännössä velvoittavat sijoituspalvelujen tarjoajilta, sijoitustuotteiden valmistajilta ja niiden myyjiltä. Valitettavasti emme ole vieläkään nähneet valoa asiassa, vaan spekulaatio jatkuu ainakin vuoden 2021 alkupuolelle, jolloin odotamme saavamme selvyyttä eurooppalaisilta valvontaviranomaisilta. Alun perin EU:n piti viimeistellä tekniset standardit tämän vuoden loppuun mennessä. Asetusta aletaan soveltaa ensi maaliskuussa.
Kestävän rahoituksen sääntelyn peruspilari, kestävän taloudellisen toiminnan määrittävä taksonomia-asetus, vahvistettiin kesäkuussa 2020. EU:n oli tarkoitus viimeistellä vuoden loppuun mennessä asetuksen tekniset kriteerit ilmastonmuutoksen kannalta kestävästä toiminnasta, mutta olemme aikataulusta jäljessä. Taksonomian ensimmäisten kriteerien vahvistaminen toteutuu aikaisintaan vuoden 2021 alkupuolella, mutta jää nähtäväksi, miten paketti menee läpi jäsenmaissa ja EU-parlamentissa.
Tiedonanto- ja taksonomia-asetusten rinnalla EU:n kestävän rahoituksen agenda on täynnä erilaisia hankkeita ja uudistuksia, kuten sijoitusneuvontaan tulevat muutokset, muun kuin taloudellisen raportoinnin tuleva uudistus, vertailuarvojen ESG-läpinäkyvyyden lisääminen ja ilmastoviitearvojen kriteerit sekä tulevan EU:n kestävän rahoituksen strategian valmistelu. Yhdessäkään edellä mainitussa alkuperäinen aikataulu ei ole pitänyt, eikä syytä voi vierittää yksin koronapandemian niskoille.
Edelliset kolme vuotta ovat opettaneet, että kestävän rahoituksen sääntelytahtia on hidastettava. Hätäisesti tehty valmistelu johtaa siihen, että epäselvien artiklojen pohjalta on vaikea tehdä käytäntöön sopivia tulkintoja ja tarkentavia 2. tason säädöksiä. Englantilaisen kirjailija G. K. Chestertonin sanoin, kiireessä on se paha puoli, että se vie aikaa.
Välillä oikea käsi ei ole tiennyt, mitä vasen tekee, kun samanaikaisesti on valmisteltu useampia toisiinsa liittyviä lakimuutoksia, jotka ovat ohjanneet yrityksiä ristiriitaisiin lopputuloksiin. Esimerkistä käy vaikkapa kestävän sijoitustuotteen kriteerit: tätä koskevia ehtoja on ripoteltuna EU:n Ecolabel-luonnoksiin, tiedonantoasetukseen, MiFID II -muutosehdotuksiin ja taksonomia-asetukseen. Ei ole helppoa yrittää navigoida tällaisessa ristiaallokossa.
Kestävän rahoituksen lainsäädäntövalmistelu tasapainoilee kahden tavoitteen välissä: halutaan lisätä investointeja kestävän kehityksen mukaisiin kohteisiin, mutta samalla halutaan tiukentaa kriteerejä kestävyydestä viherpesun estämiseksi. Toivottavasti ensi vuonna julkaistava kestävän rahoituksen strategia onnistuu yhdistämään nämä tavoitteet johdonmukaisemmin kuin edellinen toimintasuunnitelma. Se edellyttää huolellisempaa valmistelutyötä ja pysähtymistä sen äärelle, miten eri sääntelyt vaikuttavat toisiinsa.